Kirjoittanut
Seurakuntalaisen vieraskynä-blogissa julkaistaan eri kirjoittajien kirjoituksia.Sari Savela kirjoittaa Seurakuntalaisen blogissa 30.11.2020 otsikolla: Lähetystyön ytimessä hankeosaaminen ja vaikuttamistyö? – Mihin unohtui hyvä sanoma rististä? Kirjoituksessa kiteytetään hyvin se, mistä lähetystyössä on kysymys. Sen taustalla on emerituspiispa Jorma Laulajan kirjoitus, Lähetystyöstä ”vaikuttamistyöhön”, Kotimaassa 6.11.2020 ja siitä alkanut keskustelu. Tässä kirjoituksessani lainaan vielä tätä vaikuttamiskeskustelua ja tarkastelen sitä, haluaako Lähetysseura olla myös poliittinen vaikuttaja.
Jorma Laulaja tarttui perustellusti Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyöhön. Laulajainen kirjoittaa: ”Seura ilmoittaa nyt olevansa Suomen suurimpia kehitysyhteistyötä tekeviä ja kokonaisvaltaista lähetystyötä tekevä järjestö. Kokonaisvaltainen lähetystyö tarkoittaa kuitenkin kokonaisvaltaista sosiaalieettistä toimintaa. Seura on lopettanut lähetystyön monilla toimialueillaan.” Laulajainen jatkaa: ”Onko Lähetysseura – taloudellisen hyödyn ja profaanin hyväksynnän vuoksi sekä puhumalla lähetystyön asemesta ”vaikuttamistyöstä” – tullut samalla piilottaneeksi lähetysjärjestön identiteettinsä?
Lähetysseurassa 90-luvulla lähetysteologina toiminut Juhani Forsberg jatkaa keskustelua 13.11.2020: ”Lähetystyön raamatullinen perustelu kaventuu yhä useammin Luukkaan evankeliumin 4. luvun kapeaan sosiaalieettiseen tulkintaan, kuten näkyy tapahtuvan myös
Steffanssonin vastineessa. Tuon kohdan tulkinnassa evankeliumi voi muuttua pelkäksi oikeudenmukaisuuden vaatimukseksi eli lain saarnaksi.” Nykyisen Lähetysseuran työntekijän kokemuksen keskusteluun tuo Marko Piittala, joka on toiminut Lähi-idässä lapsi- ja nuorisotyön asiantuntijana. Piittalan artikkeli kertoo kuinka keskeisessä asemassa esim. maailman muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi, rauha ja sovinto ja taloudellinen oikeudenmukaisuus ovat Lähetysseuran tavoitteissa ja työssä. Työn arviointiprosessi on niin mutkikas, että työntekijä ei voi arjen työntehtävissä siitä selviytyä. Piittala kirjoittaa: ”Lähetysseurassa on viimeisten vuosien aikana tapahtunut kehitys, jossa avainpaikoille on tullut henkilöitä ulkoministeriöstä ja erilaisten järjestöjen hankehallinnosta. He luovat strategioita, manuaaleja, hankkeita ja mittareita ja näin valtaa käyttävää kieltä. Heillä ei välttämättä ole kokemusta työalueella tehtävästä lähetystyöstä ja sen tarkoituksesta. .…Lähetystyöntekijänä olen kokenut olevani muinaismuisto, jota esitellään seurakuntien lähetyskannatuksen turvaamiseksi. …. Kahdestatoista ulkomaantyön tavoitteesta kahdessa mainitaan ohimennen kirkko ja seurakunta. …. Kirkollisen työn ohjelmasta löytyy yhdeltä sivulta lyhyt viittaus lähetyksen ytimeen, Jeesukseen Kristukseen. ”
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson vastaa kritiikkiin ja tuo esiin lukuja. Hän ei kuitenkaan tarkastele kuinka seurakuntia rakentavasta lähetystyöstä vieraantunut vaikuttamistyö todellisuudessa ulottuu monella lailla myös kirkolliseen työhön. Tästä osoituksena on oman seurakuntani tukema Lähetysseuran hanke Defence Children International – Palestine-järjestön (DCIP) tukemiseksi. Tässä hankkeessa SLS haluaa olla poliittinen vaikuttaja Lähi-Idän kiistanalaisessa tilanteessa. Oma seurakuntani on toinen kirkkomme seurakunnista, joka on tukenut hanketta. Kun seurakunnassa kysyttiin miksi SLS tukee tällaista järjestöä, joka saa suuria summia miljoonabudjettiinsa kansallisilta ja kansainvälisiltä järjestöiltä, Lähetysseura perusteli tukeansa järjestön vaikuttavuudella. Tässä kirjoituksessa pyrin kirjallisten dokumenttien pohjalta tarkastelemaan mitä tämä vaikuttavuus on käytännössä.
