”Ihmisen tekojen leimaaminen synniksi tarkoittaa ihmisen arvon pienentämistä” – ja muita teologisesti virheellisiä väittämiä…

Tänään Helsingin Käräjäoikeudessa kansanedustaja Päivi Räsänen ja Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola ovat syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytetyt ovat kiistäneet kaikki syytteet.

Toimittaja Danielle Miettinen uutisoi tänään alkaneesta oikeudenkäynnistä seuraavaa: Valtionsyyttäjä Anu Mantila painotti, että kyse ei ole teologiasta eikä raamatuntulkinnasta. Syytteissä ei ole kysymys siitä, ovatko Päivi Räsäsen puheet Raamatun mukaisia vai ei. Mantila totesi, että jokaisella on uskonnonvapaus ja jokainen saa ajatella mitä haluaa. Mutta mielipiteiden ilmaisemisella on rajat.

Syyttäjän käsityksen mukaan ihmisen tekojen leimaaminen synniksi tarkoittaa ihmisen arvon pienentämistä. Syyttäjän väitteissä on teologiselta näkökulmalta tarkasteltuna lukuisia haasteita, puutteita ja virheitä.

Synti -käsitteen muuttaminen ja irrottaminen kontekstistaan

Synti merkitsee alkuperäisessä raamatullisessa kontekstissaan esimerkiksi ”ohi maaliin menemistä”. Sitä, että ihminen ei onnistu omassa voimassaan toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. Synnin vaikutus on aina negatiivinen ja koskee jokaista ihmistä hänen arvomaailmastaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Raamatun sanoman mukaan me kaikki olemme syntisiä ja matkalla kohti tuhoa.

Synti tuhoaa poikkeuksetta ihmisen suhdetta Jumalaan, itseensä ja toisiin ihmisiin. Synnin salliminen tai siitä vaikeneminen tuhoavat ihmisen arvoa eivätkä suinkaan korota sitä! Jos synti rohkeasti julistetaan synniksi, tällöin nimenomaan korotetaan ihmisen arvoa. Raamatun sanoman tarkoitus on tarjota ratkaisu ihmiskunnan syntiongelmaan. Eheyttää ihmistä itseään ja hänen suhdettaan muihin ihmisiin ja Jumalaan.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Raamatun syntikäsite on laaja eikä koske ainoastaan ihmisen seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Valtionsyyttäjän lausuntojen mukaan herääkin väistämättä kysymys siitä, ovatko Raamatun synniksi kutsumat asiat siis poikkeuksetta sellaisia, joissa ei ole mitään vikaa? Tuleeko niistä ongelma vasta siinä vaiheessa, jos ihmisiä turhaan pyritään syyllistämään ja jollekin tulee paha mieli siitä. Toimiiko tämä logiikka?

Entä Raamatun opetukset esimerkiksi varastamista, valehtelua tai muita moraalisia tekijöitä koskien? Tekeekö oikeuslaitos päätökset siitä, mitkä asiat saa mainita synniksi ja mitä ei saa? Onko oikeuslaitoksella teologista pätevyyttä siltä osin tai edes oikeutta ottaa siihen kantaa? Vai kuuluvatko ne uskonnonvapauden alueelle?

Ongelman ydin on tietenkin se, että Raamatun käsitys tiettyjen käyttäytymismallien synnillisyydestä ja maamme lainsäädäntö eivät kulje käsi kädessä. Vaikka Raamattu selvästi kieltää esimerkiksi puolison pettämisen synnillisenä tekona, ei oikeuslaitos siitä tuomiota langeta. On kuitenkin ohuilla jäillä kävelemistä kieltää kaikki sellainen opetus synnistä, mikä ei lain mukaan ole väärin, mutta saattaa kyllä loukata jonkun omaatuntoa tai tunteita. Raamatun sanoman tarkoitus on nimenomaan muuttaa ihmisen elämä parempaan, ei jättää sitä ennalleen. Useinkin se tekee kipeää.

