Hän, joka näkee

Marja-Liisa Ylönen suositteli minulle Ylva Eggehornin kirjaa Tuoksuva öljy (2009). Se kertoo kuudentoista Raamatun naisen tarinan, ja kirjailija tulkitsee Raamatun tekstejä omista elämänkokemuksistaan käsin. Esimerkiksi kun Eggehorn lapsena luki Saaran naurusta, nauru kuulosti iloiselta. Mutta kun Eggehorn palasi Saaran tarinaan aikuisena ja useita keskenmenoja kokeneena, Saaran nauru alkoikin kuulostaa katkeralta: kenties apu lapsettomuuteen tuli Saaran mielestä aivan liian myöhään.

Marja-Liisa kehui, että kirjaan on helppo eläytyä: hänestä tuntui kuin hän olisi itse ollut mukana Raamatun tapahtumissa. Vaikka Marja-Liisa lukee Raamattua joka päivä, hän ei ollut koskaan osannut ajatella naisten kohtaloita näin tarkkaan kuin Eggehornin kirjan avulla saattoi. Tuoksuva öljy tarjosi minullekin paljon uutta tietoa. En esimerkiksi muistanut, kuka Hagar on. Kirjasta selviää, että hän on orjatar, joka lahjoitetaan Abrahamille ja Saaralle. Sitä ennen Abraham on käskenyt Saaraa valehtelemaan Egyptin faaraolle: heidän pitää näytellä veljeä ja sisarta, jotta Abrahamia ei tapettaisi kauniin vaimon takia. Valhe johtaa siihen, että faarao haettaa Saaran luokseen ja lähettää Abrahamille kiitokseksi paljon omaisuutta. Mutta pian tämän jälkeen koko palatsin väki sairastuu ankariin tauteihin ja faarao oivaltaa tehneensä jotain väärin: hän onkin maannut toisen miehen vaimon kanssa. Faarao palauttaa Saaran miehelleen ja toimittaa heidät pois maasta.

Hagar on yksi Abrahamin saamista lahjoista mattojen, mausteiden ja kamelien ohessa. Kertomuksen alussa hän ei ole aktiivinen toimija vaan pikemminkin kaupankäynnin kohde. Kun Saara on jo vanha, hän keksii, että Abraham voi tehdä lapsen nuoren orjattarensa kanssa. Hagar alkaa pian odottaa lasta, ja raskaus antaa hänelle korkeamman aseman perheessä. Saara näkee Hagarin katseessa pilkallisuutta, ja naiset joutuvat tämän tästä riitoihin. Erään tällaisen riidan jälkeen Hagar saa tarpeekseen ja pakenee autiomaahan, jossa Jumala puhuu hänelle ja käskee palata takaisin leiriin.

Hagar saa Ismaelin, ja viimein Saarakin synnyttää kuin ihmeen kautta Iisakin. Kun Saara saa oman lapsen, hän haluaa päästä eroon orjattaresta ja tämän pojasta. Abraham suostuu ja lähetyttää Hagarin ja Ismaelin autiomaahan kuolemaan. Hagar on suunniltaan surusta, uupunut ja toivoton. Viimein hän jättää poikansa pensaan alle, koska ei kestä katsoa vierestä oman lapsensa kuolemaa. Mutta Jumalan avulla Hagar löytää vettä ja selviää poikansa kanssa autiomaasta. Kertomuksen myötä Hagarista tulee näkyvä, oman elämänsä toimija, joka voi antaa Jumalalle nimen (Jumala, joka minut näkee).

Eggehorn korostaa, että Raamattu antaa harvoin jos koskaan henkilöistään kovin mairittelevaa kuvaa. Abrahamkaan ei ole läpeensä hyvä: hän on rohkea ja luottaa Jumalaan, mutta hän on myös hyvin laskelmoiva ja paikka paikoin pelkuri. Tuoksuva öljy muistuttaa, että Raamattu ei totisesti aliarvioi kykyämme ottaa vastuu kuulemastamme; kaikkea, mitä Raamatussa on, ei voi tulkita suoraan oikean elämän ohjeeksi.

Hagarin tarinan lisäksi mieleeni jäi toinen hyvin valaiseva esimerkki Raamatun ihmeellisyydestä: Yleensä sukuluetteloissa kerrotaan vain suvun miesten nimet, sillä siihen aikaan valta oli miehillä ja nainen oli merkittävä vain välillisesti, lapsen synnyttäjänä. Kun Raamattu kertoo Neitsyt Marian sukuluettelon, puhutaankin yhtäkkiä suvun naisista – ja tarkka lukija huomaa, etteivät Marian suvun naisetkaan olleet senaikaisen maailman arvostetuimpia jäseniä: joukossa on mm. prostituoitu Rahab, vieraan kansan Tamar ja avionrikkoja Batseba. Ja tällaisesta sukuhaarasta tulee Maria, joka synnyttää Messiaan, Jumalan pojan! Jumala ei totisesti väheksy ketään vaan käyttää usein juuri syrjittyjä apunaan odottamattomissa tapahtumissa. Tämän avarakatseisuuden kun me ihmisetkin muistaisimme!

Siinä, missä Raamattu useimmiten kertoo vain tapahtumat, Tuoksuva öljy -kirja ohjaa pohtimaan sitä, mitä on kätkettynä henkilöiden sisimpään. Erilaiset Raamatun tulkintatavat kirkastavat kirjan hienoutta: huomaamme taas kerran, että pyhistä teksteistä löytyy monimutkainen verkko ristiviittauksia ja että jokainen pieni palanenkin on merkittävä mahdollisena linkkinä vaikkapa tuleviin tapahtumiin.

Marja-Liisaan teki erityisen vaikutuksen kertomus naisesta, joka kohtasi Jeesuksen kaivolla. Hän saattoi kuvitella hyvin elävästi, miten lempeästi Jeesus katsoi muiden halveksimaa naista. Minusta tässä onkin kirjan ydinsanoma: meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi. Kun vain muistaisimme arkielämässämmekin tuon Jeesuksen lempeän katseen!