Irakilaisempi kuin luulit: Keitä ovat Intian Tuomas-kristityt?

200-luvulla syyriaksi kirjoitettu Tuomaan teot kertoo siitä, kuinka apostoli Tuomas saapui Intiaan ja toi sinne kristinuskon. Oletkin ehkä joskus kuullut Intian Tuomas-kristityistä. Mutta mihin kirkkokuntaan nämä Tuomas-kristityt oikein kuuluvat?

Historiallisesti tiedämme viimeistään 200-luvun lopulta, että Kaksoisvirranmaan kristityt olivat yhteydessä Intian Tuomas-kristittyihin. 400-luvulta alkaen aina 1500-luvulle asti Intian kristityt kuuluivat hierarkkisesti idän apostoliseen kirkkoon, jonka patriarkanistuin sijaitsi siis nyky-Irakin alueella. Samalla he olivat täysin integroituneet Intian hindulaiseen yhteiskuntaan. Maantieteellisesti kristityt sijoittuivat Keralan alueelle, Lounais-Intian Malabarinrannikolle.

Vasco da Gaman aikana Intian kristityt pyysivät päästä Portugalin kruunun suojelukseen, sillä muslimien hyökkäykset uhkasivat heitä. Aluksi liitto oli molemmille edullinen, mutta pian roomalaiskatoliset lähetystyöntekijät huomasivat Tuomas-kristittyjen ”nestoriolaisuuden”. Maallisella ja kirkollisella voimalla Tuomas-kristityt pakotettiin vuonna 1597 tuomitsemaan nestoriolaisuuden isät ja hyväksymään paavin auktoriteetin, latinalaisen liturgian ja pappien selibaatin. Kaiken kukkuraksi kaikki Tuomas-kristittyjen käsikirjoitukset kerättiin kokoon ja poltettiin, mikä merkitsi 1300-vuotisen perinteen lähes täydellistä tuhoa.

Katolilaisten toimet ymmärrettävästi loukkasivat Tuomas-kristittyjä, ja he kääntyivät Kaksoisivirranmaan itäsyyrialaisen patriarkan puoleen. Tämä lähetti Intiaan piispan, mutta inkvisitio poltti hänet roviolla. Tästä suivaantuneena Tuomas-kristittyjen enemmistö irtautui Roomasta vuonna 1653 ja valitsi itselleen johtajaksi arkkidiakoni Tuomas Palakomattan, joka lähestyi kirjeellä ei-latinalaisia kirkkoja saadakseen itselleen pätevän piispanvihkimyksen. Syyrialais-ortodoksinen patriarkka vastasi pyyntöön lähettämällä Intiaan piispa Mor Gregoriuksen, joka toi maahan länsisyyrialaisen eli jakobiittien riituksen. Tässä vaiheessa vanhat kristologiset kiistat eivät nähtävästi enää painaneet vaakakupissa läheskään niin paljon kuin syyrialaisen perinteen puolustaminen. Rooma vastasi korvaamalla halveksitut jesuiitat karmeliitoilla, jotka onnistuivat voittamaan puolelleen osan Tuomas-kristityistä katoliseen syyrialais-malabarilaiseen kirkkoon.

1800-luvulla anglikaanien saapuminen ja vaikutus aiheutti uuden skisman, kun syyrialaisortodoksinen metropoliitta Athanasius käänsi liturgian syyriasta malayalamiksi, poisti messut kuolleiden puolesta, osan sakramenteista sekä pyhimyksille osoitetut rukoukset. Syntyi syyrialainen Mar Thoma -kirkko, joka on siis sekoitus syyrialaista perinnettä ja anglikanismia. 1900-luvulla Intian syyrialais-ortodoksinen kirkko eli Malankara-kirkko jakautui uudelleen kiistassa laillisesta patriarkasta, vallasta ja omaisuudesta. Syyrialais-ortodoksisesta kirkosta irtaantui itsenäinen Intian ortodoksinen kirkko eli Malankaran ortodoksinen syyrialainen kirkko. Lisäksi vuonna 1930 syntyi Rooman kanssa unionissa oleva syyrialais-malankaralainen kirkko, joka on siis Intian vastine Lähi-idän syyrialais-katoliselle kirkolle.

Myös itäsyyrialainen eli syyrialais-malabarilainen haara koki jakautumisia. ”Nestoriolaisuus” teki paluun 1900-luvulla mutta jäi pieneksi. Idän assyrialaisen kirkon jäseniä on Intiassa ehkä 30 000, kun taas syyrialais-malabarilaisen kirkon jäseniä on kolmisen miljoonaa. Suunnilleen saman verran on länsisyyrialaisia syyrialais-ortodokseja ja Intian ortodokseja yhteensä. Mar Thoma -kristittyjä on noin 800 000, kun taas unioituja syyrialais-malankaralaisia on vajaa 300 000. Lisäksi on pieni protestanttinen Tuomas-kirkko. Yhteensä Tuomas-kristittyjä on 7-8 miljoonaa, ja käytännössä he saattavat kokea olevansa osa yhtä ja samaa suurta yhteisöä. Keralan osavaltion asukkaista noin 23 % on kristittyjä, kun koko Intiassa luku on vain noin puolitoista prosenttia.

—

Emil Antonin päivän blogin kuulet Radio Deillä torstaisin klo 8.45