Kirjoittanut
Post-doc tutkija Helsingin yliopistossa ja opettaja IK-opiston Helsingin kampuksella.Yli satavuotias helluntailiike on siinä iässä, että muistellaan menneitä. Sitä tehdään erityisesti muisteloille pyhitetyissä Facebook-ryhmissä.
Ensin perustettiin Retro-ryhmä niille, jotka viettivät helluntainuoruuttaan 70- ja 80-luvuilla. Jäsenmäärä huitelee 4340 hengen kohdalla. Ensi kesänä pitäisi olla oikein isot bakkanaalit. Kun nuoremman polven kateus kasvoi täyteen mittaansa, perustettiin Metro-ryhmä niille herätysliikenuorille, joiden kasvukipuvuodet osuvat 90- ja 00-luvuille. Parissa viikossa ryhmä kasvoi 3500-jäseniseksi. Myös metrolaisille uumoillaan omia festareita.
Heilahtaneiden valokuvien ja sisäpiirihuumoriin perustuvien meemien ohella Metro-ryhmässä on jaettu helluntaitraumoja. Yhden haavat liittyvät karismaattisiin ylilyönteihin, toisen tukahdutettuun seksuaalisuuteen, kolmannen lakihenkiseen hengellisyyteen. Vaikuttaa siltä, että monet ovat olleet pitkään hiljaa huonoista muistoistaan.
Vaikka terapointivaihe Metrossa on laantunut, palsta voi olla paikoittain masentavaa luettavaa helluntaipastoreille.
Virheitä on varmasti männävuosina tehty. Sen tunnustavat kaikki. Helluntaikirkon johto onkin viime aikoina halunnut ottaa ohilaukaukset niin vakavasti, että on esimerkiksi järjestetty seminaari hengellisestä väkivallasta ja harrastettu ekumeniaa jopa Uskontojen uhrien tuen kanssa. Traumaattiset kokemukset ansaitsevat tulla kuulluksi ja käsitellyksi.
Vaikka terapointivaihe Metrossa on laantunut, palsta voi olla paikoittain masentavaa luettavaa helluntaipastoreille ja muille vastuunkantajille, jotka ovat olleet aktiivisia Herran työssä vuosituhannen molemmin puolin.
Pastoritkin ovat ihmisiä, kuulemma, ja ainakin itse tuntemani yksilöt tuppaavat tekemään työtä herkällä tunnolla. Ei jalat pöydällä vaan risti selässä. Siksi he todennäköisesti ottavat syytökset raskaasti.
Vaikka oma track record olisikin suhteellisen siisti, palsta saa varmasti monet kaivelemaan omaa työhistoriaansa. Olisiko se avopari jäänyt seurakuntaan, jos olisin kohdannut heidät hoitavammin? Annoimmeko sen vierailevan puhujan toimia liian vapaasti janotessamme Pyhän Hengen vuodatusta? Olisiko pitänyt korostaa seksiasioiden opetuksessa sitä, että muutama hairahdus ei välttämättä tee kestään käytettyä tavaraa tulevan puolison silmissä?
Ihmiset tuovat herkemmin esille negatiivisia kokemuksia kuin positiivisia. Täytämme asiakaspalautteen silloin, kun asiakaspalvelu on ollut syvältä.
Traumoja lukiessa on hyvä muistaa, että ihmiset tuovat herkemmin esille negatiivisia kokemuksia kuin positiivisia. Täytämme asiakaspalautteen silloin, kun asiakaspalvelu on ollut syvältä.
Itse olen onnekas, sillä nuoruusvuosista Jyväskylän helluntaiseurakunnassa on jäänyt pääasiassa hyvät muistot. Siksi haluankin esittää julkiset kiitokset muutamille vastuunkantajille, jotka tekivät siitä terveellisen ja turvallisen kasvuympäristön.
Kiitos Veijasen Kakelle ja muille varkkarikerhon vetäjille. Perjantai-illat Siion-temppelin alakerrassa olivat viikon parhaita hetkiä. Usein oli kakkuakin. Kaken opetuksista on jäänyt mieleen ainakin hänen ihmettelynsä siitä, miksi Jumala ei tehnyt naisesta perheen päätä, kun naiset kerran ovat yleensä fiksumpia olentoja kuin miehet.
Kiitos nuorisokuoro Pendo Q:ta johtaneelle Mari Vesinille. Esiintyminen ja bussimatkat kuorokeikoille olivat yksinkertaisesti tosi mukavia.
Kiitos (muistaakseni nuorisopastorina toimineelle) Monosen Jukalle, joka tuki vankkumattomasti bändini Jacks of All Tradesin soittelua sen varhaisvaiheissa. Vaikka olikin hieman kiusallista, kun Jukka pelmahti purppuraisessa pikkutakissaan A-salin bäkkärille leveästi hymyillen, ”hei, pojat, nyt rukoillaan!”
Kiitos pastori Jorma Niittyselle, joka myös tuki innokkaasti meidän ja muidenkin bändien touhuja. En muuten ylipäätään muista, että huutometalliräppitouhuamme olisi seurakunnassa vastustettu enempää kuin yhden mielensäpahoittajan voimin.
Kiitos myös sille positiiviselle, tietääkseni jo edesmenneelle 150-senttiselle papalle – jonka nimeä en koskaan kysynyt – joka askarteli temppelin autotallin puusepänverstaalla jo aamuneljältä ja tervehti aina iloisesti, kun hoipertelimme (minä itse toisinaan vanhalta viinalta haiskahtaen) keikkareissulta kotiin ja roudasimme kamoja bändikämpälle.
”Missä päin olitte kylvämässä?!”
”Perhossa.”
”Kiitos Herralle!”
Kiitos pastori Juha Ketolalle, joka puhutteli minua kuin lähetyskentältä tullutta työntekijää, kun monien ”sakkokierrosvuosien” jälkeen palasin temppelille.
Suhde uskonasioihin muovautuu aina ihmissuhteiden vuorovaikutuksessa. Arvelen, että kristillinen maailmankuva on minusta edelleen hyvä, kaunis ja tosi osittain siksi, että minua ympäröineet uskovaiset aikuiset ovat olleet täyspäisiä tyyppejä.
