Ihmisen vääriä vastauksia Jumalan kutsuun

Kutsumus on tuttu käsite kirkossa. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala kutsui ihmisiä erityisiin tehtäviin ja missioon. Yllättävän usein ihmiset kuitenkin kieltäytyvät Jumalan antamasta kutsumuksesta. Miten Jumala suhtautuu siihen, että hän saa ”pakit”, että hänelle sanotaan ei? Näihin kieltäytyjiin voidaan laskea ainakin Joona, Mooses, Jeremia, ja Pietari. Ja kuten huomaamme, he tulivat kuitenkin elämään kutsumuksensa todeksi – siitä huolimatta, että he vastustivat alussa Jumalan kutsua. Väitänkin, että kutsumus ei ole taivaallista sanelupolitiikkaa, vaan dialogi (väittely), jossa ihmisen totaalikieltäytyminenkin on osa dialogia.

Lähdetään liikkeelle Joonasta. Jumala kutsui hänet tuomionjulistajaksi Niniveen, Assyrian pääkaupunkiin. Joona vastasi kutsuun kahdella tavalla: verbaalisesti ja kehon kielellä. Hurskaasti hän tunnustaa, muille, että ”minä olen heprealainen ja palvelen Herraa.” (Joona 1:9.) Mutta todellisuudessa hän lähti aivan päinvastaisen suuntaan, kuin minne Herra hänet lähetti. Hän pakkasi tavaransa, osti laivalipun, ja seilasi Tarsisiin, Espanjaan. Hän ei halunnut lähteä itään, Assyriaan. Joona halusi mennä ”pois Herran ulottuvilta” (1:3). Joona siis selvästi kielsi Jumalan kutsun.

Jos Herra olisi ottanut Joonan vastauksen tosissaan, niin Hän olisi varmaan kutsunut jonkun vaihtoehto B:n, C:n tai peräti Ö:n menemään Niniveen. Eiköhän sieltä Israelista olisi joku innokas tai edes joutilas löytynyt? Jumala ei kuitenkaan toimi näin. Hän haluaa käyttää Joonaa, ja kohta Joona löytääkin itsensä suuren kalan vatsasta, meren pohjasta. Siellä hän saa pohtia, kuinka Jumalan kutsuun vastataan. Joonan kutsumusprosessi on käymistilassa syvyyden painekattilassa. Kohta alkaa rukous pulputa.

 

Herra, mene pois minun luotani

Jeesus kutsui Simonin, jolle hän sittemmin antoi nimeksi Kefa (Pietari). Luukkaan evankeliumin luvussa 4 kerrotaan yksi näkökulma Pietarin kutsumukseen. Jeesus teki valtavan kalaihmeen, jolloin Pietari järkyttyi, vaipui polvilleen omaan veneeseensä, ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Herra ei kuitenkaan tottele Pietaria, vaan päinvastoin, antaa kutsun: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Pietarin kertomus jatkuu halki koko evankeliumin ja lopulta kiirastorstaina ja pitkäperjantaina hän kieltää Herransa kolmesti, hän itkee katkerasti luopumustaan ja heikkouttaan. Kyse on taas siitä, miten Herra suhtautuu Pietarin petospuheisiin ja vastustukseen. ”Minä en tunne sitä miestä”, sanoi Pietari, kun Jeesus oli hädässä. Pietari ikään kuin pyyhkii hänen ja Jeesuksen yhteisen historian pois.

Miten Jeesus suhtautuu tähän? Kutsumus aloittaa dialogin. Pallo on nyt Jeesuksella. Pitikö valita tuollainen lusmu? Eikö Israelista olisi löytynyt ketään parempaa? Aiotko edelleenkin jatkaa tuon pettäjän kanssa? Eikö Vapahtaja voisi turvautua HR-ammattilaisten rekrytointiapuun?

 

Onneksi Jumala ei paljoa kuuntele ihmistä

Ihmisen vastustus Jumalan kutsua kohtaan tulee esille myös Mooseksen ja Jeremian kertomuksissa. Mooses vetää jarrut pohjaan, kun Jumala kutsuu hänet vapauttamaan kansansa Egyptin orjuudesta. ”Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja…. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli… Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu.” (2. Moos. 4:10, 13.) ”Minähän tuskin osaan suutani avata. Kuinka farao kuuntelisi minua, kun israelilaisetkaan eivät minua kuuntele.” (2. Moos. 6:12.) Jeremia vastaa samalla tavalla, kun Herra kutsuu hänet: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” (Jer. 1:6.)

