Kirjoittanut
Yksi helluntailaisten ja muiden vapaiden suuntien kristillisten yhteisöjen kestopuheenaihe on raha.
Rahan kokoamiseksi yhteisöltä joudutaan usein pohtimaan erilaisia keinoja. Yksi viimeisimpiä keskustelunaiheita ovat olleet kännykkä- ja pankkikorttikolehdit, kun yhä harvemmalla on lompakossa käteistä. Sirukortin käyttö kolehtitarkoituksissa on arvatenkin suuri symbolinen kysymys. Joissain kommenteissa korttien uskotaan tuovan ”rahastamisen hengen” seurakuntiin.
Pääväestöläiselle tiedoksi: joudumme itse keskuudestamme omatoimisesti kokoamaan koko taloudellisen resurssin, jonka varassa rakennetaan ja ylläpidetään rakennuksia, ja maksetaan seurakuntien työntekijöiden palkat. Valtio palvelee veronkannon muodossa vain kansankirkkoja. Ei sillä, vapaissa suunnissa on perinteisesti pidetty ylpeydenasiana sitä, ettei valtiota tarvita apuun.
Pääväestöläinen voi yrittää eläytyä haasteeseen seuraavan mielikuvatehtävän avulla:
1) kootkaa kahden sadan henkilön joukko, joka edustaa 15-90 -vuotiaita ja eri tulotasoisia kansalaisia, painottuen vanhuksiin.
2) kerätkää keskuudestanne kolehteja ja ostakaa kunnalta tontti (saatte sen jostain syrjästä, missä rakennus ei pilaa katukuvaa tai yhdyskuntarakennetta. Varautukaa naapureiden pyörittämiin pitkiin valitusprosesseihin).
3) Kerätkää jälleen keskuudestanne kolehteja. Rakentakaa tontille noin 500 m2 toimitila, jossa on sali, keittiö, eteistilat, saniteettitilat, varastot ja kerhotilat (joo, ihan itse, omin käsin. Ammattilaisiin ei ole varaa).
4) Kerätkää keskuudestanne kolehteja, jotta saatte lainaerät maksettua. Samassa syssyssä kerätkää kolehteja, joilla maksatte pastorin, nuorisotyöntekijän ja yhden ulkomaille lähtevän yhteisönne jäsenen, lähetystyöntekijän, palkan. Lisäksi kerätkää kolehteja, jotta saatte ostettua ja rakennettua leirikeskuksen.
5) Jatkakaa kohtaa 4 vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Inhorealistinen kuva vapaakristillisen seurakunnan talouskehyksestä auttaa toivottavasti tajuamaan, miksi meillä koko ajan ja lähes kaikissa tilaisuuksissa kerätään kolehti.
Olen usein saanut kuulla arvailuja siitä, että helluntailaiset riistävät toisiltaan kaikki rahat. Fyrkka päätyy jonnekin kulisseihin, isoihin taskuihin.
Kohtuullisen monta eri seurakunnan tilinpäätöstä katsoneena voin kertoa, että ryhtymällä helluntaipastoriksi ei pääse rikastumaan. Suomalaisen keskiansio 2932 euroa herättää pastorikunnassa lähinnä hörähtelyä. Vain kaikkein parhaiten palkatut, suurien seurakuntien pastorit voivat päästä tulotasolle, joka on siis normikansalaisen keskiansio.
Helluntailaista taloudenhoitajaa ymmärtää yleensä parhaiten paikallisen vapaapalokunnan tai 4H-kerhon taloudenhoitaja. Sillä erolla, että jos vapaapalokunta tai kerho uhkaa lopettaa toimintansa rahan puutteen vuoksi tai vaikkapa tarvitsee kipeästi uutta kalustoa, kunta ryntää hätiin.
Tiettävästi mikään suomalainen helluntaiseurakunta ei ole koskaan saanut taloudellista kriisiapua julkisista varoista.
Toisaalta, kuten sanoin, tämä on ylpeyden aihe. Yhteisön täydellinen omillaan oleminen ja silti pärjääminen tuo onnistumisen ja siunatuksi tulemisen tunteen, josta pääväestöläinen voi vain haaveilla.
