Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Herätysliikkeiden ja hengellisten järjestöjen kesäjuhlia pukkasi päälle lähes joka viikonloppu: Lähetysjuhlat Varkaudessa kesäkuussa, Sanan Suvipäivät Lappeenrannassa seuraavana viikonloppuna, heinäkuun alussa vanhoillislestadiolaisten suviseurat Liperissä ja viikkoa myöhemmin körttiläisten Herättäjäjuhlat Kiuruvedellä. Lisäksi joka vuosi täällä on Kirkastusjuhlat Heinävedellä ja Uukuniemeläisen herätysliikkeen Orpokotijuhlat Parikkalan Saarella. Eikä täältä ole pitkä matka helluntaiseurakuntien Iso Kirja -opistolle Keuruulle juhannuskonferenssiin.
Media mittaa hengellisten kesäjuhlien olemusta usein auringonpaisteella, körttipuvun värillä, penkkien määrän pituudella ja sillä, paljonko lihakeittoa kului milläkin juhlilla. Joskus joku yrittää saada sensaation poikasta jostakin saarnaajan sivulauseesta, mutta nekään eivät yleensä pitkälle kanna. Joillakin juhlilla näkee joitakin julkkiksia, mutta ei Helsingin herrat ja kenokaulaiset friidut jossakin Savon sydänmailla nyt niin suuria henkilöitä ole.
Hengellisten kesäjuhlien ja herätysliikkeiden voimaa ja merkitystä ei pidä aliarvioida. Arvioidaan, että jopa miljoonalla suomalaisella on jokin yhteys johonkin liikkeeseen. Kesäjuhlien yhteenlaskettu väkimäärä varmaan lähenee neljännesmiljoonaa suomalaista, kun mukaan lasketaan pienetkin kyläjuhlat, jossa lääninrovasti käy 30 asteen helteessä mustassa kaavussaan pitämässä puheen siitä, miten Jumala vapauttaa meidät turhista painolasteista.
Kaikki herätysliikkeet ovat antaneet jotakin erikoista tälle kansalle. Länsi-Suomessa opillinen jämäkkyys on erilaista rukoilevaisen herätysliikkeen ansiosta. Siellä kristillisiä kirjoja on levitetty enemmän kuin Itä-Suomessa, jossa usko on monelle enemmän ”metsä on minun kirkkoni” opillisuutta. Siksi itä-suomessa herätysliikkeiden keskuudessa opillisesti onkin menty enemmän metsään kuin lännessä.
Tuskin mikään herätysliike on vaikuttanut niin positiivisesti kulttuurielämään kuin körttiläiset, joista kertova Viimeiset kiusaukset -ooppera toi tuhansia tavallisia suhmuroita oopperan äärelle.
Parhaiten nuorisotyön ovat hoitaneet evankeliset ja vanhoillislestadiolaiset vastakkaisella tavalla: Sley tekemällä erittäin modernia nuorisotyötä ja vanhoillislestadiolaiset välttämällä erittäin modernia nuorisotyötä. Molemmissa lopputulos on sama. Nuorisoa liikkuu.
Viidennen liikkeen Raamattuopisto, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura ovat jo vuosia olleet monissa työmuodoissa kirkkomme edelläkävijöitä ja sen Kirkkohallitus huomaa yleensä nopeasti muutaman kymmenen vuoden päästä.
Helluntalaiset eivät enää ole lahkolaisia, vaan aidosti omaa vakaumusta edustavia aktiivisia kansalaisia. Vähätellä ei voi myöskään monia pieniä liikkeitä, kuten Uukuniemeläistä liikettä, josta Kirkon tutkimuskeskus yleensä vaikenee kertomuksissaan, koska Tampereelta on huonot kulkuyhteydet Saaren kirkolle.
Hengellisten liikkeiden voima on ainakin kolmessa asiassa. Vapaaehtoistyössä ja kökkähengessä, joka näkyy joka juhlilla. Missä esimerkiksi yhteiskunta on pienoiskoossa niin hyvin organisoitunut kuin Suviseuroissa? Toiseksi se on hengellisten laulujen sanomassa. Vaikka puhuja epäonnistuisikin puheessa ja ääni kuulostaisi enemmän huonon hetekan jouselta, seuraava laulu pelastaa tilanteen. Ja kolmanneksi voi olla, että hengellisten liikkeiden kohdalla Jumalallakin on ollut sormensa pelissä.
Mikä onkaan autuaallisempaa kuin nukahtaa puheen aikana nurmikolle Kiuruveden körttijuhlilla järven rannalla ja herätä Siionin virren mahtavasti kaikuessa korvissa vaimon iskuun ja sanaan ”Teuvo, sinä kuorsaat…”
