Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Viime lauantaina osallistuin hyvin erityiseen tilaisuuteen Helsingin Saalem-seurakunnassa, jota isännöi sen irakilaistaustainen arabityön pastori Muayad Namrood. Koolla oli nyt muutama sata arabiankielistä kristittyä, suurin osa irakilaisia, suurin osa kristinuskoon kääntyneitä. Tällaisessa kontekstissa minua ei katolilaisena haitannut yhtään olla helluntaikirkossa, päinvastoin iloitsin siitä, että nämä useimmiten islamista kääntyneet uudet kristityt olivat löytäneet iloisen ja vapaan kristinuskon muodon. Puheissa katolisuuteen viitattiin muutaman kerran, välillä ikään kuin oletuskristillisyytenä, toisinaan taas hieman kriittisesti. Näissä tilanteissa toivoisi erityisesti, että toisista kristityistä ja kirkkokunnista puhuttaisiin rakastavasti ja kunnioittavasti, vaikka tiedetäänkin, että ollaan erilaisia. Itselleni erot jäivät tässä kontekstissa selvästi taka-alalle ja iloitsin liikuttuneena lukemattomista uusista veljistä ja sisarista.
Koko päivän kestäneeseen arabiankieliseen konferenssiin sisältyi opetusta, julistusta, ylistystä, rukousta ja ruokailua sekä uusiin ihmisiin tutustumista. Vierailevia puhujia oli tullut ulkomailta, ja välillä myös tulkattiin englannin tai suomen kielestä. Saalemin seurakunnanjohtaja Mika Yrjölä julisti voimallisesti maailman tehokkaimmasta puhdistusaineesta, Jeesuksen verestä, mihin kuulijat vastasivat voimakkailla aamenilla ja aplodeilla. Irakista Saksaan muuttanut kaldealaistaustainen Muayad sai kuulijat tarkkaavaisiksi koskettavalla tarinallaan, joka päättyi kehotukseen elää pyhää elämää. Niin kuin nyt Basrassa likainen vesi saastuttaa ihmisten ruumiit, niin synnin likaama elämä pikku hiljaa saastuttaa sielun. Palestiinalainen julistaja puolestaan sai osakseen raikuvat suosionosoitukset, kun hän totesi Lähi-Idän tarvitsevan ihmisiä, joilla on juutalaisten äly, muslimien voima, mutta Jeesuksen sydän.
Esirukousosio oli koskettava, eikä kyyneleiltä voinut välttyä. Korkeimpiin sfääreihin tunnelma kohosi, kun ylistysmusiikki alkoi soida ’oudin eli luutuntapaisen Lähi-Idälle tyypillisen soittimen tahdissa taputusten ja riemunhuutojen saattelemana; jotkut innostuivat jopa peri-irakilaiseen rivitanssiin. Olo oli ihmeellinen, Lähi-Itä oli tullut Hakaniemeen, sydän täyttyi kiitoksesta, kädet nousivat siunaukseen, suu yhtyi ylistykseen. Tapahtuma oli varmasti suureksi rohkaisuksi näille kristityille, jotka normaalissa ympäristössään ovat uskonsa kanssa monesti kovin yksin. Arabiankielisiä pastoreita kun ei Suomessa ole kovin monta.
Ruokatauolla tapasin Tampereella asuvan Alin. Hän oli kääntynyt kristinuskoon Irakissa 15 vuotta sitten työskenneltyään mekaanikkona kristittyjen asuttamassa kylässä, itse asiassa juuri samassa, josta oma sukuni on lähtöisin. Kääntymisen seurauksena Alin suku oli lakannut pitämästä häneen yhteyttä. Tämä kohtelu, jonka yhdistämme ehkä vain Jehovan todistajiin, on hyvin tyypillistä myös islamissa. Lisäksi islamin kaikki perinteiset koulukunnat määräävät islamista luopumisesta kuolemantuomion. Mari Turusen tuore kirja Kääntyneet: ex-muslimien painostus Suomessa (Uusi Tie 2017) kertookin siitä, kuinka nämä uudet kristityt kohtaavat uhkailua ja joskus jopa raakaa väkivaltaa myös Suomessa. Kahdeksasta Mari Turusen haastattelemasta irakilaisesta viisi kertoi kokevansa olevansa uskonsa vuoksi vaarassa myös täällä. Siksi Saaleminkin tilaisuuteen mentiin tarkan turvatarkastuksen läpi.
Tapaamani Ali kertoi, että Irakissa hänellä oli kristinuskoon kääntyneenä vaikeaa, mutta enää hän ei pelkää. Hän sanoi olevansa onnellinen, sillä Suomessa hän on vapaa, ja ennen kaikkea siksi, että hän on löytänyt pelastuksen tien. Erityisen iloinen hän oli päivän tapahtumasta, joka oli hänelle ensimmäinen laatuaan. Vastaavanlainen järjestettiin kyllä jo viime vuonna, mutta silloin Ali ei ollut paikalla. Kolmas konferenssi on luvassa ensi vuonna, ja tarkoituksena onkin tehdä tapahtumasta vuosittainen. Saalemin kirkkokansaa kehotettiin tuomaan seuraavalla kerralla ainakin yksi uusi kaveri mukaan. Jos näin käy, niin ilmiöstä saattaa tulla hyvinkin merkittävä.
Suomalainen kristillisyys alkaa pikku hiljaa olla enenevässä määrin myös irakilaista. Jo nyt se on irakilaisempaa kuin koskaan aiemmin. Suuri kiitos ja hatunnosto Saalemin tiimille ja kaikille tilaisuuden järjestäjille.
