Kirjoittanut
Kirjoittaja on Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö, viestintäkouluttaja ja neljän lapsen äiti.Tätä ihmetteli ääneen Suomeen muuttanut italialainen ystäväni, itsekin hiljaista sorttia.
Suomalaisilla on hyppysissään erityinen kyky olla vaivaantumatta hiljaisuudesta. Hiljaisuuden taju yhdistää meitä moniin Aasian kansoihin. Mutta hiljaisuudella – jollaiseksi ujous toisinaan pukeutuu – on kussakin maassa oma erityinen kulttuurihistoriansa ja syynsä.
On myös väitetty, että yli viidesosa maailman valkoihoisesta väestöstä omaisi sellaisen synnynnäisen fysiologian, joka saa heidät uudessa ja oudossa sosiaalisessa tilanteessa vetäytymään syrjään tai välttämään tilannetta. Ulkomaalaisen tavatessamme kiirehdimme selittämään, että suomalaisista saa helposti ujon ensivaikutelman, mutta pohjimmiltamme olemme sosiaalisia ja ystävällisiä. Mutta onko ujous fakta vai pelkkä tekosyy jättää rohkeutta käyttämättä?
Tiedän nahoissani, mitä on olla ujo. Muistan ekaluokan joulujuhlastani mekon alla väpättäneet jalat, jokaista pianonsoiton koetta seuranneet ankarat vatsataudit ja lapsuuden ujouteen tyssänneet monet hyvät aikeet. Yhä edelleen tunnistan laumasta salaujot kuin kaikuluotain. Vaikka lapsella ujous voi olla söpöyttä, aikuisella se on pelkkä taakka.
Kaupunkilehti julkaisi jokin aika sitten kyselytutkimuksen suomalaisten pahimmista peloista. Sijalla yhdeksän oli kuolemanpelko, sijalle kaksi ylsivät esiintyminen ja sosiaaliset tilanteet. Viestintävalmennuksissa kuulen jatkuvasti huippujohtajien nimeävän pahimmaksi vihollisekseen sosiaalisen arkuuden. Eipä uskoisi – päältä päin.
Me suomalaiset olemme ujojen heimoa, harvoilla kehusanoilla ruokittuja, puhetaidon kehitysmaassa kasvaneita. Mutta selviytyäksemme meidän on uskallettava muuttua.
Pohjimmiltaan viestinnässä on kyse luottamuksesta: miten minulle käy, jos seuraan sinua ja luotan sanoihisi? Jos et uskaltaudu kertomaan myös keskeneräisistä ajatuksista ja aikeista, kuinka voisin luottaa sinuun? Monissa kulttuureissa ajatusprosessin viestiminen yhdessä on jo arvo sinänsä. Siksi yhteyden luominen sanoin ei ole vain ”joutavaa puhetta”.
Puhujan karisma syntyy usein juuri uskalluksesta astua ulos ujoudestaan. Silloinkin, kun ajatus on vasta syntymässä, eikä lauseita ole timanttihiomossa viimeistelty. Ujolle on syntymälahjana annettu herkät antennit aistia ja kuulla hiljaisuudenkin läpi. Siksi ujojen antennien rohkea käyttäminen voi suomalaisviestijälle olla menestystekijä.