Jos synti kielletään, vesitetään koko Raamattu

Koko Raamatun ydin on opetus synnistä ja armosta. Jos Valtionsyyttäjä kieltää kristillisiä seurakuntia julistamasta tiettyjä asioita synniksi, kieltää sama Valtionsyyttäjä kristillisiä seurakuntia myös julistamasta rakkautta, anteeksiantoa, ikuista elämää ja armoa. Armo ja anteeksiantamus voivat olla olemassa vain, jos on ensiksi jotakin anteeksiannettavaa ja armahdettavaa. Armo ilman rikkomusta on absurdiuudessaan mahdoton yhtälö.

Jos opetus synnistä kielletään, kielletään käytännössä kaikilta kristillisiltä seurakunnilta olemassaolon edellytykset. Ilman synnin ja armon käsitteitä kristillisellä uskolla ei ole mitään annettavaa. Jos mitään ei saa julistaa synniksi tai jos Valtionsyyttäjä määrittelee sen, mitä Raamatusta saa julistaa synniksi ja mitä ei, ajaudutaan täysin absurdiin tilanteeseen. Käytännössä Valtionsyyttäjä ottaa Raamatun Jumalan aseman vesittäessään koko Pyhän Kirjan sanoman ja altistaessaan sen oikeuslaitoksen suurennuslasin alle tarkistettavaksi ja tarkasteltavaksi.

Raamatun kaikkein ihanin sanoma Jumalan rakkaudesta ja armosta, siitä ansaitsemattomasta ansiosta, jonka hän haluaa lahjoittaa jokaiselle ilmaiseksi, katoavat samalla kertaa kuin opetus synnistäkin huuhdotaan viemäristä alas.

Langettava tuomio tarkoittaisi Raamatun sanoman julistamista laittomaksi

Helsingin Sanomat kirjoittaa: Syyttäjä vaatii Yleä poistamaan Ruben Stillerin ohjelmasta kohdan, jossa Räsänen esittää näkemyksiään homoista. Syyttäjä katsoo haastehakemuksessaan, että Räsänen lausui joulukuussa 2019 esitetyssä Yle Puheen ohjelmassa ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?” halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa vihaa homoseksuaaleja kohtaan mahdollisesti aiheuttavia asioita.

Mitä Päivi Räsänen sitten ohjelmassa todella sanoo? Kuuntelin sen äsken tarkkaan läpi. Päivi Räsänen toteaa sanatarkasti seuraavaa (kohdasta 41 min. 37 s. eteenpäin)
”Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi, hän loi heteroseksuaaliksi, hän loi miehen ja naisen ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille ja selkeästi se on Jumalan tahdon vastaista ja syntiä, jos ollaan jossain muussa seksuaalisuhteessa.”

Käytännössä Päivi Räsänen siteeraa suoraan Raamattua ja sen opetusta miehestä ja naisesta, avioliitosta ja Raamatunmukaisesta seksuaalimoraalista. Jos kyseistä siteerausta vaaditaan poistettavaksi, vaaditaan käytännössä koko kristinuskoa sensuroimaan sen ydinopetus seksuaaliuskollisesta miehen ja naisen välisestä avioliitosta ja perheestä, jossa lapsella on isä ja äiti. Tällöin suurin osa maailman kristityistä ja muslimeista joutuvat syytetyiksi – jos ollaan loogisia! Päätös siis koskisi montaa miljardia ihmistä ja asettaisi heidän uskonsa vastakkaiselle kurssille Suomen Valtionsyyttäjän kannan kanssa.

Päivi Räsänen ei siis lisää mitään omaa kyseiseen lainaukseen, vaan siteeraa Raamatun sanaa ja opetusta. Siksi kyseessä onkin äärimmäisen olennainen asia. Kyseisestä kohdasta langettava tuomio tarkoittaisi käytännössä sitä, että oikeuslaitos rajoittaa uskonnonvapautta ja kieltää kristillisen uskon maassamme. Yrittääpä Valtionsyyttäjä sitten kuinka paljon tahansa väittää hyväntahtoisesti muuta.

Samaten voidaan vetää sekin johtopäätös, että jokainen seurakunta, joka opettaa esimerkiksi avoliittoa tai pettämistä vastaan synnillisenä toimintatapana, joutuu saman syytöksen kohteeksi, koska nekään käyttäytymismallit eivät täytä Raamatullista moraalimallia. Kääntääkö syyttäjä katseensa seuraavaksi noiden opinpykälien suuntaan?

