Herätys ja juhlaliike

Yli satatuhatta suomalaista suuntasi jälleen kesällä hengellisille kesäjuhlille. Juhlien vuosi 2018 alkaa olla paketoitu, kun viimeisetkin juhlat eli Parikanniemisäätiön Orpokotijuhlat Saarella ja Hengelliset syventymispäivät Kauniaisissa on vietetty.

Herätysliikkeiden kuolemaa veikkailtiin pitkään, mutta viime vuosina kuolemanlaulut ovat hiljenneet. Kuolleeksi julistetun elämänliikkeet on havaittu vakaaksi. Sanottiin, että kun mummot loppuvat, päättyy myös liike. Vielä näin ei ole tapahtunut. Nuoretkin löytävät edelleen paikkansa herätysliikkeissä, vaikka sitoutuminen saattaa olla kevyempää.

Herätyshenkisten kritiikki on toisensuuntaista. Särmä on kadonnut. Ensin oli herätys, sitten herätysliike ja jäljellä jäi liike, moititaan.

Mutta juhlat jatkuvat.

Kirkon herätysliikkeiden juhlaperinteen katsotaan alkaneen 1874 pidetyistä Evankeliumijuhlista. Juhlat pidettiin vuosi sen jälkeen, kun Evankeliumiyhdistys oli perustettu kustanustoimintaa varten. Muutama vuosikymmen myöhemmin 1893 pidettiin ensimmäiset Kustannusosakeyhtiö Herättäjän vuosikokousseurat, jotka toimivat lähtölaukauksena Herättäjäjuhlille. Nykyisin kirkon yhteydessä toimivat järjestöt järjestävät 18 kesäjuhlat vuosittain.

Jokin salaisuus siinä piilee, että hengelliset kesäjuhlat keräävät edelleen kymmeniätuhansia ihmisiä yhteen.

Kun juhlaperinne alkoi, kokoonnuttiin luonnollisesti samanhenkisten kanssa laulamaan, kuulemaan oikeaa opetusta ja jakamaan samankaltaisia kokemuksia. Juhlien vakiintuessa niistä muodostui myös perinnejuhlia, joihin palattiin kokemaan uudelleen oman lapsuuden hyviä hetkiä ja välittämään niitä omille lapsille. Juhlille kokoonnutaan usein suvun voimin. Ne tarjoavat osallistujille yhteenkuuluvuuden tunteen hyvän asian äärellä. Osallistuminen juhlille tarkoittaa asettautumista hengellisesti sukupolvien ketjuun.

Sosiaalinen yhteisöllisyys riittää vain harvoin selittämään yhteentuloa vuosikymmen toisensa jälkeen. Syyt ovat syvemmällä. Oleellisempaa on hengellisen ruoan nauttiminen turvallisessa ympäristössä. Janotaan hengenruokaa, josta isät ja äidit elivät ja jonka lmpö tuntuu edelleen sydämissä.

Kirkon maallistuessa herätysliikkeet ovat löytäneet toisensa uudella tavalla. Se on ymmärrettävää, sillä herätysliikkeiden hengelliset juuret ovat pitkälti yhteisissä lähteissä: varhaisessa pietismissä, herrnhutilaisuudessa, vanhassa virsikirjassa, katekismuksessa ja postilloissa, erityisesti Arndtin ja Scriverin teoksissa. Puhumattakaan Martti Lutherista.

Herätysliikkeillä on edelleen omat painotuksensa. Kenellä anteeksiantamuksen vakuuttaminen, kellä odottava usko, kenellä kasteen armo ja sanan varmuus, kellä herätyshuuto ja hätä kadotukseen joutuvista sieluista. Juuret ja yhteinen perintö kuitenkin nykyisin tunnistetaan ja tunnustetaan.

Kristityt tarvitsevat juhlansa samasta syystä, miksi niitä jo Vanhassa Testamentissa vietettiin. Jotta muistettaisiin Jumalan hyvät teot. Jotta tiedettäisiin kuka on Jumala. Jotta löydettäisiin suoja hänen siipiensä suojasta.

Sitä tarvitsemme edelleen.