Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Kohta on taas piparintuoksuinen lämmön, valon ja rakkauden joulujuhla. Joululahjoilla rakkautta pyritään osoittamaan ja joskus jopa ostamaan. Suosikkijoululaulut syöttävät sanomaa sydämen sisäisestä joulutunnelmasta. Joulurauha julistetaan Suomen Turun keskiaikaisista talvimaisemista viimehetken kiireiden keskelle. Joulukeräyksiin pudotetaan lantteja niiden hyväksi, joiden joulua varjostaa hätä ja puute.
Jouluna puhutaan paljon rakkaudesta ja välittämisestä. Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispankin A-studiossa 19.12. antaman kommentin mukaan kirkon perussanomaan ”kuuluu se, että nähdään toinen ihminen”. Jouluaattona monesta saarnastuolista julistetaan, että koska meillä on heiveröisen ja köyhän Seimen Lapsen esimerkkitarina, meidänkin tulee välittää kaikista heikoista. Valitettavan usein näin tehdään hyppäämällä evankeliumin yli suoraan etiikkaan. Kun unohdetaan puhe Rakkaudesta, joka armahtaa syntisen, moraaliopetuksesta tulee pelkkää lähimmäisenrakkausblaablaata. Etiikasta on näin tehty laki, jota noudattamalla ansaitaan itselle hyvä omatunto ja maine. Ei ole enää Hengen hedelmää vaan ihmisen moraalisesti oikeita suorituksia.
Suomea ja jälkikristillisiä länsimaita vaivaa rakastuminen rakkauteen. Tuo rakkaus on kuitenkin juuretonta. Tai sen juuret ulottuvat vain ihmissydämen ailahtelevaan vajavuuteen. Kaikki haluavat uskoa lähimmäisenrakkauteen ja ”kristilliseen etiikkaan”, mutta harva uskaltaa uskoa ihmiseksi tulleeseen Rakkauteen – kristinuskon ja joulun varsinaiseen sanomaan.
Vai onko niin, ettei inkarnoituneeseen Rakkauteen uskota, koska häntä ei enää julisteta? Suuret enemmistökirkot ovat vastanneet kiihtyneeseen kirkosta vieraantumiseen keskittymällä yhä enemmän lähimmäisenrakkauteen ja yhä vähemmän Kristukseen. Ei sillä, että nämä kaksi olisivat toistensa vastakohtia, mutta toista ei voi olla ilman Toista. Meidän vuoksemme ihmiseksi tullut Toinen sytyttää rakkauden toiseen. Meidän syntiemme vuoksi henkensä antanut ja kadotukseen tuomittu Toinen näyttää, mitä epäitsekäs Rakkaus on. Hän näkee meidät ja itseemme käpristyneen, kadotetun tilamme. Meidän kuolemamme vallan kukistanut Ylösnoussut julistaa tavallisten seuraajiensa ylös kirjoittamien, kreikaksi kääntämien ja lukuisten myöhempien käännösten muokkaamien inhimillisten kirjainten kautta eläväksi tekevää hyvää uutista. Tämän Toisen rakkaus kun on suurempi kuin yksikään esimerkillinen ihmissydän. Tosi Rakkaus vaikuttaa ja luo uutta huolimatta tekstivarianttien epäselvyyksistä, ihmiskielen rajoitteista ja evankeliumien näkökulmaeroista.
Julistettaisiinpa häntä tänäkin jouluna kaikkialla sellaisena kuin hänet on ilmoitettu. Lannanhajuisine olkiseimineen ja verisine haavoineen. Hääiloineen, järkytyksen itkuineen ja vääryyteen kohdistuvine vihastumisineen. Neitseestäsyntymisineen, ylösnousemuksineen ja taivaaseen astumisineen. Kaikki, mitä hänestä jätetään häpeillen pois, on nimittäin pois Rakkauden tuntemisesta.
Yhdessä lempijoululauluistani yhdistetään kauniisti joulun ja pääsiäisen rakkaussanoma:
Ristillä rinnalla ryövärin
Nukkuu uhri puhtahin
Enkelparven tie
Kohta luokse vie
Rakkautta suurinta katsomaan
Eikö juuri tämän suurimman Rakkauden kohtaaminen saa meissäkin aikaan lähimmäisenrakkautta yksilöinä ja yhteisöinä? Jos kirkkoa tahdotaan uudistaa ja yhteiskuntaa halutaan rakentaa oikeudenmukaisemmaksi kirkonkin kautta, eikö juuri rakkautta vaikuttavaa Kristusta tulisi julistaa entistä kirkkaammin ja rohkeammin? Onneksi on vielä tänäkin jouluna seurakuntia, joissa Rakkaus ei ole pelkkää rakkautta.
Toivotan kaikille lukijoille iloista ihmiseksi tulleen Jumalan Rakkauden juhlaa!
