Irakilaisempi kuin luulit: lähteitä irakilaiseen kristinuskoon perehtymiseen

Mandealaisten, jesidien ja juutalaisten jälkeen pääsen käsittelemään neljättä Irakin vähemmistöuskontoa, nimittäin kristinuskoa. Viimeisen viiden kuukauden aikana olen vihdoin saanut luettua kirjallisuutta tästä aiheesta, joka on ollut minullekin niin hämärän peitossa, että huomaan nyt vuodentakaisen blogini kristinuskosta Irakissa olleen täynnä sekaannuksia, epätarkkuuksia ja virheitä.

Sanat eivät riitäkään kuvaamaan niitä ylitsevuotavan kiitollisia ja innostuneita tuntemuksia, joita olen kokenut lukiessani Suha Rassamin kirjaa Christianity in Iraq, Wilhelm Baumin ja Dietmar Winklerin kirjaa The Church of the East: A Concise History (2003) ja Christopher Baumerin upeasti kuvitettua tietopakettia The Church of the East: An Illustrated History of Assyrian Christianity (2016). Ne ovat tarjonneet vettä janoiselle ja ruokaa nälkäiselle. Niistä olen löytänyt juuri sitä tietoa, jota olen kaivannut, ja 2000 vuoden hämäryys on täyttynyt kirkkailla ja mitä kiehtovimmilla kuvilla.

Suomenkielisessä kirjallisuudessa on toki vielä valtava aukko, joka toivottavasti täyttyy, kun saan ”irakilaisempi kuin luulit” -projektini kirjamuotoon toivottavasti ensi vuonna. Sitä ennen voin vain antaa pieniä blogimuotoisia makupaloja. On kuitenkin eräs toinen henkilö, jonka tuotannon ansiosta kenen tahansa on vaikka heti mahdollista alkaa perehtyä irakilaiseen kristinuskoon blogeja syvemmin selvällä suomen kielellä. Kyseinen henkilö on Serafim Seppälä.

Munkki Serafim on kääntänyt valtavan määrän syyriankielisiä kristillisiä tekstejä suomeksi eri vuosisadoilta ja varustanut ne erittäin informatiivisilla johdannoilla. Ensimmäiseltä vuosisadalta on Salomon oodit (teoksessa Salomon laulut), kolmannelta Tuomaan teot, neljänneltä Efraim Syyrialaisen Paratiisihymnit, seitsemänneltä Iisak Niniveläisen Kootut teokset ja kahdeksannelta Johannes Viiniköynnöksen Palava ruoko.

Näiden lisäksi tulevat Serafimin omat yleisesitykset Paratiisi on idässä: Lähi-idän kristittyjen ja syyrialaisen kirjallisuuden historiaa sekä kokoelma syyrialaisten isien opetuksia (1999) sekä Kerubin silmin: Luolissa, erämaissa, luostareissa ja pylväillä kilvoitelleiden syyrialaisten askeettien historiaa (2003).

Mutta hetkonen, joku voisi huomauttaa, Serafimhan puhuu syyrialaisesta kirjallisuudesta, syyrialaisista isistä ja syyrialaisista askeeteista, ei irakilaisista. Eivätkö Syyria ja Irak ole eri maita ja eri asioita? Tässä tarvitaan selittävää huomautusta. Syyrialaisesta kristillisyydestä puhuttaessa ei tarkoiteta modernia, vuonna 1946 itsenäistynyttä Syyrian valtiota, vaan syyrian kieltä, joka on aramean itämurre ja joka on historiallisesti ollut Lähi-idän kristittyjen kirjakieli, yhtä lailla nykyisen Irakin kuin Syyriankin alueella. Sitä paitsi etymologisesti sana ”syyria” tulee lähes varmasti Assyriasta, jonka pääkaupunki Ninive eli nykyinen Mosul sijaitsee nimenomaan Irakissa eikä Syyriassa.

On myös muistettava, että syyrialainen kristillisyys jakautui länsi- ja itäsyyrialaiseen haaraan, joista itäsyyrialainen keskittyi nimenomaan Eufratin itäpuolelle nykyisen Irakin alueelle. Siihen kuuluivat mm. Iisak Niniveläinen ja Johannes Viiniköynnös. Länsisyyrialainen kirkko taas sai alkunsa Antiokiasta, mutta sekin levisi pian itään nyky-Irakin alueelle, ja sen toiseksi tärkein piispanistuin oli Tikritissä.

Syyrialainen kristillisyys on siis irakilaisempaa kuin luulit. Se on runollista, syvällistä, kaunista kristillisyyttä. Välillä vierasta ja outoa. Vanhaa, arkaaista, askeettista, seemiläistä. Nyt yhtäkkiä vuosisatojen jälkeen myös suomalaista, suomennettua, kirjastoissamme saatavilla olevaa. Hattu pois päästä ja syyrialaisilta – irakilaisilta isiltä kristinuskoa oppimaan.

—

Emil Antonin Päivän blogin kuulet Radio Deissä torstaisin kello 8.45.