Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Radio Deissä kuultavan Herran rukousta käsittelevän Päivän blogini avausosassa kerroin, miten aloin nähdä Isä meidän rukouksen uusin silmin ja kuulla uusin korvin. En ole varmaan ainoa, jolla ajatus on lähtenyt harhailemaan kesken tuon rukouksen. Kirjassaan Isä meidän (Kirjapaja 1998) teologian tohtori Tapio Saraneva totesi, että tästä rukouksesta on tullut kuin juhlallinen päätösrituaali, joka sanotaan muiden, muka varsinaisten rukousten lopuksi. Siksi lupasin Päivän blogissa käydä tuota rukousta läpi lause lauseelta. Näin kevät vierähtääkin aina vappuun asti, sillä tuo hämmästyttävä rukous on merkityksistä raskas. Tällä viikolla käsittelen rukouksen puhuttelua ”Isä meidän”.
Ensimmäinen sana, Isä, on koko rukouksen avain. Jos sitä ei ymmärretä, rukous vääristyy. Jeesus tarjosi aivan radikaalia puhuttelutapaa opetuslapsilleen. Vanhassa testamentissa ei puhuta Jumalasta isänä. Sananlaskuissa kyllä mainitaan, että Herra kurittaa omiaan niin kuin isä lastaan, mutta ennen Jeesusta kukaan ei uskaltanut rukoilla Jumalaa hänen intiimillä nimellään Isä – tai isi. Siihen asemaan ja suhteeseen ei uskallettu sijoittaa pyhää, kaikkivaltiasta taivaan ja maan luojaa. Vanhassa liitossa kuvattiin aivan oikein Jumalan pyhyyttä ja suuruutta, emmekä saa sitä edelleenkään unohtaa. Mutta siinä ei ole kaikki.
Vasta Jeesus paljasti ihmiskunnalle Jumalan rakastavana Isänä. Mutta hän ei jäänyt vain kuvailemaan omaa suhdettaan häneen. Jeesus antoi seuraajilleen valtuudet kutsua häntä isäksi: ”Rukoilkaa näin: Isä meidän, joka olet taivaissa…” Uskonoppineet kokivat tämän uskaliaisuutena ja röyhkeytenä, ja saivat syyn vainota Jeesusta jumalanpilkasta.
Jeesus paljasti ihmiskunnalle maailman olennaisimman asian. Mitä kaikkea se tarkoittaa, että Jumala on isä?
Koko kristinusko tavallaan sisältyy sanaan ”Isä”.
”Nyt rukoilen häntä, jolle olen arvokas kuin lapsi isälle, joka pitää minusta ja haluaa parastani.” Emme puhu etäiselle majesteetille tai suurvallan päämiehelle vaan omalle isällemme. Emme puhu myöskään isännälle, jonka orjia olemme, vaan isälle, jonka laillisia lapsia olemme.
Koko kristinusko tavallaan sisältyy sanaan ”Isä”. Tämä suhde on elämän turvallinen kasvupohja. Siitä seuraa vastaanotettu, ei saavutettu identiteetti. Ihmisarvosi ei perustu siihen, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. Se perustuu siihen, kenen lapsi olet ja että olet syvästi rakastettu. Olet tervetullut olemaan se kuka olet.
Millainen on tuo isä? Jeesus antoi meille vinkin. Sellainen kuin hän. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt isän”, Jeesus vastasi pyyntöön ”Näytä meille isä niin me tyydymme”. Hän paljasti mitä maata isä on, ja miten mielettömästi isä rakastaa ihmisiä.
Jos joku on isä, jonkun toisen täytyy olla lapsi. Mutta lapsenomaisuuden sijasta alkukielen ilmaisu painottaa ihmisen arvoa, asemaa ja tehtävää Jumalan lapsena, ei lapsellisuutta.
Alkupuhuttelun toinen sana, meidän, muistuttaa siitä että vaikka ihmisen suhde Jumalaan on henkilökohtainen, häntä ei voi kukaan omia itselleen. Tällä sanalla koko ihmiskunta sidotaan mukaan rukoukseen. Se tekee rukouksestani aivan erityisen mielekästä. Se pyytää koko maailmalle armoa ja toivoa. Tämä rukous muuten kaikuu planeetallamme joka hetki.
Eija-Riitta Korhola käsittelee Isä meidän -rukousta Radio Deissä torstaisin klo 8.45 ja 12.50.
Lue Isä meidän -rukousta käsittelevän Eija-Riitta Korholan blogisarjan avausosa: ”Isä meidän -rukouksessa tiivistyy Jeesuksen koko sanoma”
