Kirjoittanut
Kahden taiteentekijän kirjoituksia maan ja taivaan väliltä, suurinpiirtein ihmisen kohdalta.
Moni on saattanut haaveilla esikuvana olemisesta. Olisi siistiä inspiroida ihmisiä ja saada hienot jutut leviämään eteenpäin, jos niiden kautta on tullut iloa omaan elämään. Niinikään kärsimys voi muuttua merkitykselliseksi, jos sen kokeneena voi auttaa toista selviämään samasta. Toisen kengät jalassa ei kannata kuitenkaan yrittää kulkea kovin kauas. Ne alkavat puristaa jostakin ennen pitkää. Elämän tavoite ei pitäisi olla se, että yrittää olla hyvä esimerkki. Vastaavasti kenenkään toisen tavoite ei pitäisi olla sen esimerkin seuraaminen.
Matkimiseksi lipsahtava seuraaminen on ensinnäkin ahdistavaa sen kohteelle, eikä tämä ole vain lasten ongelma. Aina silloin tällöin törmää nuoreen ja vähän vanhempaankin aikuiseen, jonka huono itsetunto sekoittaa kompassin ja toiminta jumiutuu pätemisen tarpeen tyydyttämiseen. Toisekseen joskus inspiraationlähteemme ei sammutakaan todellista rakkauden janoamme, vaan kauhomme tyhjää itsetehostamisen myrkkyä. Jos omia päätöksiä ohjaa kateus siitä, millaisia hyviä asioita toisella on, ovatko ne lopulta sitä mitä itse tahtoo ja tarvitsee? Niin kauan kun valintoja ohjaa menettämisen pelko, muiden hyväksynnän hakeminen tai arvostuksen kaipuu on oma toiminta haavojen kaivelua kasvamisen sijaan.
Jos haluaa vain saman huomion kuin joku toinen ei löydä niitä asioita, jotka oikeasti innostavat itseä vaan tyhjän kuoren. Mikä tahansa temppu on silloin vain teennäistä esittämistä sisäisen motivaation sijaan. Sellainen suorittaminen väsyttää kovin paljon. Vielä enemmän se, että tahtoisi olla parempi kuin muut.
En usko, että voi olla aidosti onnellinen, jos ei ole oma itsensä. Opetan työssäni teatteritaiteen itsensä sivussa myös elämäntaitoa, mutta en voi ohjata ihmisiä olemaan samanlaisia kuin minä, vaikka se toimii minulle. Huomioin ja pyrin purkamaan ryhmän jäsenten välillä mahdollisesti ilmeneviä kilpailuasetelmia. Tahdon tarjota turvallisen tilan etsiä itseään ja löytää uskallusta kasvaa täyteen potentiaalinsa. Koska kuten sanonta sanoo, everyone else is taken.
Uskon, että kaikille tekee hyvää miettiä hetki seuraavia kysymyksiä:
Mitä sinä tekisit, jos ei olisi pakko tehdä mitään? Miksi se on tärkeää?
Ja toisaalta: Mitä et voi sietää? Entä millainen muutos tarvitaan, jotta sietäisit?
Jos seuraamme toisia ihmisiä, hukkaamme itsemme. Ei meitä ole kutsuttu siihen, vaan Jeesuksen seuraan. Esimerkkimme tulee olla se, että Hän vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen – ei naapurin tekemiset, omistukset ja olemus.
