Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Tänään ajattelin kertoa Irakin toisesta historiallisesta kirkkokunnasta, syyrialais-ortodoksisesta kirkosta. Se edustaa länsisyyrialaista perinnettä, kun taas viime viikkoina käsittelemäni idän kirkko edustaa itäsyyrialaista perinnettä. Eroja on niin maantieteessä, murteessa kuin teologiassakin.
Joku voisi luulla syyrialais-ortodoksia nimen perusteella ortodoksiksi, mutta Lähi-idässä meidän tuntemamme ortodoksi on nimeltään Ruum Orthodoks eli ”roomalais-ortodoksi”! Se tietysti viittaa uuteen Roomaan eli Bysanttiin.
Syyrialais-ortodoksinen kirkko on orientaaliortodoksinen kirkko eli samaa kirkkoperhettä muun muassa koptien, armenialaisten ja etiopialaisten kanssa. He eivät hyväksyneet vuonna 451 pidetyn Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä Kristuksen kahdesta luonnosta, vaan pitäytyivät pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen oppiin ”yhdestä lihaksi tulleen Sanan luonnosta”.
Syyrialais-ortodoksinen kirkko juontaa juurensa historialliseen Antiokian patriarkaattiin. Antiokiassahan Jeesuksen opetuslapsia kutsuttiin ensimmäisen kerran kristityiksi. 400-luvun kristologiset kiistat johtivat patriarkaatin jakautumiseen kahtia 500-luvulla. Kun Severus Antiokialainen (k. 538) ei omaksunut Khalkedonin kaksiluonto-oppia, hänet pakotettiin pois piispanistuimelta ja lähetettiin maanpakoon.
Pahimmillaan Bysantti vainosi harhaoppisina pitämiään kristittyjä ankarasti, ja syyrialais-ortodoksinen kirkko selvisi hengissä vain maan alla. Syyrialais-ortodokseja onkin historian saatossa kutsuttu myös jakobiiteiksi uupumattoman Jaakob Baradeuksen (k. 578) mukaan, joka vaelsi öisin valeasussa kylästä toiseen vahvistamassa uskovia ja vihkimässä pappeja syyrialais-ortodoksiselle kirkolle.
Bysantin vainot ajoivat monet syyrialais-ortodoksit rajan yli Persian valtakunnan puolelle, nykyisen Irakin alueelle. Kun sikäläisten itäsyyrialaisten kanssa ei päästy teologiseen sopuun, syyrialais-ortodoksit muodostivat oman kirkkonsa, jonka johtava piispa asui ensin Tikritissä ja sitten Mosulissa.
Idän kirkon tavoin myös syyrialais-ortodoksinen kirkko teki aktiivista lähetystyötä ja levisi etelään ja itään arabien ja aasialaisten kansojen keskuuteen. Myös se on tuottanut suurenmoisia teologeja ja kirkkoisiä, joista huippuina mainittakoon vain Jaakob Edessalainen (k. 708) ja Barhebraeus (k. 1286). He tuottivat laajoja teoksia, jotka käsittelivät teologian ja filosofian lisäksi historiaa, kielitiedettä, maantiedettä, fysiikkaa ja tähtitiedettä.
Historiallinen syyrialais-ortodoksinen kirkko jakautui kahtia 1600-1700-luvuilla, kun osa siitä liittyi katolisen kirkon yhteyteen. Uniaattikirkon nimeksi tuli syyrialais-katolinen kirkko, ja sen patriarkka asuu nykyään Beirutissa. Syyrialais-ortodoksien patriarkka taas asuu Damaskoksessa.
Syyrialais-ortodoksit ja syyrialais-katoliset saattavat tuntua meistä kaukaisilta, mutta heitä on itse asiassa valtavat määrät länsinaapurissamme Ruotsissa, missä he ovat myös kirkollisesti järjestäytyneitä. Länsisyyrialainen liturgia on yksi kristikunnan vanhimmista ja rikkaimmista, joten miten olisi länsisyyrialainen pyhiinvaellus länsinaapuriin jeesuksenkieliseen jumalanpalvelukseen?
—
Emil Antonin Päivän blogin kuulet Radio Deissä torstaisin kello 8.45.
