Kirjoittanut
Usein joulun alla saa lehdistä lukea, kuinka joulukertomukset ovat enemmän tai vähemmän satua. Nyt Helsingin Sanomat otti jo varaslähdön ja julkaisi 16.12. Martti Mäkisalon kirjoittaman arvion Björn Vikströmin uudesta kirjasta. Kirja-arvio on sinänsä ihan asiallinen ja totta kai piispojen kirjat pitää esitellä. Mutta Mäkisalo taitaa panna omiaan, kun hän avaa Porvoon piispan raamattunäkemystä.
Mäkisalon mukaan Vikström sanoo, että ”Vanhassa testamentissa on historiallisia ja maantieteellisiä epätarkkuuksia”. Sitten Mäkisalo intoutuu itse lisäämään seuraavan kappaleen: ”Tutkimuksen valtauoman mukaan VT:lla on ylipäätään vain vähän tekemistä historian kanssa. Enimmiltään se on uskonnollista kirjallisuutta, julistusta ja opetusta, jossa on hyödynnetty myyttejä, anekdootteja, satuja, taruja ja legendoja”. En ole lukenut piispan paimenkirjettä, mutta Hesarin tekstistä näyttää siltä, että lause historiallisista ja maantieteellisistä epätarkkuuksista menee Vikströmin tiliin, mutta koko Vanhan testamentin luokittelu saduiksi ja legendoiksi on Mäkisalon oma lisä.
Olen piispan kanssa samaa mieltä siitä, että Vanhassa testamentissa on historiallisia ja maantieteellisiä epätarkkuuksia. Sen sijaan kirja-arvostelijan heitto lähes koko Vanhasta testamentista myytteinä, anekdootteina, satuina, taruina ja legendoina ei ole koskaan ollut tutkimuksen valtauoman linja. Arvostelija saattaa muistella jotain saksalaista sata vuotta vanhaa oppikirjaa tai kenties Kööpenhaminan koulukunnan muutaman ääriliberaalin tutkijan mielipiteitä. Tosin näissäkin myönnetään Vanhalle testamentille jonkinlainen historiallinen arvo.
Vanhan testamentin historiallisista ja maantieteellisistä epätarkkuuksistakin voitaisiin keskustella. Onko reilua vaatia kolmetuhatta vuotta vanhalta, Lähi-idän kulttuurien keskellä syntyneeltä tekstiltä samaa eksaktia tieteellisyyttä, jota tämän päivän valistuksen jälkeinen eurooppalainen odottaa? Tekstiltä ei tule odottaa sellaista, mihin se ei ole tarkoitettu. Mutta historiaa se on mitä suurimmassa määrin ja maantiedettä.
Muistan, kun luin ensimmäisen kerran Yohanan Aharonin paksun kirjan The Land of the Bible – A Historical Geography. Kyseessä on Israelin historiallisen maantieteen perusteos. Se käy läpi tuhat vuotta Vanhan testamentin historiaa ja selvittää, mitä tiedämme muinaisten paikkojen sijainnista ja vaiheista arkeologisen tutkimuksen valossa. Kirja on täynnä raamatunlauseita. Ilman Raamatun antamaa historiallista ja maantieteellistä informaatiota tuon maan muinaisuutta ei voi tutkia. Lisäksi tarvitaan egyptiläisiä, babylonialaisia, assyrialaisia, persialaisia ja kreikkalaisia lähteitä, mutta Vanha testamentti on ylivoimaisesti massiivisin tietolähde tuon maan paikkakuntien tutkimisessa.
Se että jokin kirja on uskonnollinen, ei tarkoita, että se olisi historiallisesti heikko tai arvoton. Tutkimus luottaa yleensä Egyptin faraoiden annaaleihin ja Kaksoisvirranmaan muinaisiin teksteihin, vaikka nekin ovat läpeensä uskonnollisia. Omassa väitöskirjassani vertasin egyptiläisiä tekstejä Joosuan kirjan maanvalloituskuvauksiin ja totesin, että jos edellisiä on pidettävä historiana niin silloin myös jälkimmäisiä, sillä arkeologinen informaatio tuottaa samanlaisen tuloksen. Sotakuvauksissa kerrotut kaupungit ovat olleet tuolloin olemassa ja niistä löytyy jälkiä, jotka puhuvat kertomusten historiallisuuden puolesta.
Voisi vielä Mäkisalolle huomauttaa, että Israelin ja Juudan kuninkaiden hallitusajat on kuvattu Raamatussa vuoden tarkkuudella ja vaikka yksityiskohdissa luonnollisesti on avoimia kysymyksiäkin, niin viidentoista hallitsijan nimi löytyy muistakin Lähi-idän teksteistä. Tekstillä ei siis ole ”hyvin vähän tekemistä historian kanssa” vaan se on kauttaaltaan historiaa. Jospa vielä mainitsen yhden esimerkin, vaikka näitä voisi ottaa tukun lisää. Yksi tarkimmin kaivetuista Israelin rauniokummuista on Hasor. Yigael Yadinin aloittama ja Amnon Ben-Torin jatkama pitkä projekti on tuottanut materiaalia, joka sopii kuin nakutettu sekä Joosuan maanvalloituskertomukseen että myöhemmin Salomon linnoittamaan kaupunkiin.
Lukiessamme Raamatun joulukertomuksia olemme yhtä todellisen historian äärellä kuin Vanhan testamentin maailmassakin. Tunnemme keisari Augustuksen ja maaherra Quiriniuksen. Jeesuksen syntymän täsmällistä vuotta emme tiedä, mutta kukaan ei kiistä, etteikö koko maailma eläisi nyt vuotta 2014 jälkeen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymän. Betlehemin seimi käänsi kalentereiden vuosiluvut uusiksi ja avasi uuden lehden maailmanhistoriassa.
