Herra, armahda Japania

Lastenleiriä johtanut Japanin-lähetti Hilduri osasi vetää oikeasta narusta. Kun vielä illanvietossa kilpailtiin puikoilla syömisellä, ja yllättäen pärjäsin siinäkin, kipinä oli lopullisesti syttynyt. Tulevaisuuteni näytti selvältä ja kirjoitin sen koulutovereitteni ystäväkirjoihinkin: Minusta tulee isona Japanin-lähetti! Kuin sinetiksi päätökselleni opettelin Jeesus meitä rakastaa -laulun japaniksi niin, että osaan sen vieläkin.

Eikä siinäkään kaikki. Kun vuonna 1970 juhlittiin Sleyn 70-vuotiasta Japanin-lähetystä, myös pienen kotikyläni Illon rukoushuone sai japanilaisia vieraita. Siltä vierasjoukolta pyysin elämäni ensimmäiset nimmarit – Siionin kanteleeni etulehdelle!

No, Japanin-lähettiä minusta ei ole tullut – ei ainakaan vielä. Mutta samalla lastenleirillä ollut Päivi Poukka on kyllä parhaillaan miehensä Martin kanssa Japanissa lähetystyössä. Sieltä he ovat viime päivinä raportoineet tapahtumista maanjäristysten ja tsunamin keskeltä.

Kaipuuni Japaniin on säilynyt vahvana kaikki nämä vuodet. Jotain kai kertoo sekin, että kun valitsin tapetteja uuteen kotiini, osan valinnoista tein tapettikansiosta, jonka kuviot oli kerätty japanilaisten naisten kimonokankaista. Kotonani asuu pala Japania.

Nyt poikanikin haluaa Japaniin. Mangoista innostunut 12-vuotias osaa kieltäkin jo jonkun sanan ja vastikään hän haaveili muuttavansa aikuisena Japaniin.

Niinpä järkytys kotonamme oli suuri, kun viime perjantain Japanin tapahtumat alkoivat tulvia uutisina olohuoneeseemme. Herra , armahda.., Herra, armahda… Herra, armahda Japania… Muita sanoja en siihen hetkeen huulilleni löytänyt.

Sitten iski huoli: miten voivat suomalaiset Japanin-lähetit. Helpotus oli suuri, kun tuli tieto heidän kaikkien olevan tallella ja kunnossa. Nyt heitä tarvitaan entistäkin enemmän. Mietin minä sitäkin, missä itse olisin nyt, jos minusta olisi tullut Japanin-lähetti.

Pojallani oli omat huolensa. Viikonloppuna hän kantoi eteeni joukon japanilaisia nimiä: Masashi Kishimoto, Tite Kubo, Eichiiro Oda jne. Olemme seuranneet Wikipediasta, ettei kenenkään suosikki-mangakan nimen perään ole syntymäajan lisäksi ilmestynyt kuolinpäivää.

Kun kysyin pojaltani, vieläkö hän haluaisi lähteä Japaniin, vastaus oli selvä. Kyllä, sillä eihän tuollaista luonnonkatastrofia voi tulla kohdalle kuin kerran.

Miten toivonkaan, että poikani olisi oikeassa. En halua riistää hänen lapsenomaista luottamustaan hyvään. Silti itse mielessäni edelleen rukoilen: Herra, armahda.., Herra, armahda… Herra, armahda Japania…

Ja jokaista, joka tällä hetkellä kamppailee oman elämänsä järkkymisten ja tsunamien kanssa. Herra, armahda – ja ole apu ja turva tässä hetkessä.