”I felt like shit” – Avicii-dokumentin herättämiä ajatuksia

Viime lauantaiaamuna kuulin jälkipolveltani, että tunnettu ruotsalainen dj ja muusikko on kuollut. Kuulin Aviciista ensimmäistä kertaa ja kuitenkin esimerkiksi Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama puhuu hänestä samassa lauseessa Abban kanssa – siis musiikkimaailman tunnettu ruotsalainen.

Alle kolmikymppisten joukossa tuskin oli ketään, joka ei olisi tiennyt Aviciita eli Tim Berglingiä, mutta monelle vanhemmalle ihmiselle hän oli tuntematon.

Uutinen 28-vuotiaan ruotsalaistähden kuolemasta kosketti niin paljon, että katsoin hänestä kertovan dokumentin Netflixistä.

Dokumentissa on kuvaa viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Tim Bergling oli ainoastaan 18-vuotias teini, kun hänestä tuli julkisuuden henkilö. Suosio kasvoi kasvamistaan. Pienet klubit vaihtuivat valtaviksi areenoiksi. Vuosien 2008-2016 välisenä aikana nuori mies keikkaili hirmuiseen tahtiin tehden 816 keikkaa. Elektronista tanssimusiikkia tehneen Aviciin suosituimpia hittejä on kuunneltu Spotifyista lähes 2,5 miljardia kertaa.

Alkuun suosio maistui hyvältä. ”Tuli sellainen olo, että on hyväksytty”, Avicii kertoo dokumentissa. Huikea unelma menestyksestä oli saavutettu isommin kuin mitä olisi ikinä voinut kuvitella. Yhtäkkiä kaikki olivat kiinnostuneita. Kalenteri täyttyi keikoista ja ympärillä alkoi pyöriä monenlaisia managereita ja toimitsijoita. Virta vei mukanaan. Ei ollut aikaa ajatella, mitä oikeasti halusi tai tarvitsi.

Kun Tim Bergling sairastui haimatulehdukseen kesken keikkakiertueen vuonna 2012, silloinkin kiertuetta oli jatkettava heti kuin mahdollista kipulääkkeiden turvin. Jossain vaiheessa lääkecoktail olikin ihan omaa luokkaansa. Henkisesti ja fyysisesti nuori mies oli kuin varjo entisestä.

Alkuun ujo ja vetäytyvä Bergling vältti alkoholin nauttimista keikkojen yhteydessä, koska pelkäsi mokaavansa. Sitten hän huomasi, että pari annosta alkoholia rentouttaa kivasti ja auttaa voittamaan esiintymiseen liittyvän pelon ja hermostuneisuuden. Taikajuoma osoittautui kuitenkin pitkällä tähtäimellä huonoksi ratkaisuksi, eikä auttanut pohjimmaiseen ongelmaan. Dokumentissa esiintyy nuori, joka on lopen uupunut.

Tim Berglingillä ei ollut tilaa aikuistua omaan tahtiin. Nuorena ihmisenä hän ei ehkä tuntenut rajojaan ja tarpeitaan. Vartuttuaan muutaman vuoden Bergling ymmärsi olevansa introvertti ihminen, joka ei nauti jatkuvasta sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa.

Introvertti ihminen ahdistuu, jos joutuu jatkuvasti elämään epämukavuusvyöhykkeellä. Musiikkitähdeltä odotetaan sosiaalisuutta. Mutta jos synnynnäinen temperamentti ei ole erityisen ulospäin suuntautunut, sitä pitää kunnioittaa.

Nuoren ruotsalaisen menestys toi mukanaan iilimatoja, jotka yrittivät imeä hänestä kaiken. Päätös keikkailun lopettamisesta vuonna 2016 oli varmasti viisas, mutta päätöksen jälkeenkin piti hoitaa jo sovitut keikat. ”Olen stressanut koko viikon”, Bergling sanoo dokumentissa ennen viimeistä keikkaansa.

Useaan otteeseen Berglingin kertojan ääni sanoo dokumentissa: ”I felt like shit” (kaunisteltu suomennos: Minulla oli surkea fiilis) ennen esiintymisiä ja esiintymisten jälkeen. Hetkittäin keikalla Bergling saattoi tuntea omien sanojensa mukaan itsensä onnelliseksi.

Maallikkona tulkitsen, että Berglingin stressipisteet olivat olleet piipussaan niin pitkään, että hänen elimistönsä oli melko lailla loppuun kulunut. Kerran loppuun palaneen ihmisen akkuvarannot ovat rajalliset ja tyhjenevät nopeasti myös jatkossa. Uupumuksen ja masennuksen välinen ero on kuin veteen piirretty viiva. Jos omat rajansa ylittää toistuvasti, voi olla, ettei enää palaudu ennalleen. Ja jos sairauksista ei pääse kunnolla toipumaan, elimistö on lujilla. Masennus ja ahdistus ottavat myös herkästi uudestaan otteeseensa. Erilaiset lääkeriippuvuudet ja alkoholinkäyttö vain pahentavat tilannetta.

Tulin surulliseksi dokumentin katsottuani. Miksei kukaan aikuinen ottanut nuorta teiniä suojelukseensa ja pitänyt hänen puoliaan musiikkimaailmassa. Jonkun olisi pitänyt asettaa ne rajat, joita nuori itse ei aluksi osannut asettaa. Jonkun olisi pitänyt varmistaa, että on riittävästi aikaa levolle ja muille asioille elämässä. Luojan ihmiselle antamaa temperamenttia pitää kunnioittaa. Introvertti ahdistuu, jos joutuu koko ajan olemaan sosiaalinen. Sisäänpäin kääntynyt, omissa oloissaan viihtyvä ja keskipisteenä olemista kaihtava on ihan yhtä arvokas kuin ulospäin suuntautunut sosiaalisista kontakteista virtaa saava henkilö. Tuntuu siltä, että ulospäin suuntautuneisuus on yliarvostettua ajassamme. Niin ei pitäisi olla. Ja se vielä todettakoon, että sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus eivät ole sama asia. Introvertillä voi olla – ja usein onkin – jopa paremmat sosiaaliset taidot kuin ekstrovertillä.