Ajattele, jos Jumala olisi muitta mutkitta ottanut todesta näiden miesten vastauksen kutsumukseensa. Silloin meillä ei olisi Joonaa, ei Pietaria, ei Moosesta, eikä Jeremiaa. Silloin pelastushistoria olisi ihan erilainen. Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka Jumala kuuntelee ihmistä. Onhan se totta. Hän kuulee rukouksemme, mutta on myös totta, että, Luojan kiitos, Jumala ei ota meidän kaikkia puheitamme tosissaan.

Jos Jumala olisi aina kuunnellut ja myöntynyt ihmisten käskyihin ja pyyntöihin, niin… olisimme jo aikoja sitten tuhonneet ja pilanneet kaiken totaalisesti. Kuulun työryhmään, joka kääntää VT:n modernille suomen kielelle. Joosuan kirjan luvussa 10 jakeessa 14 on mielenkiintoinen lause, jonka kääntämistä olen paljon miettinyt. Oman käännökseni mukaan tuossa jakeessa sanotaan näin: ”Koskaan aiemmin tai myöhemmin ei ollut tapahtunut tällaista. Jumala kuunteli miehen ääntä, ja niin Jumala taisteli Israelin puolesta.”

Tuo lause on aika hämmentävä. Eikö Jumala yleensä kuuntele ”miehen ääntä” tai ”ihmisen ääntä”? Eikö se ole rukouksen pointti? Herra kuulee meidän rukouksemme. Kyse on kuitenkin varmaan siitä, kuinka tosissaan Herra ottaa ihmisen äänen kaikissa tilanteissa. Kun luemme eteenpäin tuota Joosuan kirjaa, niin huomaamme, että tuo ihmisen äänen kuuleminen tarkoitti sitä, että Jumala antoi Israelin hävittää sen viholliset. Paljon, paljon ihmisiä kuoli.

 

Ihmisen armoton ääni

Usein ihmisen ääni on armoton ja vihainen. Jos Jumala olisi kuunnellut ihmisen ääntä, esimerkiksi epäkypsän Joonan ääntä, niin Niniven asukkaat olisivat todellakin saaneet osakseen pahimman mahdollisen tuomion. Jumala sen sijaan halusi armahtaa Niniven asukkaita. Apostolit Johannes ja Jaakob olivat raivoissaan samarialaisille. He sanoivat Jeesukselle: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät? Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.” (Luuk. 9:54–55.) Tässäkin on ihmisen ääni ja Jumalan ääni. Toinen haluaa tuhota, toinen haluaa pelastaa.

Pietari, kirkon kallioapostoli, puhui Jumalan sanaa, kun hän tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi. Pietari puhui omia inhimillisiä ajatuksiaan, kun hän yritti pelastaa Jeesuksen pois ristintieltä. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Matt. 16:23.)

Elämme maailmassa, jossa on paljon ihmisen ääntä ja puhetta. On syytteitä, pahoja puheita, ylpeilyä, juoruilua, vähättelyä, mollaamista ja haukkumista. Älä sinäkään ota tosissaan kaikkia ihmisten puheita. Sen sijaan, pyri kuuntelemaan, mitä Jumala sanoo Sanassaan. Herran äiti on meille loistava esikuva siitä, kuinka Jumalan kutsuun tulisi vastata. ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1:38.)

Vielä lopuksi, kun pohdin Moosesta, Jeremiaa, Joonaa ja Pietaria, niin heille Jumalan kutsu ei ollut yksisuuntaista sanelupolitiikkaa. Nämä miehet vastasivat aluksi kutsuun vastustamalla sitä. Asia ei kuitenkaan ollut loppuun käsitelty. Päinvastoin. Vastalause aloitti dialogin, väittelyn. Rakastava Isä, Jumala, kestää meidän vastaväitteemme ja väittelymme. Jeesus Kristus ei hylännyt Pietaria, vaan lopulta vahvisti Pietarin kutsumuksen: kaitse minun lampaitani, ruoki minun karitsoitani. Oikeastaan vastalauseet vain syvensivät kutsua. Jumala on ihan tosissaan, hän tietää, kenet hän kutsuu – ja hän kutsuu silti. Hän ei kutsumustaan kadu. Hän ei jätä kesken kättensä työtä.

Tilaa tästä uutiskirjeeni, jossa kerron inspiroivia juttuja raamatunkäännöstyön keskeltä.