Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Tammikuun 27. päivä muistuttaa ihmisen pahuudesta. Tuolloin, vuonna 1945, puna-armeijan joukot olivat edenneet Puolan sydänmaille ja lyötyään natsien vastarinnan, etenivät Oświęcimin pikkukaupungin liepeille rakennettuun Auschwitz-Birkenaun tuhoamiskeskukseen.
Tietoisina edessä olevasta tappiostaan, natsit olivat jo ehtineet joko tuhota tai purkaa suurimman osan kuolemanleirinsä koneistosta, jotta eivät jäisi kiinni kansanmurhasta, mutta leireiltä löytyneet todisteet, joiden joukossa mm. arviolta 160 000 naiselle kuuluneet hiukset ja sadoille tuhansille kuuluneet vaatteet, paljastivat alueella toimineen kuolemantehtaan.
Seuraavien kuukausien aikana liittoutuneiden eli USA:n, Britannian ja Neuvostoliiton joukkojen voittokulku paljasti natsien kansanmurhan koko kauheuden. Sodan päätyttyä Euroopassa 9.5.1945 liittoutuneet olivat ottaneet haltuunsa eri puolilla mannerta jopa 42 000 natsien keskitys- tai tuhoamisleiriä tai ghettoa, joista löytyi noin 300 000 henkihieverissä ollutta ihmisrauniota. Sodan jälkeisten vuosien aikana tutkijat päätyivät arvioimaan murhattujen juutalaisten lukumäärän olleen järkyttävät kuusi miljoonaa.
Idea juutalaisten universaalista, totaalisesta ja laillisesta kansanmurhasta ei syntynyt yhdessä yössä. Taustalla oli Saksan kansallissosialistisen hallituksen v. 1933 käynnistynyt systemaattinen lainsäädäntöprojekti, joka pikku hiljaa – Saksan kirkkojen tuella – teki juutalaisista Saksan talousromahduksen syntipukkeja ja sen myötä yhteiskunnan ulkopuolisia hylkiöitä erottamalla heidät työpaikoistaan, sulkemalla heidän kauppaliikkeensä ja ”lopullisen ratkaisun” myötä ajamalla heidät polttouuneihin.
Natsien kauheuksien tultua ilmi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, kansainvälinen ja eurooppalainen yhteisö sanoivat yhteen ääneen NEVER AGAIN – EI ENÄÄ KOSKAAN.
Mutta mitä onkaan Euroopassa tapahtunut holokaustia seuranneiden 74 vuoden aikana?
Tänä päivänä juutalaisvastaisuus eli antisemitismi on korkeimmillaan sitten holokaustin. Antisemitismi ei tule yksinomaan natsiaatetta ihannoivien uusnatsien puolelta, eikä juutalaisvaltiota ympäröivien tiettyjen kansojen taholta, vaan mikä järkyttävintä, läntisestä Euroopasta ja kristillisen kirkon piiristä.
Irlannin parlamentti on näinä päivinä vahvistamassa lain, joka kriminalisoi Israelin kuuden päivän puolustussodassa 1967 vallatuilla alueilla valmistettujen tuotteiden maahantuonnin ja kaupan. Näihin kuuluvat esimerkiksi Itä-Jerusalemissa, Länsirannan juutalaisasutuksissa ja Golanilla tuotetut sekä teolliset että maanviljelystuotteet.
Lakiesityksen mukaan näistä rikoksista voisi saada 250.000 € sakot tai jopa 5 vuoden vankilatuomion. Irlanti olisi ensimmäinen EU-maa, joka kriminalisoisi juutalaisten tuottamien tuotteiden maahantuonnin.
Tämä laki muistuttaa logiikaltaan viime syksynä uutisoitua tapausta, kun palestiinalaistuomioistuin määräsi Itä-Jerusalemissa asuvalle arabimiehelle elinkautisen vankeustuomion hänen myytyään omistamansa kiinteistön juutalaiselle.
Tuo Irlannin lakihanke toteutuessaan toteuttaa juuri niitä päämääriä, joihin Kirkkojen maailmanneuvoston EAPPI-tarkkailijaohjelman tavoitteet ja toimenpiteet Israelia kohtaan tähtäävät. EAPPI-ohjelman keskeinen tavoite on eristää Israel taloudellisesti ja poliittisesti. Lausunnoillaan ja toimillaan se tukee tiettyjen palestiinalaisryhmien tavoitetta ajaa juutalaiset pois maastaan ja ottaa Jerusalem ja koko Israelin alue haltuunsa.
