Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähetysyhdistys Kylväjän pakolaistyön asiantuntija, joka haluaa haastaa käyttämään Jumalalta saatuja lahjoja lähetystyöhön. Siis pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä, mutta ei osaamisalueelta.Autoradion kanavia surffatessani pysähdyin Yle Puheen kohdalle kuullessani keskustelua siitä, luoko talouskasvu ihmisille korkeamman moraalin. Huominen on huonompi -ohjelmasarjan toimittaja kertoi, miten suomalaiset haluaisivat palata 80-luvulle, silloin kun elettiin someähkyä edeltävää aikakautta. Vieraileva asiantuntija, strategian ja taloushistorian professori sen sijaan muistutti, että toisin kuin nykyään, 80-luvulla haisteltiin liimaa. Miehet jäivät yhdessä pohtimaan, kumpi on pahempi, liimanhaistelu vai Instagram-addiktio.
Pelkkä ajatuskin huonommasta huomisesta oksettaa optimistia. Mutta vanhaankaan ei voi palata. Eikä talouskasvu näytä olevan ratkaisu kaikkeen. Ohjelma oli uusinta vuoden takaa, mutta uusintoja ovat myös murheemme. Meillä on ongelma. Se on vanha, mutta ei kuitenkaan niin hauras, etteikö se kykenisi luomaan jatkuvasti uusia murheita. Ihmiskunnan historia sekä nykyaika osoittavat, että meiltä onnistuu paremmin vihapuhe ja viihde kuin viljely ja varjelu.
Jos Sitran tuoreeseen selontekoon on uskominen, ohdakkeiselta näyttää tulevaisuudenkin pelto. Sen mukaan yksi 2020-luvun megatrendeistä on ekologinen kestävyyskriisi, mikä ei ole suuri yllätys. Iltasanomat nostaa esiin Sitran maalaamasta tulevaisuudenkuvasta myös näkemysten kärjistymisen, vahvan vastakkainasettelun ja rakentavan arvokeskustelun kaipuun. Aivan perustellusti peräänkuulutetaan kulttuurin ja toimintatapojen muutoksia.
Joulun alla vankilasta vapautunut pakolaisystäväni näytti, miten Jeesuksen luoma kulttuuri ja sille rakentuva toiminta voivat inkarnoitua ajassamme. Turvapaikkaprosessin epäselvyyksien vuoksi vankilaan joutuneen ystäväni sellikaverit Ateenassa yrittivät sanoa hänelle, että hänen ei muslimimaasta tulleena pitäisi lukea Raamattua. Lisäksi he olivat huolissaan ruoan puhtaudesta, jota heille tarjottiin. Syytöksistä huolimatta ystäväni jakoi vierailijoilta saamansa herkut, hygieniatarvikkeet ja vaatteet heidän kanssaan. Lisäksi hän haastoi miehiä miettimään, miten he puhuvat toinen toisilleen ja mitä he katsovat kännyköiltään.
Lähetiltämme Faisalilta ystäväni sai urdunkielisen Raamatun, jonka avulla hän pystyi osoittamaan, mikä ihmisen todellisesti saastuttaa. Rakastamisen kautta syntynyt ystävyys avasi mahdollisuuden puhua totta.
Evankeliumissa on voima tehdä ihmisestä korkeamoraalisempi. Mutta se ei ole viestimme. Me kerromme Jeesuksesta, joka on jo ollut täydellinen puolestamme. Samalla kilvoittelemme, että elämämme olisi elävä uhri, jotta saisimme mahdollisuuden puhua vapaudesta niille, jotka vielä elävät vankeudessa. Armon ymmärtänyt elää koko luomakunnan parhaaksi.
Uuden vuosikymmenen edessä vaihtoehtoinamme on kiitollisuus tai katkeruus. Voimme osittain aiheellisestikin kokea katkeruutta siitä, että joudumme maksamaan toisten tekemistä virheistä, kun planeettaamme uhkaa tuho. Epäreiluutta sain maistaa jo lapsena, kun pikkupoikana harrastin ”ampumahiihtoa”, jossa hiihdin isoveljeni ohilaukausten aiheuttamat sakkokierrokset. Opin jotain evankeliumista: syytön kärsi rangaistuksen.
2020-luvusta tulee hyvä, kun ymmärrämme, miten paljon Jumala edelleen rakastaa maailmaa ja meitä. Huominen ei ole ollenkaan huono, sillä lopulta tässä käy hyvin.
