Kirjoittanut
Helsingin Sanomien toimittajilla on vahva perstuntuma, että Suomeen on syntymässä ”väkevä uskonnollinen oikeisto”, joka yhdistää kristinuskon ja populistisen maahanmuuttokritiikin. Kuulemma ”herätysliikkeet ja lahkot”, kuten helluntailaisuus, tarjoavat sille kasvualustan.
Ilmiö on epäilemättä todellinen, mutta tuskin mikään kansanliike. Etenkään en usko, että helluntailaiset olisivat maahanmuuttokriittisempää väkeä kuin suomalaiset keskimäärin. Asia voi olla jopa päinvastoin.
Ristin Voitto -lehden (nro. 19) helluntaipastoreille vaalien jälkeen tekemä kysely osoittaa, että perussuomalaisia äänesti nyt paljon harvempi kuin neljä vuotta sitten (10% vastanneista vuonna 2015, 5% vastanneista vuonna 2019). Kristillisdemokraattien kannatus taas nousi 80:stä prosentista 88:aan prosenttiin.
Tulos vihjaa, ettei Halla-Ahon linjaa koeta omaksi toisin kuin helluntailaisen Essayahin eetos, jonka Hesari katsoi edustavan KD:n ”maltillisinta laitaa sekä uskonnollisuudessa että kansallismielisyydessä”. Vain vajaa kolmannes kyselyyn vastanneista piti perussuomalaisia kakkosvaihtoehtona.
Monet helluntailaiset näkevät syksyllä 2015 alkaneen maahanmuuttoaallon Jumalan johdatuksena, jossa ”lähetyskenttä on tullut kotiovelle”. Helluntaipastorien maahanmuuttokommentit, joita on viime aikoina eksynyt Facebook-feediini, ovat useimmiten koskeneet pakkopalautuksia. Pastorit surevat sitä, että heidän seurakuntalaisiaan ollaan lähettämässä maihin, joissa on hengenvaarallista olla kristitty.
Epäilemättä helluntailaiset ovat huolissaan islamin kasvusta Euroopassa. Hesarin lukijan on helppo naureskella Timo Valtosen heitolle, että hänen tyttärensä pakotettaisiin käyttämään huivia. Mutta tosiasia on, että muslimiyhteisöissä vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa esimerkiksi perheriidat ratkaisee usein imaami sharian periaatteilla. Niitä ei tuoda julkisiin tuomioistuimiin.
Islam-huoli on siis osittain perusteltua. En tosin usko, että jos asiaa tutkittaisiin, helluntailaiset olisivat siitä muita suomalaisia huolestuneempia.
Jos nyt sitten maahanmuuttokriittinen oikeistokristillisyys on nostanut näkyvästi päätään, mistä se johtuu? Uskoakseni muutamista äänekkäistä tyypeistä. Jutussa mainittiin muun muassa nimet Jukka-Pekka Rahkonen ja Juha Ahvio. Nämä ovat poikkeuksellisia persoonia ja harvinaisen jyrkkiä mielipiteissään.
Esimerkiksi luterilainen Ahvio väläyttää kirjassaan Avoimet rajat ja maahanmuutto: Euroopan ja Suomen itsemurha (Kuva ja Sana 2016) samanlaisia raamattuargumentteja ”kansojen sekoittumista” vastaan kuin mitä Etelä-Afrikan rotuerottelua puolustavat Apartheid-teologit viljelivät (jos joku näkee tässä assosiaatiolla syyllistämistä, on Ahvio jos kuka sen ansainnut; sen verran yksioikoisesti mies itse niputtaa eri ilmiöitä, kuten Vaarallinen vihreä valhe -kirjassaan luonnonsuojelun ja kansallissosialismin, koska natsit olivat luonnonsuojelijoita).
Ehkä toimittajat toivoivat paljastavansa Suomessa kytevän, Trumplandialle tyypillisen kristillisen oikeistolaisuuden. Yhdysvaltain kristillisellä oikeistolla ja Suomen herätyskristityillä on kyllä yhteisiä huolia, kuten Israelin tukeminen ja seksuaali- ja sukupuoliasioihin liittyvä lainsäädäntö.
On totta, että arvoliberalismi kismittää uskovaisia. Mutta tämä ei ole uutinen.
Amerikan evankelisten poliittisessa mielenmaisemassa on meille paljon vierasta. Jenkkifundamentalistit ovat esimerkiksi kovia sosiaalidemokratian tai ”sosialismin” kriitikkoja. Suomessa tätä harrastavat lähinnä menestysteologiaa viljelevän, helsinkiläisen River-seurakunnan pastorit, jotka ovat asuneet pitkään USA:ssa. Helluntaipiireissä siihen ei juuri törmää.
Olin tyytyväinen, että jutun päähaastateltavaksi oli valittu pastori Jimmy Huhtala. Toimittajana olisin itsekin suositellut miestä; kaveri on mediapersoona. Vaikka Huhtala näyttää helvetin enkeliltä, tuntemani mies on ennakkoluuloton ihmisrakastaja.
Lyön vetoa, että Huhtalalla on kymmenen kertaa enemmän muslimikavereita kuin jutun kirjoittaneilla toimittajilla yhteensä.
