Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Kuukausi sitten kerroin kaldealaiskatolisesta messusta, johon osallistuin Ammanissa. Kertauksena todettakoon, että suurin osa Irakin kristityistä on kaldealaiskatolilaisia, mutta heidän lisäkseen on myös paljon syyrialaiskatolilaisia ja syyrialaisortodokseja. Kolmantena adventtisunnuntaina sain osallistua syyrialaiskatoliseen messuun oikein Jerusalemin syyrialaiskatolisen eksarkin eli piispan johdolla.
Olin onnellinen päästessäni syyrialaiskatoliseen jumalanpalvelukseen, sillä se on isäni alkuperäinen riitus. Minunkin kuuluisi siis oikeastaan olla syyrialaiskatolilainen, jos sellainen vain olisi Suomessa mahdollista. Ruotsissa syyrialaiskatolilaisia on paljon, ja siellä olenkin osallistunut pari kertaa syyrialaiskatoliseen toimitukseen. Ensimmäistä kertaa olin syyrialaiskatolisessa messussa Damaskoksessa vuonna 2007, ja ihastuin tuolloin heti tähän omaperäiseen, länsisyyrialaista perinnettä edustavaan arameankieliseen liturgiaan. Itse asiassa kyseessä on vanhin tunnettu itäinen kristillinen liturgia, pyhän Jaakobin liturgia, jolla on juurensa varhaisten vuosisatojen Jerusalemin ja Antiokian kristillisyydessä.
Reilun tunnin kestäneen messun jälkeen oli kirkkokahvit. Juttelin hetken ranskalaisen alidiakonin kanssa, joka oli muuttanut Jerusalemiin ja liittynyt syyrialaiskatoliseen kirkkoon. Hän kertoi, että syyrialaiskatolisten ja syyrialaisortodoksien välit ovat nykyään erinomaiset ja että kirkkojen välillä on käytännössä jopa ehtoollisyhteys. Tästä ei paljon tiedetä, mutta kyllä, länsisyyrialaisen kristillisyyden katolinen ja orientaaliortodoksinen haara ovat käytännössä yhtä perhettä, jopa ehtoollisyhteydessä keskenään! Ja sopii ollakin, kun kristityt Lähi-idässä ovat vähemmistössä ja jatkuvasti monenlaisen painostuksen alla.
Juteltuamme hetken alidiakonin kanssa huomasimme, että itse piispa istui muina miehinä kirkkokahveilla puhelemassa pienen laumansa kanssa ilman kiireen häivääkään. Menimme siis esittäytymään, ja pian hän oli jo melkein lähettämässä minua Beirutiin ”Antiokian ja koko itäisen Syyrian patriarkan” luokse opiskelemaan syyriaa. Syyrialaiskatolilaisenahan voisin jopa tulla papiksikin, vaikka olenkin naimisissa.
No, vakavammin, piispa kertoi siitä, kuinka ISIS valtasi Irakin syyrialaiskatolilaisten tärkeimmän kaupungin Qaraqoshin. Vain hyvin harva yksittäinen vanhus jäi kaupunkiin, ja vain yksi tai kaksi suostui kääntymään islamiin. Piispa oli kiitollinen Jumalalle siitä, kuinka sankarillisesti koko väestö pysyi uskollisena Jeesukselle. Paluu kaupunkiin ISISin jälkeen on ollut vaikeaa. Joidenkuiden taloissa oli uudet asukkaat, jotka olivat väärentäneet asiakirjoja osoittaakseen, että talo oli heidän. Hallitus ei kuulemma ole auttanut jälleenrakentamisessa lainkaan. Kaikki apu on tullut länsimaisilta hyväntekeväisyysjärjestöiltä.
Kysyin piispalta myös Israelin tilanteesta. Hän oli hieman arka vastaamaan, mutta kävi ilmi, että Israelin valtio on tällä hetkellä selvästi vaikeuttamassa kristittyjen oloja maassa. Aiemmin verovapaita kirkkoja halutaan alkaa verottaa, eikä hallitus enää halua antaa kristillisille kouluille niille välttämätöntä taloudellista tukea. Knessetiä eli Israelin parlamenttia hallitsevat yhä vahvemmin voimat, jotka ajavat uskonnollista, juutalaista valtiota, jolloin muiden kuin juutalaisten asema automaattisesti heikentyy. Samaan hengenvetoon piispa totesi, ettei hän halua maalata kokonaan mustaa kuvaa, sillä jokapäiväinen elämä täällä on turvallista, ja dialogia käydään sekä juutalaisten että muslimien kanssa, ja edistystä tapahtuu. Muttei kuitenkaan niin paljon kuin toivoisi. Tulevaisuus on Jumalan käsissä. Muistetaan Lähi-idän, Irakin ja Israelin kristittyjä. Sekä rukousta että taloudellista tukea varmasti tarvitaan ja myös arvostetaan.
Vuosi 2018 alkaa olla lopussa. Tämä on tämänvuotisen ”irakilaisempi kuin luulit” -sarjan viimeinen blogi. Toivon, että olet sen ansiosta alkanut vähän paremmin ymmärtää Irakin historiallista, kulttuurista ja uskonnollista merkitystä sekä oppinut jotain uutta Irakin tämänhetkisestä tilanteesta ja erityisesti sen kristityistä. Voin mieluusti tulla ensi vuoden puolella puhumaan tästä aihepiiristä sopiville ryhmille, jos sellaiseen on jossain päin Suomea kiinnostusta. Kommentteja, kysymyksiä ja palautetta voi lähettää minulle osoitteeseen emil.anton[at]helsinki.fi.
