Tutustuin uuteen ihmiseen, johon minulla oli herännyt erilaisia ennenaikaisia odotuksia. Omat odotukseni ja epäilyni olivat sekoitusta aiemmin koetusta, kuulopuheista, omista ennakkoluuloista sekä pelosta. Päivittäin tuli tilanteita, joissa jouduin työskentelemään kyseisen ihmisen kanssa ja jossain syvällä sisimmässäni huomasin, kuinka hän saattoi saada minussa esiin ärsyyntymistä tai turhautumista. Ei hän sitä tieten tahtoen aiheuttanut – siitä olin varma. Mutta ehkä juuri siitä syystä oman nahkani sisäpuolella tuntui ahdistavalta.
Kun ärsytykseni vain kasvoi, päätin vilkaista itseäni peiliin. Ymmärsin, että ainoa keino tämän häiritsevän ongelman ratkaisemiseen olisi se, että alan tietoisesti asennoitumaan tähän ihmiseen ihan toisin kuin aikaisemmin. Yritin nollata odotukseni tuota ihmistä kohtaan, joten minun tuli unohtaa kuulopuheet sekä pelostani huolimatta katsoa asioita aivan toisin. Muutos oli aloitettava itsestä ja heti.
Muutaman viikon jälkeen tunsin iloa, että olin saanut elämääni uuden viehättävän persoonan, joka erilaisena omana itsenään antoi minulle paljon. Toinen ilon aiheeni oli se, että olin päättänyt ja uskaltanut ottaa itsessäni asenteellisen askeleen kohti muutosta. Eihän se kädenkäänteessä käynyt, mutta kaikki tuossa prosessissa oli opetukseksi itselleni. Ei se ole toisten ongelma, että en tule jonkun kanssa toimeen tai joku ihminen tuntuu vaikealta ja haastavalta. Ongelma oli omani ja kyvyttömyydestäni ottaa vastaan erilainen persoona toisenlaisine ajatuksineen ja tapoineen, kuin itse olin. Minulla ei ollut mitään oikeutta olettaa ja odottaa muiden muuttuvan mieleni mukaiseksi. En ystävieni, puolisoni, työyhteisöni jäsenten tai muiden läheisteni. Muutos oli aloitettava itsestä.
Tämän myötä opin ymmärtämään, ettei elämän tarkoitus ole yrittää muuttaa toinen toistamme, vaan elämän itsensä tehtävä on auttaa meitä itseämme näkemään omat muutoksen paikkamme. Siihen näkemiseen tarvitsen erilaisia kohtaamisia ja kanssaihmisiä.
Rohkeasti vain katsot peileihin! Ihmispeileihin.