Lähetysseura kertoo vuosikertomuksessaan vuodelta 2019 DCIP:n auttaneen oikeudenkäynneissä 211 lasta. DCIP on järjestänyt myös koulutusta ja kampanjoita koululaisille ja lakitieteen opiskelijoille, samoin DCIP tekee kansallista ja kansainvälistä vaikuttamistyötä. DCIP:n kokonaisbudjetti on yli miljoona euroa. Helpolla laskutoimituksella voimme arvioida, että Lähetysseuran tuella (ehkä 20 000 euroa) on autettu esimerkiksi yhtä lasta, osallistuttu koulutustoimintaan ja sen lisäksi myös DCIP:n kansainväliseen vaikuttamiseen, joka on merkittävää. Olisi pelkkää hyväuskoisuutta ajatella, että SLS voisi korvamerkitä tukensa vain tiettyyn osaan DCIP:n toimintaa. Lasten oikeusapu on varmistettu palestiinalaisalueilla lainsäädännöllisesti. Esimerkiksi Itä-Jerusalemin alueella oikeuspalveluita- ja neuvontaa tarjoaa UNICEFin raportin mukaan 13 järjestöä. Raportissa on taulukoitu järjestöjen työstä hyötyneiden lasten lukumäärä lasten oikeuksiin liittyvissä palveluissa. Vuonna 2017 tällaisia lapsikontakteja näillä 13 järjestöllä oli yhteensä 2824, joista DCI-P raportoi 90. Järjestöt ovat voineet auttaa myös samoja lapsia. Muilla alueilla DCIP:n rooli lapsikontakteissa saattaa olla myös suurempi. Kuitenkin SLS auttaa pienellä panoksella tilanteessa, jossa on useita toimijoita ja paljon rahoittajia. Suurin osa oikeuteen joutuneista lapsia saa apua muilta järjestöiltä kuin DCIP:ltä. Kun otetaan huomioon avun tarve, Lähetysseuran pienen taloudellisen tuen todelliset vaikutukset sekä se, että DCIP on aktiivinen Israelin eristämiseen tähtäävän boikottiliikkeen (BDS, Boycott, Divestment and Sanctions) edistäjä, on tehtävä johtopäätös että SLS:n tuki on vahvasti poliittinen valinta ja kannanotto.
Kansainväliset kannaotot kertovat Lähetysseuran DCIP-tuen vahvasta poliittisesta luonteesta. Israelin valtion julkaiseman raportin mukaan DCIP:n johdossa on ollut aina lähivuosiiin saakka terrorismituomion saaneita henkilöitä. Näillä henkilöillä on ollut läheiset suhteet Palestiinan Vapausrintama-järjestöön (PFLP), joka on luokiteltu terrorijärjestöksi. DCIP ja SLS eivät ole ole näitä yhteyksiä kieltäneet mutta vaikenevat asiasta. Nyt DCIP:n johto keskittyy, osin lasten kohteluun liittyvien väärien väitteiden kautta, Israelin eristämiseen ja tuomitsemiseen.
Helmikuussa 2020 Belgia, joka isännöi YK:n Turvallisuusneuvostoa, kutsui DCIP:n johtavan työntekijän Turvallisuusneuvoston kokoukseen. Kutsu peruttiin, kun DCIP:n ja PFLP:n yhteydet kävivät ilmeiseksi. Tammikuussa 2020 PNGO (Palestinian NGO Network), jonka jäsen DCIP on, vastusti kiivaasti EU:n uutta päätöstä, joka kieltää EU-rahoituksen EU:n terrorilistauksessa olevilta järjestöiltä ja yhteistyötahoilta. Tanska on tukenut DCIP:tä yhdessä Sveitsin, Hollannin ja Ruotsin muodostaman yhteistyöjärjestön kautta. Järjestö lopetettiin loppuvuonna 2017 tuettavien järjestöjen väkivaltaisten kannanottojen johdosta. Tämän jälkeen lokakuussa 2018 Tanska julkisti kriteerit, joiden perusteella apua ei voida myöntää järjestöille, jotka tukevat boikottiliikettä. DCIP ei päässyt tukeen oikeuttavien järjestöjen listalle. Citibank, Arab Bank ja kansainvälinen lahjoitusporttaali Global Giving ovat lopettaneet palvelunsa DCIP:lle, PFLP-yhteyksien vuoksi.
