Kirjoittanut
Maija Nyman on kirjailija, toimittaja ja Kansan Raamattuseuran työntekijä.Syntymähitaat ja peruslaiskat ovat ilmeisesti etulyöntiasemissa lähdettäessä toteuttamaan tätä uutta ajattelua. Ensi kuulemalta saattaisi luulla, että vihdoin on keksitty avain sisäiseen ja ulkonaiseen onnelaan – ja vihdoin tämä viisaus on saavuttanut katajaisen kansammekin.
Kun ajatus slow-living -ajattelusta saavutti meikäläisen, se tuntui todella hyvältä. Ei siksi, että se olisi uusi uskomus tai uskonto, vaan koska se yhdistyi omassa sielussani heti rakkaan kristinuskomme ytimiin. Pyhä ja arki, lepopäivän vietto, aamun hartaudet ja hiljaiset hetket, retriitit, levolliset keskustelut, ateriayhteys ja rukous ystävien kanssa, terve laiskuus ja sopiva saamattomuus olivat kaikki jo valmiina.
Olen siis jo ihan slow, jos vain hoksaan laittaa sen käytäntöön.
Mutta kuulosteltuani enemmän, olen havainnut sanan slow ympärille kasaantuneen paljon kaikenlaista jännittävää. Se kertoo, että kaipuuta tyyneyteen ja rauhaan on joka suunnalla ja elämänpiirillä. Tämä maailman meno kyllästyttää, ja ihminen kokee kadottavansa sekä elämän että itsensä.
Kenelle tässä oikein suoritetaan elämää, kenen hyväksi ja miksi? Mikä on mielekästä? Mikä totta, mikä teeskentelyä? Kesämökitkin alkavat olla työleirejä ja kodinkonekeräämöjä. Linnun laulua ei tahdo enää erottaa erilaisten sirkkeleiden, hake- ja klapikoneiden keskeltä. Lomatkaan eivät näytä olevan slow.
Katkeraa puhettako? Ei, vaan puhdassydämistä puolustuspuhetta rakkaan kristinuskomme ytimestä.
Oikeastaan harmittaa, että kirkkomme, me sen jäsenet ja palvelijat emme ole osanneet olla tosia uskossamme häneen, joka on varsinainen slow-ajattelun isä. Jumala antoi mallia lepäämisestä, kauneuden katselemisesta, luonnon ja luomistyön ihmettelystä ajatuksella: se on sangen hyvä.
Jos meistä ja elämästämme ei nouse terveen ja elävän uskon tuoksua, on muiden tarjoiltava maailmalle sekalaisia teitä rauhaan ja tasapainoiseen elämään. Jos tarjoamme vain kirjaviisautta, ihmisen rajoittuneeseen älyyn perustuvaa pohdintaa ja uudenlaisia liturgioita, jää kaikki jumalallinen puuttumaan. Ihmisestä tulee jumala, ja sen jäljet me tunnemme.
Jeesus kutsui luokseen työn ja kuormien uuvuttamia lepäämään, kokemaan rauhaa.
Kun ihminen rimpuilee ja kyselee, kuka minä olen, millaiseksi minun pitäisi tulla ja missä olla, Kristus vastaa tyynesti: ”Ole minun kanssani.” Hänen, jossa on sekä armoa, totuutta että rauhaa. Jolla on hyvän paimenen luonne ja etsivän rakkauden silmä. Jolla on aikaa ja jolla on aika hallussa.
Haluan uskoa kristinuskon ytimen sisältävän kaiken sen hyvän, mitä slow-living -ajattelu yrittää tarjoilla. Voimme vahvistaa sitä perintöä, joka meillä jo on ja hakeutua ystävien yhteyteen, mielen hiljaiseen rukoukseen.
Voimme nauttia Jumalan lasten ilosta ja vapaudesta anteeksipyytelemättä.
