Ilon ja ahdistuksen luterilaisuus

Joulun 2015 alla radiossa joku ruokaguruksi kutsuttu sanoi omasta joulun vietostaan, ettei se ole mitään ”luteriaanista kieltäytymistä”. Vuoden 2016 alussa Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti uudenlaisesta luovasta työtavasta, joka haastaa ”protestanttisen raatamisen etiikan”. Juhlien ammattijärjestelijä sanoi televisiouutisissa toukokuussa 2016, että ihmisten tulisi lopettaa luterilainen kruusailu ja vaatimattomuus ja alkaa järjestää iloisia juhlia.

Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Media toistaa vuodesta toiseen samoja asioita.  Sen antama kuva on iskostunut syvään. Jos jokin on ikävää, elämälle vierasta, vapautta rajoittavaa ja vanhanaikaista, sitä voi huoletta kutsua luterilaiseksi. Tavaksi on tullut syyttää työnarkomaniasta luterilaisuutta.

Voi olla, että Lutherin seuraajat ovat antaneet jotain aihetta tällaisten käsitysten syntymiseen. Lutheria niistä ei kuitenkaan voi syyttää. Yksi uskonpuhdistuksen keskeisiä seurauksia oli, että se vapautti kiirastulen pelosta elämän iloon. Evankeliumin iloon vapautunut Luther osasi nauttia elämästä, hyvästä ruuasta ja juomasta, ystävien seurasta ja musiikista.

Luther muutti kyllä käsityksen työstä. Keskiajalla kristillisenä ihanteena oli luostariin vetäytynyt munkki, joka eli toisten avun varassa. Lutherin mukaan maallinen työ oli arvokasta Jumalan ja lähimmäisten palvelemista.  Hän kirjoitti, että jos tämä ymmärrettäisiin, ”palvelustyttö kyllä hyppelisi sulasta riemusta, ylistäisi ja kiittäisi Jumalaa.” ”Jos jokainen palvelisi lähimmäistään, maailma olisi täynnä jumalanpalvelusta. Tallirenki palvelee Jumalaa aivan kuin koulupoikakin.”  

Katoliset syyttivät Lutheria liian helposta ja mukavasta elämästä. Heillä oli sanonta, jonka mukaan evankelisena on hyvä elää, mutta katolisena on hyvä kuolla. Se tarkoitettiin varoitukseksi. Luterilaiset joutuisivat vielä vastaamaan iloisesta elämästään viimeisellä tuomiolla. Takana oli ajatus, että maallisista riemuista kannatti luopua voidakseen varmistaa taivaaseen pääsyn.  Parasta Jumalan palvelemista oli luopua kaikesta ja mennä luostariin.

Luterilaisuus ei siis ainakaan alun perin ollut sellaista synkkyyttä kuin miksi se nykyisin kuvataan. Mutta ei Lutherinkaan elämä pelkkää iloa ollut. Hän koki myös syvää ahdistusta.  ”Elin moitteettomasti munkkina, mutta omatuntoni oli pohjiaan myöten rauhaton, enkä tiennyt itsestäni muuta kuin että olin syntinen. En voinut uskoa, että mitkään ajatukseni, tekoni tai rukoukseni voisivat lepyttää Jumalan.”

Luther sai avun ahdinkoonsa Raamatusta. Hän ymmärsi sen sanomasta, että Jeesus on hankkinut meille sen vanhurskauden, jota Jumala vaatii. Me saamme synnit anteeksi ja pelastuksen ihan ilmaisena lahjana Jeesuksen kuoleman tähden. Kun tämä uskonvanhurskaus kirkastui, Luther koki olevansa kuin uudesti syntynyt. ”Oli kuin olisin saanut käydä avoimista ovista suoraan paratiisiin.”

Luther sanoi, että ratkaisevaa oli eron tekeminen lain ja evankeliumin välillä. Tuota erottelua on sanottu uskonpuhdistuksen suurimmaksi lahjaksi maailmalle. Sen mitä Jumala laissaan vaatii sen hän evankeliumissa antaa. Se on luterilaisen raamatuntulkinnan avain, joka tekee mahdolliseksi ymmärtää sekä Raamatun käskyt että lupaukset.  

Evankeliumi on sanoma Jeesuksen sovitustyöstä. Lutherin mukaan kuolisimme ilosta ja nousisimme taas ilosta eloon, jos ymmärtäisimme Jeesuksen sovitustyön merkityksen suuruuden. Syntien anteeksiantamus ja kuoleman voittaminen ovat maailman suurimmat ihmeet ja ilon aiheet.

Mutta evankeliumin ilo tulee usein ahdistuksen keskelle.  Lutherin mukaan tarvitsemme hätää, kärsimystä ja ahdistusta, jotta kääntyisimme Jumalan puoleen ja huutaisimme häntä avuksi. ”Voidakseen antaa ja jakaa lohdutustaan Jumala sen tähden poista kaiken muun lohdutuksen ja saattaa sielun syvästi murheelliseksi, jotta se etsisi ja rukoilisi lohtua häneltä. Jumala on sangen armollisesti määrännyt kaikki rangaistuksensa autuaaksi lohdutukseksi.”

Tätä on kutsuttu ristin teologiaksi. Se on sanoma Jeesuksen rististä, mutta samalla myös siitä, että Jumala toimii samalla tavoin myös meidän kanssamme.  Pelastuksen ilo löydetään ahdistuksen alla.

Lutherin mukaan Jumala sallii meille monenlaista vastoinkäymistä ja vaivaa. Luther puhuu Jumalan vieraasta ja varsinaisesta työstä. Vieraan työn seurauksena on ahdistus. Se on Jumalan vasemman käden työtä. Jumalan varsinaista, oikean käden työtä on anteeksiantamuksen ja pelastuksen ilo.

Synti vaivaa loppuun asti. Siksi on ilo syntien anteeksiantamuksesta. Kuolema kauhistaa jokaista. Siksi on ilo kuoleman voittamisesta ja pääsystä taivaaseen. Evankeliumin ilo yllättää ahdistuksen keskellä.

Katolinen teologi Peter Manns lainaa Lutheria käsittelevässä kirjassaan em. lausetta, jonka mukaan evankelisena on hyvä elää, mutta katolisena hyvä kuolla. Mutta hän sanoo lausetta typeräksi ja jatkaa: ”Joka pysyy Lutherin kannalla, elää hyvin ja kuolee vielä paremmin, koska pimeän tunnelin päässä on Hän, joka rakastaa meitä ja josta me saamme iloita.”

Uskonpuhdistuksen juhlavuonna on hyvä lukea Lutherin kirjoja. Ne auttavat elämään hyvin ja kuolemaan vielä paremmin.