DCIP on aktiivinen boikottiliikkeen toimija. DCIP on yksi vuonna 2005 alkaneen BDS-liikkeen allekirjoittajista. Vuonna 2020 DCIP on allekirjoittanut kannanottoja, joissa yksipuolisesti tuodaan esiin Israelin rikkomuksia palestiinalaisalueilla. DCIP ei kuitenkaan aktiivisesti ja julkisesti tuo esiin palestiinalaisten nuorten hyväksikäyttöä väkivaltaisuuksissa, joka luo lisää tarvetta lasten oikeudelliselle avulle. Vuosina 2018-2019 DCIP on allekirjoittanut useita kirjeitä esim. YK:lle, joiden tavoitteena on BDS-kampanjan edistäminen. Saksan liittopäivät teki toukokuussa 2019 merkittävän päätöksen, joka määritteli BDS-liikkeen antisemitistiseksi. Samalla päätettiin, että Saksan hallitus ei tue boikottiliikettä edistäviä järjestöjä. Saksan päätöksen valossa Lähetysseuran tuki DCIP:lle on antisemitististä toimintaa.
Lähetysseuran seurakunnille jakama tieto DCIP-hankkeesta on erittäin yksipuolista ja vähäistä. Lähetysseuran vuosikertomuksessa 2019 tuki DCI-P:lle on määritelty kirkolliseksi työksi. Tämä siitä huolimatta, että on täysin selvää, että DCIP:n ohjelmassa ei ole kristillistä julistusta tai seurakuntia rakentavaa työtä. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Marko Piittala kertoo: Kahdestatoista ulkomaantyön tavoitteesta kolmessa mainitaan ohimennen kirkko ja seurakunta. Ilmeisesti DCIP-työssä saavutetut ihmiset ovat myös kirkollisen työn tulostilastoissa.
Lähetysseuran historian alusta alkaen lapsityöhön on kuulunut pyhäkoulut, lukutaito-opetus, raamattuopetus, kätilötoimintaa, lasten terveydenhoitoa ja koulujen ylläpitoa, jotka ovat antaneet uskoa, iloa ja hyvinvointia kohdemaassa. Tällaisessa työssä, DCIP-tukea vastaavalle tuelle, 20 000 euroa vuodessa, on varmasti paljon käyttöä tänäänkin. Ehkäpä paljon enemmän kun miljoonabudjettiin hukkuvalla DCIP-avustuksella.
Lähetysseura on aloittanut Israelissa juutalais- ja arabilähetyksellä, jossa keskeistä on ollut evankeliumista kertominen ja raamattuopetus. Nyt tämän työn osuus on erittäin vähäinen. Lähetystyö on kristilliselle seurakunnalle annettu erityistehtävä, jota muut eivät voi tehdä. Lähetystyön ja kristillisen seurakunnan syvälliset vaikutukset näkyvät osaltaan esimerkiksi siinä, että kristillisessä maailmassa on suuri määrä ihmisoikeustyötä tekeviä järjestöjä, joiden työ kantaa hyvää tulosta. On sanottu, että lähetystyö on parasta kehitysaputyötä. Voisimmeko sanoa myös, että lähetystyö on parasta ihmisoikeustyötä? Seurakuntien tulisi kuitenkin edelleen keskittyä työhön, jonka tavoitteena on evankeliumista kertominen erityisesti niille, jotka eivät ole Kristuksesta kuulleet. Muuten lähetystyö jää tekemättä. Sari Savela kirjoittaa blogissaan ytimekkäästi palvelutyöstä ja sanan julistamisesta.
Hannu Arvela
Kerava
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva tutkimusprofessori, tek.tri
