Kirjoittanut
Kun Saul Schubak varomattomasti kirjoitti julkisuutta saaneen kommenttinsa ”heikoimmasta aineksesta”, hän samalla tuli tölväisseeksi länsimaisen ajattelun peruspilareita: jokaisen ihmisen arvoa ja mahdollisuutta kehittyä.
Schubakin myötä mieleeni nousi monia tuntemiani henkilöitä, jotka ovat syntyneet ei-toivottuihin olosuhteisiin, ja joista on kuitenkin tullut todellisia vaikuttajia Jumalan avulla.
Jos heidän elämänsä mielekkyyttä olisi arvioitu fatalistisesti heidän elämänsä haasteita pursuavilla alkumetreillä, lopputulos olisi ollut yhtä ankea kuin alkukin.
Mutta kun Jumala voi!
Vishal Mangalwadin kirjassa The Book that Made Your World maalataan laajalla pensselillä analyyttistä kuvaa siitä, kuinka mullistava vaikutus Raamatulla on ollut länsimaissa. Ja kun tarkkailijana toimii intialainen filosofi ja kirjailija, tuloksena on raikkaita ja ravistelevia näkökulmia.
Mangalwadi muun muassa havainnollistaa, kuinka Intiaa vaivaa edelleen hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta kumpuava fatalismi, jonka seurauksena yhteiskunta ei pääse kehittymään. Jos ihmiset ajattelevat, että kurjiin oloihin syntyminen on seurausta edellisten elämien pahoista teoista, ei ole mieltä pyrkiä kouluttautumisen ja toimeliaisuuden kautta eteenpäin. Sen sijaan Mangawadin mukaan on loogista tyytyä kärsimään rangaistusta alhaisessa kastissa, eläen yhteiskunnan sylkykuppina roskien lajittelijana, vaikka lahjoja olisi muuhunkin. Ehkä ensi kerralla, on toiveikkain ajatus sen maailmankuvan mukaisesti elettäessä.
Maailmankuva vaikuttaa siis perustavanlaatuisesti niin yksilön kuin yhteiskunnankin toiminnan taustalla. Kyseessä on elämän ja kuoleman kysymykset, filosofi jyrähtää.
Mielestäni jälleensyntymisoppi on popularisoitunut Suomessa ja siihen viitataan keskusteluissa varsin kevyesti, ainakin naisten keskuudessa. Jos jokin asia tuntuu tutulta, joku saattaa heittää, että ”ehkä olit siinä ammatissa edellisessä elämässäsi”. Mutta oppi jälleensyntymisestä ei ole kevyttä kamaa. Sen tarjoama maailmankuva muuttaa täysin länsimaisen käsityksen ihmisestä, elämästä ja kuolemasta.
Modernin hindulaisuuden isänä pidetty Ramakrishna Paramhansa oli omaksunut vaikutteita myös buddhalaisuudesta. Hänen mukaansa yksilöllisyys on pelkkää illuusiota, ja pelastuminen elämien jatkuvasta kierrosta vaatii mielen tyhjentymisen ja sulautumisen universaaliin tietoisuuteen. Näin niin elämästä kuin kuolemastakin tulee merkityksetöntä. Hindulaisessa pyhässä kirjassa Bhagavad Gitassa Krishna-jumala kannustaa Arjunaa murhaan vertaamalla kuolemaa vaatteiden vaihtoon: vanhat vaatteet jäävät ja uuden puetaan ylle, ei sen kummempaa.
Tämän vuoksi idän viisaat miehet eivät tunne sääliä eläviä tai kuolleita kohtaan, Mangalwida kirjoittaa.
Raamatun antama maailmankuva on absoluuttisen erilainen. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen arvo, hänen taustastaan tai ominaisuuksistaan riippumatta. Tämä arvo pohjautuu ihmiseen Jumalan kuvana ja Jumalan samaistumiseen ihmisen kanssa, kun hän Jeesuksessa otti ihmisen muodon ja sovitti syntimme.
Tästä nousee huikeat näköalat, jotka ovat muovanneet suhtautumistamme ihmisyyteen: kristillisessä lännessä on satsattu myös sen heikomman aineksen mahdollisuuksien tasaamiseen, eikä syntyperä ole ratkaissut kaikkia elämän pelimerkkejä heti alkuunsa.
Raamattu siis vapauttaa ihmisen tajuamaan elämän arvon ja tarkoituksen, vaivasi häntä sitten käsitys jatkuvasta jälleensyntymisen kierrosta tai naturalistisesta ”eiköhän se ollut siinä” -tyyppisestä maailmankuvasta.
Ja Raamatusta nousee positiivisuus, joka on kannustaa elämässä eteenpäin: Jumala asettaa kaiken lopulta päätökseen. Siksi meidänkin kannattaa tehdä jotain asioiden korjaamiseksi. Tästä on noussut ja nousee yhä kristittyjen valtava draivi auttaa heikompia, vapauttaa sorrettuja, parantaa sairaita, ruokkia nälkäisiä ja kouluttaa myös köyhiä.
Kristityt ovat aina uskoneet ”Happy endiin”.
Koska Jumala voi!