Tätä viimeistä tavoitetta ei tietenkään ole kirjoitettu mihinkään tavoiteohjelmaan, mutta se näkyy verhottuna EAPPIn johdon ja sen tarkkailijoiden palestiinalaisten tavoitteita tukevissa lausunnoissa ja toimenpiteissä.
Maailman kaikista kriisialueista Kirkkojen maailmanneuvosto on valinnut aktiivisen toiminnan kohteekseen juuri Israelin – maailman ainoan juutalaisvaltion – ja Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla asuvat juutalaiset. Valitettavasti myös Suomen luterilainen kirkko ja ulkoministeriömme tukevat vuosittain tätä ohjelmaa sadoilla tuhansilla euroilla, samoin YK ja sen lasten oikeuksiin keskittynyt UNICEF.
Erityisen surullista on lukea EAPPIa johtavien teologien ajatuksia Israelista. Tri Robert Smith, puhuessaan BDS- eli boikottiliikkeen tukemassa konferenssissa v. 2015 totesi seuraavaa:
– Kristillinen teologia, joka tukee sionismia, on harhaoppi. Sellainen kristillinen teologia, joka tukee sionismia, on väärä ja sitä pitää vastustaa. Meidän kaikkien on tärkeätä ymmärtää, että Raamatun Israelilla ja israelilaisilla ei ole mitään todellista tai asiallista yhteyttä tämän päivän moderniin Israelin valtioon.
Viime viikolla CBN-tv-yhtiön julkaisemassa raportissa Yosef Daher, joka on EAPPI-ohjelman vapaaehtoisia palvelevan Jerusalemin keskuksen koordinaattori, selittää, miten he näkevät Jeesuksen käskyn rakastaa vihollisia:
– Katsomme israelilaisia tietysti vihollisinamme ja näemme, että vihollisemme on synnissä Jumalaa ja ihmiskuntaa vastaan… Ja jotta voimme osoittaa rakkauttamme – jos rakastat jotakuta, rakastaisit häntä olemaan vapaita synnistään – niin tämä on se, jossa yhdistimme rakkauden vastarintaan.
Palestiinalaisten kielenkäytössä sana vastarinta – resistance – on synonyymi Israelia ja juutalaisia siviilejä vastaan kohdistuvalle terrorismille. Se, että kirkkojen maailmanneuvoston EAPPI-projekti, ja suomalainen Kirkon Ulkomaanapu ovat mukana sellaisessa, on järkyttävää.
Jos Iso-Britannia olisi toteuttanut Balfourin julistuksessa 1917 antamansa lupauksen juutalaisten kansallisen kodin perustamisesta Palestiinaan saatuaan alueen virallisesti hallintaansa Kansainliiton v. 1922 vahvistamalla mandaatilla, emme todennäköisesti viettäisi holokaustin uhrien muistopäivää tänään. Valitettavasti muukin maailma hylkäsi 1938 Euroopan juutalaiset, joista enemmistö päätyi natsien polttouuneihin.
Tänään, 27.1.2019 näyttää siltä, että Eurooppa ja kristillinen kirkko ovat unohtaneet holokaustin uhrien muiston. Ja että historia toistaa itseään.
Jotta niin ei kävisi, meidän Raamattuun uskovien kristittyjen on seisottava niin juutalaisten kuin Israelinkin rinnalla. Lisäksi meidän tulee muistuttaa erityisesti kristillisen kirkon nimissä toimivia Jumalan mielipiteestä omaa kansaansa kohtaan, joka löytyy mm. Jeremian kirjan luvusta 32, jakeista 42-44:
Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää. Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni.” Näin sanoo Herra: ”Niin kuin minä olen tuonut tälle kansalle koko tämän suuren onnettomuuden, niin minä annan sille kaiken sen hyvän, minkä olen luvannut. Vielä tulee aika, jolloin tässä maassa ostetaan peltoja, vaikka te sanotte: ’Se maa on autio, siellä ei ole ihmisiä eikä eläimiä, se on joutunut kaldealaisten käsiin.’ Peltoja ostetaan hopealla, kauppakirjoja kirjoitetaan ja sinetöidään, todistajia hankitaan. Näin tehdään Benjaminin maassa ja Jerusalemin seuduilla, Juudan ja sen vuoriston kaupungeissa, läntisten kukkuloiden ja Negevin kaupungeissa. Minä käännän kansani kohtalon, sanoo Herra.”
Lähteet:
NGO Monitorin raportti 16.1.2019
CBN News uutisraportti 15.1.2019
Jerusalem Postin uutinen 24.1.2019
