Juhlapuheessa on tapana kerrata päivänsankarin suurimpia saavutuksia ja parhaita luonteenpiirteitä. Niin toivoisi tapahtuvan myös niissä monissa juhlapuheissa ja –esitelmissä, joita armon vuonna 2017 pidetään luterilaista uskonpuhdistusta juhlistavissa tilaisuuksissa. Kelvoton on sellainen juhlapuhe, jossa keskitytään tonkimaan juhlakalun epäonnistumisia ja heikkouksia.
Olin mukana vaalipaneelissa, jossa aiheena oli ”reformaatio – kirkko ja yhteiskunta”. Jostain syystä yksi panelisteista halusi useampaankin kertaan nostaa esiin Lutherin juutalaisvihamielisyyden. On varmasti totta, että Lutherilla olisi ollut uudelleen arvioimisen aihetta siinä, miten suhtautua juutalaisiin, eikä totuutta tarvitse piilottaa tai selitellä mustaa valkoiseksi. Mietin kuitenkin, onko viisasta ja rakentavaa alleviivata juuri tätä asiaa, varsinkaan, kun Lutherin juutalaiskäsityksillä tuskin enää on kovin suurta vaikutusta meidän kirkossamme tai yhteiskunnassamme.
Luther ja uskonpuhdistus saivat aikaan monia uudistuksia monilla eri elämänalueilla. Arvelen, että juhlavuonna pidetään lukuisia esitelmiä siitä, miten reformaatio vaikutti yhteiskuntaan, politiikkaan, sivistykseen, kulttuuriin, työmoraaliin. Nämä ovat hyviä asioita joista on hyvä puhua, mutta silti ajattelen olevan karhunpalvelus, jos keskitytään vain näihin.
Uskonpuhdistuksen kaikkein suurin saavutus oli raamatullisen pelastusopin uudelleen löytäminen sen kirkollisten perinnäissääntöjen roskakasan alta, jonne se oli vuosisatojen saatossa hukkunut. ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.” Toivon, että tämä uskonpuhdistuksen niin sanottu sisältöperiaate saisi värittää kaikkia juhlavuoden puheita ja sytyttää sydämiä. Toivon, että moni saisi juhlavuoden aikana Lutherin kanssa ihastua Jumalan vanhurskauteen, joka annetaan syntiselle lahjaksi uskossa vastaanotettavaksi. Toivon, että moni saisi Lutherin kanssa nähdä ja kokea, miten Jumalan armo avaa Paratiisin portit, ja niistä saa käydä sisälle.
Ville Auvinen