Kirjoittanut
Kirjoittaja työskentelee humanitaarisen avun suunnittelijana Kirkon Ulkomaanavussa.”Vaaran kuukaudet” eli elo-, syys- ja lokakuu näyttivät jo menneen, kun marraskuun alussa hurrikaani Tomas alkoi lähestyä Haitia. Juuri sitä ennen puhjennut harvinainen koleraepidemia loi pohjaa uudelle katastrofille. Tätä kirjoittaessa (9.11.) avun tarve ja kärsimyksen määrä alkavat selvitä ensiarvion perusteella.
Tammikuun järistyksen jäljiltä 1,3 miljoonaa ihmistä elää yhä ahtaissa telttakylissä. Hurrikaanin ajaksi he joutuivat etsimään suojaa sukulaisten luota, hätämajoitukseen varatuista kouluista ja kirkoista – kuka mistäkin. Onneksi Tomas ei ollut äärimmäisen raju. Teltat eivät lentäneet Karibian-mereen sentään sadoin tuhansin, vaikka niin pelättiin. Mutta rankkasateet muuttivat kaupunkien kadut velloviksi törkyviemäreiksi ja telttaleirit mutavelliksi. Mikrobit juhlivat. Vellovaa, saastunutta vettä on ollut laajoilla alueilla jopa 0,5-1 metriä.
Kolera uhkaa ahtaasti asuttuja evakkoleirejä. Kokemus osoittaa, että muut taudit alkavat levitä kuukauden tai parin päästä tulvavesien jälkeen, kun esimerkiksi malariaa levittävät sääsket ovat aikansa juhlineet ja lisääntyneet.
Apua toimitetaan nyt kovalla kiireellä, ja jälleen monen työpäivää venytetään äärimmilleen. Hyvää pahaa sisua tarvitaan taas. Otsikoissa näkyvät myös Burman supersykloni sekä Indonesian tuore tsunami ja tulivuoren purkaus. Avustustyötä voisi tehdä niin paljon kuin vuorokauden tunnit ja avustusrahat riittävät. Ja kummatkaan eivät riitä. Täytyy vain tehdä juuri niin paljon, kuin on inhimillisesti mahdollista – väliaikaisesti vähän enemmänkin.
Sitten ovat vielä ne kriisit, jotka eivät näy otsikoissa. Ja niitä on paljon. Tuli mieleen ihan vain helpottamaan joululahjastressiä – jospa perheen, sukulaisten ja ystävien ilahduttamisen lisäksi voisin ajatella myös kaukaisempaa lähimmäistäni.
