Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin tekemiset ovat aika rajua luettavaa. Samaa koskee vaikkapa Juudaa ja Tamaria. Muitakin esimerkkejä on.
Huoraamista, väkivaltaa, pettämistä ja ties mitä. Tämä kaikki ihan Raamatun alussa, eikä meno muutu kovinkaan paljon jatkossa. Reipasta ihmiseloa, kaikkinensa.
Tätä on toisinaan yritetty selittää pois. Rehellisyys on kuitenkin paras vaihtoehto, kehottaa Joseph Ratzinger, eläkepaavi Benedictus XVI.
Raamatun henkilöt, erityisesti Vanhassa testamentissa, ovat jopa ”säälittäviä ja keskinkertaisia”, verrattuna vaikkapa Buddhaan tai Kungfutseen, tunnustaa Ratzinger.
Aabraham, Iisak ja Jaakob eivät ole ”suuria uskonnollisia hahmoja”, kuten edellä mainitut, Ratzinger tähdentää. Varhaiset harhaoppiset pitivät herroja jopa ”irstaina vanhoina ukkoina”.
Raamattu on aidosti rosoinen, erityisesti Vanhassa testamentissa. Se kertoo tuhannen vuoden tapahtumista. Tähän mahtuu kaikenlaista. Aloite on Jumalalla, mutta ihminen käy jopa kauppaa hänen kanssaan. Kyse ei ole jyräämisestä, vaikkakin tavalla tai toisella Jumala saa tahtonsa läpi.
Vanha testamentti on aikamoinen rypäs kertomuksia. Välähdyksiä muinaisista suurtapahtumista. Valloituksia ja kansanmurhia. Pieniä ja suuria profeettoja. Jumalia ja Jumala, välillä jopa hieman sekaisin. Sananlaskuja ja rakkausrunoja.
Esimerkiksi paimentamassa ollut Mooses poikkesi totutusta. Menenpä katsomaan tuota ihmettä, hän tokaisi. Keskelle hänen arkista työpäiväänsä tuli Jumala.
Teologisena pointtina on se, että kertomuksissa päähenkilönä tai -tekijänä on itse Jumala. Ihmisen osa on olla vastaanottaja, sivuosassa voisi sanoa.
Monet kerrat ja monin tavoin ihmiset tutustuivat Jumalaan. Jumala ilmoitti itsensä vähitellen, ”pala palalta”, tähdensi 300-luvun kirkkoisä. Ihmisten piti vähitellen totuttautua ajatukseen Jumalasta.
Suuria uskonnollisia hahmoja saa tietenkin ihailla. Esimerkiksi Buddhaa tai jotain mystikkoa. Heillä on usein paljon viisautta annettavanaan.
Näiden viisaus on kääntymyksen, kilvoituksen ja mietiskelyn tulos. Heidän hengellinen ymmäryksensä on huippuunsa viritetty. He ovat lyhyesti ilmaistuna ”suuria uskonnollisia hahmoja” ja jäävät ansioillaan uskontojen historiaan.
Ratzinger lainaa kauniin huomautuksen Jean Daniéloulta. Kristinuskossa se ei ole niinkään askeetikko, joka pelastuu, vaan ”uskovat, olkoot he saavuttaneet minkä tahansa sisäisyyden”.
”Pieni lapsi, ylityöllistetty duunari, jos he uskovat, ovat he korkeammalla tasolla kuin suurinkaan askeetikko”, tähdensi Daniélou.
