Vihapuheen yleistyminen on herättänyt kansalaiset ja päättäjät pohtimaan, miten toista alentavaa sanankäyttöä olisi mahdollista julkisuudessa suitsia. Viime viikon A-talkissa vihapuheelle etsittiin kuumeisesti määritelmää ja löydettiin monta osuvaa. Väljästi ottaen kyse on puheesta, jossa mustamaalaamalla ja toista alistamalla asetutaan kohteen yläpuolelle ja viedään häneltä puolustautumisen mahdollisuus. Lisäksi häneltä saatetaan odottaa puheen sietämistä ja nahkan kasvattamista paksummaksi. Useimmiten tulilinjalla ovat rotu, uskonto ja henkilökohtaiset arvot.
Ainahan ihmiset ovat osanneet puhua toisilleen vihaisesti. Aiemmin sanat ovat vain säilyneet pienen piirin tiedossa, sillä kanavat niiden levittämiseen ovat olleet rajalliset. Sosiaalinen media on räjäyttänyt pankin.
Sanojen hyvä käyttö ja viisaus on kautta aikojen niputettu yhteen. Elämäntaito-oppaat ja vanhat sananlaskut sisältävät lukuisia neuvoja siitä, miten toiselle kannattaa puhua.
”Puheesi mukaan saat purtavaa, sanoistasi riippuu, mitä saat niellä.”
”Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.”
”Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.”
Edelliset lauseet antavat esimerkkejä siitä, miten Sananlaskujen kuningas neuvoi poikaansa sanojen käyttäjänä.
Jeesus ohjasi seuraajiaan samaan. Vastaamaan kysyjälle lempeästi. Siunaamaan sitäkin, joka kiroaa. Lepyttämään vihan rauhallisilla sanoilla. Kyse ei suinkaan ollut hampaattomuudesta tai lapasen asemaan asettumisesta, vaan rauhan rakentamisen periaatteesta, jossa hyvällä pahaan vastaaminen tuottaa parhaan hedelmän. Vihapuhekeskustelussa tuodaan harvoin tätä näkökulmaa esille.
Kristinuskon DNA:han kuuluu rauhan rakentaminen riitaantuneiden välille. Jeesus jälleenrakensi Jumalan ja ihmisen rikkimenneen suhteen. Siksi hyvillä sanoilla pahoihin vastaaminen kannattaa. Vaikka aluksi saattaisikin näyttää siltä, ettei sävyisällä puheella saavuta mitään, pitkässä juoksussa lempeää totuuden julistajaa kiitetään.