Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Piispa Eero Huovinen syyttää kirjassaan Lähdön aika (WSOY 2011) Luther-säätiötä Simo Kivirannan persoonan ja teologisen perinnön kahminnasta omien tarkoitusperiensä käyttöön, kun säätiö julkaisi Kivirannan elämäkerran tämän kuoltua. Huovinen pitää edesmennyttä Simo Kivirantaa aikansa terävimpiin teologeihin kuuluvana ja on pahoillaan Luther-säätiön arvostelukyvyn puutteesta. ”Simon tuntien rohkenen kuitenkin epäillä sitä, että hän olisi halunnut päästää painoon kaikki ne julmat puheet, joita hän vastustajistaan ja jopa ystävistään on tullut sanoneeksi”, Huovinen kirjoittaa.
Viime vuoden elokuussa Helsingin piispan tehtävistä eläkkeelle jäänyt dogmaatikko Eero Huovinen on pannut paperille viimeisen työssäolovuotensa tapahtumia ja mietelmiä. Huovinen on median suosikki, siitä kertovat lukuisat artikkelit ja uutiset, mitä on julkaistu hänen vuoden saldostaan. Tapahtumien ja tapaamisten lisäksi kirjassa on mielenkiintoista teologista pohdintaa.
Inhimillisyys tulee esiin hänen kertoessaan metsästysharrastuksestaan, ja ikääntyville tyypillisistä krempoista. Mutta osaa Huovinen olla ovelakin, kun vetoaa ihmisten haluun juoruta ja olla utelias. Tähän antaa aiheen teoksen takaosan sadat nimet. Vai pitäisikö nimilista tulkita yliopistomiehen tavaksi kirjata lähdeluetteloita? Yksi tapa lukea kirjaa onkin käydä läpi nimiluettelo ja katsoa, mitä hän kenestäkin on sanonut. Yleensä tekijä mainitsee henkilöt myönteisessä sävyssä, mutta kritiikkiäkin on. Yhteiskunnallisten päättäjien lisäksi nimilistalla on mainittu Jeesus ja Paavali, joiden seurassa Huovinen näyttää viettävän aikaa paljonkin. Ihailtavaa on hänen suhtautumisensa rakkaaseen Rouvaansa, jonka mielipidettä miehen on hyvä kuunnella ja kunnioittaa. Mikään tohvelisankari ei Eero Huovinen silti taida kodissaan olla.
Myönteisesti on esillä muun muassa Kansanlähetyksen lähetti Tauno Pihlava, Kemira-konsernin entinen pääjohtaja. ”Olin tutustunut tähän vaatimattomaan mieheen, kun hän pyysi pitämään jouluhartautta pääkonttorin väelle Ruoholahteen.” Nyt Huovinen seurasi Pihlavan toimia Etiopiassa käydessään marraskuussa 2009 ja antaa tälle kirjassa tunnustusta maallisen ja hengellisen regimentin erottamisesta.
Huovinen on tunnettu maltillisena miehenä, jolta osa kirkkokansasta odotti piispakautena selkeämpiä kannanottoja kuin vain toisaalta ja toisaalta -viestejä. Suorien kannanottojen sijaan hän esittää mieluummin kysymyksiä, mutta kirjassa hän tekee poikkeuksen. Huovinen arvostelee Kirkko ja Kaupunki -lehteä ja Wille Riekkisen tyyliä esittää omaa linjaansa julkisuudessa piispojen yhdessä päätetyn linjan sijaan. Huovisen mukaan Riekkinen on vaisu piispojen kokouksessa, muttei ole sitä mediassa. Piispakollegio ei esiinny enää yhtenäisenä ulospäin.
Huovinen ilmaisee olevansa myös pahoillaan evankelisen liikkeen jyrkän siiven toimista ja liikkeen menetetystä asemasta Helsingin seurakunnissa. Aiemmin oli tavallista, että evankelisen liikkeen pappeja oli viroissa Helsingissä. (Eero Huovinen, Lähdön aika WSOY 2011)
