Kirjoittanut
Homokeskustelu ei ole järisyttänyt pelkästään vain kristillistä maaperää, vaan myös koko yhteiskuntamme henkisiä rakenteita.
Myönteistä tässä raamattukeskustelun ja mielipidevaihdon lähes hallitsemattomassa tulivuoren purkauksessa on ollut ehkä se, että se on selkeyttänyt monien eri ryhmittymien ja yksittäisten henkilöiden omaa asemaa ja kantaa. Tiedetään miten kukakin ajattelee. Ihmiset ovat uskaltautuneet tulemaan ulos poteroistaan, niistä kuuluisista kaapeistaan.
Homokeskustelu on unohtanut erään vähemmistöryhmän aivan kokonaan, nimittäin ne ihmiset, jotka ovat päässeet eroon homotaipumuksestaan, ne, jotka ovat palanneet homoudesta takaisin ns. heteromaailmaan; menneet kristilliseen avioliittoon, perustaneet perheen ja saaneet lapsia.
On myös olemassa sellaisia ihmisiä, jotka taistelevat parhaillaan tämän sukupuolisen ongelmansa kanssa Jumalan edessä rukoillen, ja tahtovat ihan oikeasti ja vilpittömästi elää heteroina. Tätäkään ihmisryhmää emme saisi väheksyä tai tuomita. Uskon, että he ovat pyrkimyksessään vilpittömiä ja perustelevat kantansa Raamatulla.
Keski-Eurooppa sai viisitoista vuotta elämästäni. Toimin pienen kristillisen seurakunnan paimenena. Palvelin myös Teen Challenge -nimisessä organisaatiossa toimien alkoholisti- ja narkomaanityössä sekä vierailin myös säännöllisesti eri maiden vankiloissa. Näiden vuosien aikana sain nähdä monien ihmisten elämänmuutoksen, joka tapahtui uskoon tulemisen kautta. Seurakuntaan kuului parhaillaan 14 eri kansallisuutta. Näin kuinka Jumala muutti monissa ongelmissa taistelevien ihmisten elämän.
Näin kuinka tavallinen perheen äiti tai isä löysi elämälleen tarkoituksen uskosta, ja heistä tuli parempia vanhempia omille lapsilleen. Nuoret ja vanhat ottivat Raamatun Sanoman elämänsä ohjenuorakseen. Jumala muutti erään konkurssin tehneen ihmisen elämän ja auttoi takaisin jaloilleen.
Näin myös kymmenien ennen prostituutiossa eläneen ihmisen muuttuvan, pienessä seurakunnassamme saattoi vierailla myös transvestiitteja ja jopa sukupuolen korjauksen tehneitä ihmisiä. Myös homoja kävi seurakuntamme tilaisuuksissa. Se oli todella kirjava joukko hyvin erilaisia ihmisiä. Näiden rikki menneiden, mutta myös eheytyneiden ihmisten keskellä opin paljon Jumalan rakkaudesta ja armosta. Seurakunnan johtokin koostui hyvin erilaisista lähtökohdista tulleista ihmisistä.
Lähin työtoverini oli uskovainen poliisi, musiikkipastorina toimi Kärntenin maakunnan Sinfoniaorkesterin soolokontrabasisti, Sanaa opetti uskoon tullut Etelä-Itävallan kuuluisa läänintaiteilija ja seurakunnan ehdottomasti parhaat ja uskollisimmat evankelistat olivat uskoon tulleita entisiä ilotyttöjä.
Mitä yhteistä oli tälle kirjavalle joukolle? He kaikki olivat tulleet uskoon ja heidän elämänsä oli muuttunut totaalisesti! Varkaat eivät enää varastaneet, talousrikoskeinottelijat muuttivat tapansa, ilotytöt eivät menneet enää kaduille, poliisi ei taipunut korruptioon, siivosyntisistä tuli armahdettuja syntisiä – toisin sanoen kukaan ei ollut toistansa parempi, vaan kaikki olivat armoa ja anteeksiantamusta vailla olevia kanssamatkaajia.
En halua tuomita homoja eikä meillä kenelläkään ole sellaista tuomiovaltaakaan, mutta tunsin myös useita homoja, jotka uskoon tultuaan muuttuivat, jättivät entisen taaksensa ja palasivat vapaaehtoisesti takaisin heidän itsensä ymmärtämään Raamatun mukaiseen luomisjärjestykseen.
Pyrin kunnioittamaan eri tavalla ajattelevien ihmisten kantaa. Samaa kohtelua toivoo jokainen osakseen. Olisi mielestäni erittäin valitettavaa, jos tämä nyt käytävä keskustelu tekisi tyhjäksi näiden homoudesta takaisin heteroiksi muuttuneiden ihmisten elämänmuutoksen.
Olisiko heidän palattava takaisin vanhaan, kun monet niin korkeassakin asemassa olevat hengelliset johtajat tekevät suorastaan tyhjäksi heidän niin radikaalin ja merkittävän elämänkokemuksensa. Onkin hyvä kysyä: onko keskuudessamme tilaa myös niille, jotka ovat hyljänneet homoutensa, vai tuomitsemmeko heidät?
