Hyveistä ja hyvyydestä

Platonin kynällä kirjattiin antiikin hyveet: viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Niitä kutsutaan myös kardinaalihyveiksi, saranoiksi, joista muut hyveet enemmän tai vähemmän riippuvat. Kardinaalihyveet liitettiin myöhemmin osaksi kristillisiä hyveitä uskon, toivon ja rakkauden rinnalle.

Hyveiden tarkoitus on toteuttaa oma tehtävänsä. Veneen hyve on kantaa soutajaansa veden päällä, suutarin hyve on korjata kenkiä.

On sanottu, että hyve on kultainen keskitie, joka sijaitsee kahden paheen välissä. Rohkeuden hyve liikkuu pelkuruuden ja uhkarohkeuden välissä, viisauden hyve tyhmyyden ja ylimielisyyden.

Hyvejohtamisen opetuksissa uskotaan, että hyveitä eli hyviä tottumuksia voidaan kehittää ja niistä voi kehittyä pysyviä ominaisuuksia. Sokrateen mukaan oikeaan ja hyvään elämään päästään oikean tiedon kautta.

Utilitaristisen seurausetiikan mukaan teon moraalinen hyvyys määräytyy sen tuottaman hyödyn perusteella, ennen kaikkea onnellisuuden. Totuusrelativistit taas arvioivat käyttäytymisen ja uskomusten olevan suhteellisia, omaan historialliseen tilanteeseen tai kulttuuriseen kontekstiin sidottuja.

Jumalan sana porautuu syvemmälle. Se sisältää paljon kehotuksia hyveelliseen elämään, joiden pohjana on rakkauden kaksoiskäsky. Kehotuksia tarvitaan, sillä niin huonosti niiden toteuttamiseen kykenemme. Sivistys kun ei sivistä ihmistä hyväksi eikä pyrkimys hyveelliseen elämään irrota ketään itsekkyydestä. Ei edes kristittyä.

Tosiasiana kaikista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta säilyy, että kukaan ei muutu sydämeltään hyveelliseksi käskemällä tai edes kouluttamalla. Käskyissä ei ole elämää. Tie sydämen hyvyyteen, siinä määrin kuin se on syntiselle ihmiselle edes mahdollista, alkaa oman syntisyyden tunnustamisesta. Anteeksiantamuksen voima tulee näkyväksi heikkoudessa. Jeesuksen mukaan se, joka saa paljon anteeksi, rakastaa paljon. Joka saa vain vähän anteeksi, rakastaa vain vähän.

Kun Pyhä Henki synnyttää uskon, hän vaikuttaa Hengen hedelmän, todellisten hyveiden, kasvamisen. Sellaiseksi Paavali luettelee rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, lempeyden ja itsehillinnän (Gal. 5:22-23). Ne eivät ole filosofisen etiikan mukaisia hyveitä, joita ihminen voi valikoida, oppia ja harjoittaa. Ne eivät ole edes Tooran opettamia kuuliaisen ihmisen hyviä tekoja, vaan ne ovat Jumalan työtä. Hengen hedelmä on hyveiden kokonaisuus, joka alkaa saada kristityssä muotoaan pakottamatta.

Kun ajallamme lähestymme viimeistä porttia, me tuskin laskemme, mitä olemme saaneet koottua itsellemme tai kuinka hyviä ihmisiä olemme olleet. Saati että miettisimme hyveellistä vaellustamme elämän kivikkoisilla poluilla.

Luultavasti tulemme kysymään itseltämme sitä, mitä olemme antaneet toisille, etenkin niille kaikkein lähimmille ihmisille. Onko uskoni, toivoni ja rakkauteni saanut kantaa rakkaitani.

Kuulin hiljattain tarinan. Perhe oli menettänyt kotinsa tulipalossa. Kaikki, mitä he omistivat, oli palanut poroksi. Perheen pienimmäinen oli mietteliään näköinen ja sanoi sitten: “Nyt on enää jäljellä se, minkä olemme antaneet toisille.”

Hyvyys on siitä huolehtimista, että heikoinkin saa varmasti osansa yhteisestä hyvästä, on se sitten hengellistä tai maallista. Hyveistä suurin on se, että ketään ei jätetä matkalle.