Mitä uskonnonvapautta on vapaus ajatella, mutta ei ilmaista ajatuksiaan ääneen?

Palaan vielä uudestaan Danielle Miettisen tekstiin: ”Valtionsyyttäjä Anu Mantila painotti, että kyse ei ole teologiasta eikä raamatuntulkinnasta. Syytteissä ei ole kysymys siitä, ovatko Päivi Räsäsen puheet Raamatun mukaisia vai ei. Mantila totesi, että jokaisella on uskonnonvapaus ja jokainen saa ajatella mitä haluaa. Mutta mielipiteiden ilmaisemisella on rajat.

Ongelma tässä syyttäjän toteamuksessa on se, että esimerkiksi yllä mainitussa Ruben Stillerin ohjelmassa Päivi ei ilmaissut mielipidettään vaan raamatullista uskoaan. Haluaisin kysyä Valtionsyyttäjä Anu Mantilalta, minkälaista uskonnonvapautta on se, jossa ihminen kyllä saa ajatella Raamatun tavalla, mutta ei saa ilmaista ajatuksiaan ääneen? Minkälaista uskonnonvapautta on kokoontua kristilliseen Jumalanpalvelukseen, jossa ei saa avoimesti julistaa, lukea ja opettaa Raamatun sanomaa? Kuinka se voi toteutua käytännössä? Kuinka kirkko voi julistaa raamatullista opetusta, jos sitä ei saa sanoa ääneen? Minkälainen on henkilön uskon aitous jos se ei koskaan saa näkyä ulospäin missään tilanteessa?

Ihmisillä on siis uskonnonvapaus vain ja ainoastaan jos he ajattelevat ja puhuvat tietyllä tavalla. Toisin sanottuna uskonnonvapautta ei laisinkaan siis ole enää. Pitääkö jokaisen kristillisen seurakunnan jatkossa hyväksyttää saarnansa etukäteen oikeuslaitoksella? Olisiko minunkin tullut lähettää tämä blogiteksti ensiksi Valtionsyyttäjän toimistoon hyväksyttäväksi? Joudunko minäkin kristillisen median toimitusjohtajana pelkäämään käräjäsalia ja mahdollista tuomiota? Missä raja kulkee?

Kukaan ei vaadi oikeutta tietoisesti loukata toista ihmistä, vaan vapauden uskoa ja julistaa rakkaudellisesti totenaan pitämiään asioita

Haluan erityisesti korostaa, että omassa elämässäni pyrin viimeiseen asti aina kunnioittamaan ja rakastamaan toisia ihmisiä. Kenelläkään ei ole oikeutta solvata, tuomita tai polkea toisen ihmisoikeuksia lokaan. On kuitenkin syytä muistaa, että demokraattisessa yhteiskunnassa on oltava oikeus esittää erilaisia näkemyksiä, käydä vuoropuhelua asiallisesti ja valita itsenäisesti oma uskonsa ja vakaumuksensa.

Raamatun sanaan tulee olla oikeus uskoa ja sitä tulee olla oikeus julistaa, kunhan se tehdään hyviä tapoja ja rakkaudellista ilmaisutapaa noudattaen. Kriteerinä ei kuitenkaan voi olla se, että jotain asiaa ei saa sanoa ääneen, jos joku henkilö siitä mahdollisesti loukkaantuu. Kyseinen kriteeri estäisi käytännössä avoimen vuoropuhelun aiheesta kuin aiheesta. Samaten välillä kiivaaksikin äityvä poliittinen debatointi jäisi historiaan.

Jos oikeuslaitos alkaa määrittämään sen, mihin kukin meistä saa uskoa ja mitä uskostaan saa julkisesta sanoa, olemme menneet jo pitkän matkan totalitaarisen yhteiskunnan rajojen sisäpuolelle. Yhteiskunnan, jossa emme enää elä vapaassa maassa vaan mielipidediktatuurissa.

”Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden. Ja näin te joudutte todistamaan.” (Luuk. 21:12-13)