Herätysliikkeiden lähetystyön puolesta

Kirkon tutkimuskeskus ja Radio Dei kysyivät kirkon työntekijöiltä, mitä lähetystyön tulisi ensisijaisesti olla. Konservatiiveiksi itsensä mieltävät kirkon työntekijät näkevät kirkon lähetystyön ensisijaisesti julistustyönä. Liberaalit katsovat, että kirkon lähetystyön painopisteen tulisi olla diakoniatyössä. Tulos ei minua yllättänyt, sillä ainakin Espoon yhteisessä kirkkovaltuustossa linjat näkyvät vielä vahvemmin luottamushenkilöiden välillä.

Huolestuttavinta on kuitenkin, kuinka vähän päättäjillä on tietoa lähetystyöstä. Kun luottamushenkilöiden kautta on enää vuosi jäljellä, niin esimerkiksi Espoossa järjestetään vasta ensi syksynä seminaari lähetystyöstä. Mutta jo tänä keväänä Espoon yhteisessä kirkkovaltuustossa päätettiin lopettaa asteittain lähetysmäärärahoja Sleyn ja Slefin lisäksi myös Kansanlähetykseltä ja Kylväjältä.

Kun tietää, miten tärkeää työtä nämä lähetysjärjestöt ovat tehneet, on ahdistavaa huomata, kuinka kirkkomme riidat ulotetaan lähetyskentille, jossa niillä ei ole ollut mitään sijaa. Lähetysmäärärahoja koskeva karsintapäätös ei perustunut lähetysjärjestöjen työn sisällön arvioimiseen. Rahat vietiin, koska oli olemassa oletus järjestöjen harjoittamasta syrjinnästä ilman, että oletuksen tueksi olisi ollut todisteita. Sen sijaan lähetystyötä tekevät kertovat, että yhteistyö on sujunut järjestöjen kanssa erinomaisesti.

Kirkossa, jossa päätösten pitäisi perustua viimeiseen asti oikeudenmukaisuuteen, tietyt vaikuttajaryhmät saavat ajettua läpi omia päämääriä hyvällä retoriikalla, koska osa luottamushenkilöistä ei ole perehtynyt asiaan tai ei edes sisäistä lähetystyön merkitystä seurakunnan perustehtävänä.

Kuvaavaa on erään johtavan luottamushenkilön käsitys lähetystyöstä: ”Sehän on hyväntekeväisyyttä. Kun talous kiristyy, niin nämä rahat kannattaa siirtää Suomessa tehtävään diakoniaan.”

Päättäjät eivät liioin sisäistä, että nykyisessä hedonistisessa kulttuurissamme on todella vaikea löytää enää työntekijöitä lähetystyöhön. Herätysliikkeiden lähetystyöntekijät ovat nykyaikana harvinaisen sitoutuneita ja nöyriä työssänsä. Sen sijaan, että savustamme heidät pois lähetyskentiltä, meidän pitäisi palkita heitä hyvästä työstään.

Espoolainen lähetystyöntekijä on pettynyt päätöksestä. Hän pelkää lähetystyön imagon puolesta sekä aktiivisten vapaaehtoisten vähentymistä lähetystyöstä. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusten mukaan kirkon vapaaehtoisista noin puolella on herätysliiketausta. Herätysliikkeiden lähetysjärjestöjä kannattavat seurakuntalaiset ihmettelevät, eikö heidän mielipiteillään ja lähetyskannatuksellaan ole merkitystä. Päättäjät ovat unohtaneet, että he eivät edusta vain omia intressejään, vaan heidän pitäisi edustaa seurakuntansa kaikkien jäsenten ääntä ja oikeuksia.

Vaikka lähetysmäärärahoina eri järjestöjen välillä jaettava kokonaispotti kokonaisuudessaan Espoossa pysyykin samana, yhden järjestön tekemä työ ei ole noin vain korvattavissa toisen järjestön työllä. Päällekkäistä lähetystyötä ei juuri ole. Esimerkiksi Kylväjä toimii useilla kentillä nimenomaan niiden parissa, jotka kuuluvat halveksittuihin ja eri tavoin syrjittyihin vähemmistöihin. Esimerkkeinä vammaisprojektit Mongoliassa tai työ vähemmistöheimon parissa Bangladeshissä. Eikö todellista syrjintää ole se, että kirkkomme riitojen takia nämä maailman heikoimmat ihmiset jäävät paitsi apua?

Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää kertoi Kylväjä-lehdessä, että pääkaupunkiseudun seurakuntien päätösten ja viestinnän takia myös kehitysministeri antoi kielteisen päätöksen Kylväjän kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestön asemaa koskevaan hakemukseen. Kylväjän työn arvioinnissa ministeriö totesi Kylväjän tekevän ”pitkäjänteistä ja kestävää työtä ruohonjuuritasolla erityisesti vammaisten ja naisten parissa sekä kestävän kehityksen saralla”, eikä toiminnassa ole havaittu syrjiviä käytäntöjä. Ministeri kuitenkin hylkäsi hakemuksen, koska katsoi Kylväjän hyvämaineisuuden olevan kyseenalainen.

Kirkkohallitus hyväksyi viime viikolla ”lähetystyön perussopimusmallin”, jolla kirkko tahtoo tiivistää yhteistyötään lähetysjärjestöjensä kanssa. Vaikka kirkko rakenteittensa ylätasolla sitoutuisikin kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään ”yhdenvertaisin perustein”, niin seurakunnat saavat edelleen tehdä lähetysmäärärahapäätökset itsenäisesti omilla perusteillaan.

Näiden ahdistusten keskellä joudun välillä pohtimaan, kannattaako Jeesuksen sovitustyöstä kertominen? Pitäisikö näin riitaisesta kirkosta erota ja käpertyä kotiin huolehtimaan oman uskon kestämisestä näinä vaikeina aikoina?

Haluan joka tapauksessa sitoutua kirkkooni, sen haavoista huolimatta, niin kauan kuin on olemassa vielä pientäkin toivoa kristittyjen yhteydestä. Seuraavat luottamushenkilövaalit ovat marraskuussa 2014. Nyt meidän, jotka haluamme vielä pitää kirkon seinät leveällä ja katon korkealla, on jo tosissaan valmistauduttava näihin vaaleihin. Meidän on taisteltava sen kirkon puolesta, jossa on oikeasti tilaa erilaisuudelle. Meidän on myös kaikin tavoin äänestettävä kirkon lähetystyön puolesta.

Lue myös: ”Kirkon konservatiivit kannattavat julistuksellista lähetystyötä – liberaalit diakoniaa”