Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Adventti on alkanut ja viikko jälleen vierähtänyt Irakin länsinaapurissa Jordaniassa. Viime viikolla minulla oli kaksi mielenkiintoista tapaamista ja kirkkokokemusta. Ensin tapasin aivan majapaikkani lähellä sijaitsevan Jesuit Centerin johtajan isä Michaelin, joka on vastuussa jesuiittojen työstä Jordaniassa ja Irakissa. Jesuiitat palvelevat erityisesti Ammanissa oleskelevia ulkomaalaisia ja pakolaisia. Noin puolitoistatuhatta henkilöä saa kieltenopetusta, minkä lisäksi on raamattutunteja ja teatteriryhmää ja vaikka mitä muuta. Tapasin kaksi teatteriesitystä valmistelevaa Irakin armenialaista kristittyä, ja menimmekin vaimoni kanssa katsomaan esitystä pari päivää myöhemmin.
Jordanian lisäksi isä Michael on teoriassa vastuussa myös Irakista, vaikka ei olekaan päässyt pariin viime vuoteen maassa käymään. Irakilaisten ongelmana isä Michael piti erityisesti laajalle levinnyttä korruptiota, jota ilman ei oikein edes osata elää. Irakilaiset kristityt pakolaisetkin kuulemma lahjovat aivan rutiininomaisesti YK:n pakolaisjärjestöä päästäkseen jonossa eteenpäin. Isä Michaelin mukaan länsimaiset ihanteet kuten yhteinen hyvä yms. eivät yksinkertaisesti toimi Lähi-idässä, mutta sen sijaan uskonnoilla voi olla positiivinen rooli siinä, että niiden parhaat voimat saavat ihmiset toimimaan muistakin kuin itsekkäistä motiiveista.
Toinen mielenkiintoinen tapaaminen oli seuraavana iltana, kun kävimme vaimoni kanssa kylässä Fidan suomalaisten työntekijöiden Sirkun ja Danielin luona. He ovat niin ikään vastuussa sekä Jordaniasta että Irakista ja laajemminkin Lähi-idästä. Sirkku oli juuri palannut Irakista, missä hän ja paikalliset yhteistyökumppanit auttavat sodan traumatisoimia naisia ja lapsia, mm. jesidejä, jotka ovat olleet ISIS:in vankeina. Sirkku kertoi irakilaisesta kristitystä perheestä, joka oli palannut kotikaupunkiinsa Mosuliin ISIS:in kaatumisen jälkeen. Ilmapiiri kristittyjä kohtaan oli muuttunut niin negatiiviseksi, että heidän yrityksensä ei enää kannattanut. Perhe joutui taas nöyryyttävään pakolaisuuteen, mutta iloa tuli siitä, että perheen äiti sai korvausta vastaan kokata Sirkun ryhmälle runsaat ja herkulliset irakilaiset ruuat.
Myös Jordaniasta Sirkulla oli pysäyttävää kerrottavaa. Fidan kehitysyhteistyöhön kuuluu mm. terveystiedon opettamista köyhemmillä, konservatiivisemmilla ja kehnommin koulutetuilla alueilla. Oli ihmeellistä kuulla, että Sirkun koulutuksessa olleet yli 30-vuotiaat naiset eivät lainkaan tienneet, mitä heidän ruumiilleen oikein tapahtuu joka kuukausi. Heidän käsityksensä kuukautisista oli se, että ruumiista poistuu haitallinen myrkky ja että tuona aikana ei saa pestä hiuksia. Naiset katsoivat ihmeissään Sirkun opetusta munasolusta ja hedelmöittymisestä, aivan kuin maailma olisi yhtäkkiä valjennut heille. Nämä asiat kyllä kuuluisivat koulun opetussuunnitelmaan, mutta monet opettajat kuulemma jättävät ne mieluummin opettamatta.
Perjantaina kävimme paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Ylistyksen ja saarnan jälkeen kävi ilmi, että paikalla oli pakolaisia, joita seurakunta oli lähettämässä Kanadaan. Kanadalaiset kristityt olivat keränneet kymmeniä tuhansia dollareita antaakseen kahdelle perheelle uuden alun ja ottaakseen heidät vastaan omaan yhteisöönsä. Kaiken kukkuraksi kävi ilmi, että nämä helluntaiseurakunnan lähettämät kristityt olivat kaldealaiskatolilaisia isoisoäitini kotikaupungista Qaraqoshista! Hatunnoston paikka sekä Kanadaan että Ammanin helluntailaisille, ja suuri kiitos myös Fidalle erittäin arvokkaasta työstä. Kannattaa käydä siellä Fidan kirppiksellä, niin Irakkin kiittää.
Sunnuntai-iltana menimme jesuiittojen ensimmäisen adventin messuun. Alkuvirtenä oli kuuluisa O Come, O Come, Emmanuel, joka on Jesajan kirjan profetioiden, erityisesti lukujen 40-55, parafraasi. Näiden lukujen viesti oli suunnattu Baabelin vankeudessa olleelle Israelille, siis Irakiin. Varhaisimmat kristityt ottivat kopin näistä profetioista ja lukivat Johannes Kastajan, Jeesuksen ja seurakunnan tarinan niiden valossa. Adventtivirsi kertoo siitä, että teemme niin yhä. Lupausten osittaisesta toteutumisesta huolimatta olemme yhä ikään kuin eksiilissä: olemme edelleen Irakissa. Adventti on irakilaista aikaa. Silloin on aika kohdistaa katse siihen, joka johdattaa meidät Jerusalemiin, Jumalan pyhään kaupunkiin.
Jos Luoja suo, niin ensi viikolla Jerusalemissa!
