Kirjoittanut
Pieni kaksivuotias tyttäreni on valitsemassa kanssani vaatteita. Vaatekaapista pitäisi löytää sopivat. Otan sieltä mielestäni sopivat ja kauniit – punaisen paidan, raidalliset sukkahousut ja punaiset housut. Mutta pieni kiharatukkainen tyttöni sanoo: ”Ei, en laita nuita, minä haluan mekon.” On pakko laittaa valitsemani vaatteet takaisin ja siirtyä mekkohyllylle. Valitsen sieltä yhden pinkin – ei käy. Valitsen toisen, jossa on leijonan kuvia – ei käy. Valitsen kolmannen – ei kuulemma ole mekko vaan tunika. Lopulta hermostun ja sanon, että nyt on pakko laittaa joku näistä. Tyttö suostuu pukemaan päälleen sen mekon, jossa on leijonan kuvia tummalla pohjalla.
Kyynelet valuvat pienenen tytön poskille. Hän on mekossaan pää painuksissa. Kysyn, millainen mekon pitäisi sitten olla. ”Isi semmonen, mikä tanssii. Ruusankin mekko tanssii. Tämä ei tanssi, kato nyt”, sanoo tyttäreni ja pyörähtää hienostuneesti tanssiliikkeen pettyneenä. Katson hetken pieneen ihmiseen ja huokaan. On pakko mennä vaatekaapille ja valita mekko. Viimein löytyy pinkki prinsessatyylinen mekko, joka tanssii.
Tyttäreni menevät sitten huoneeseensa ja laittavat kaikki korunsa kaulaan. On helmiä, ketjuja, puuhelmiä, kaikki päällekkäin kaulassa. Myös kimaltavaa huulikiiltoa on laitettu suurpiirteisesti huuliin ja suun ympärille. Sitten kaksivuotias ja nelivuotias tyttöni pyytävät minut katsomaan pyörähtelyä keittiössä. Molemmat sanovat onnesta säteillen: ”Isi, kato, minun mekkoni tanssii!”. Kehun heidän tanssiaan ja heidän kauneuttaan. Kerron heille, miten he ovat kuin ihania keijuprinsessoja. Molemmat hymyilevät ja koko heidän maailmansa on sillä hetkellä ihanaa ja kaunista.
Olisin voinut sanoa tytöilleni paheksuvasti: ”Lopettakaa heti! Vain maailmassa elävät tanssivat ja koristavat itseään koruilla. Kristityt naiset eivät maalaa huuliaan, vaan käyttäytyvät sävyisästi ja nöyrästi.”
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin näin toiminut, jatkanut johdonmukaisesti samantyylistä kasvatusta? (Jos joku ajattelee, ettei kukaan missään toimi tällä tavalla, hän ei ehkä tiedä, miten moni pieni tyttö on hengellisyyden nimissä tyrmätty.)
Ensiksi, olisin todennäköisesti särkenyt jotain pysyvästi pienten tyttöjen identiteetissä. Se Jumalan luoma, kaunis ja luonnollinen naisellisuus, mikä heissä on, olisi latistettu. Pieni taimi olisi tukahdutettu, ehkäpä olisin aiheuttanut pysyvän sisäisen hämmennyksen. Olisin aiheuttanut monia turhia mutkia tyttöjen elämässä, kun he kasvavat naiseksi. Kenties olisin tehnyt myös seksuaalisuudesta vääränlaisen tabun.
Toiseksi, olisin muuttanut heidän kuvaansa Jumalasta. Jos hengellisyyden nimissä olisin antanut ymmärtää, että Jumalan lapset eivät toimi näin, olisin maalannut heidän sielunmaisemaansa raamatunvastaisen kuvan Jumalasta. Kuva olisi kenties ollut sellainen, että Jumala ei voi rakastaa sellaista ihmistä, joka etsii ja hapuilee oman identiteettinsä kanssa. Jumala ei voi rakastaa naisellista naista. Tälle Jumalan kuvalle seksuaalisuus ei voi olla hyvä asia.
Kolmanneksi, näin olisin liittynyt kristikunnan traumaattiseen perintöön. Siihen perintöön, jossa naiseuteen ja naisellisuuteen ei ole osattu suhtautua Raamatun ilmoittamalla tavalla, vaan naiseus on kielletty ja tukahdutettu. Miten moni kristitty nainen onkaan tullut syvästi loukatuksi ja särjetyksi tässä perinnössä?
Jumala kertoo perimmäisen naiseuden ja mieheyden luomisjärjestyksessä. Koko luomiskertomus etenee niin, että jokainen luomisen akti on aina edellistä hienompi. Se, joka luodaan viimeisenä, on hienointa ja arvokkainta Jumalan luomistyössä. Siis ihminen ylitse kaikkien kasvien ja eläinten. Ihmisen luomisesta kerrotaan se tosiasia, että mies luodaan maan tomusta. Näinhän se on, miehet ovat likaisempia haisevampia ja juuri sellaisia, joista näkee, että heidät on luotu maan tomusta. Mutta naista ei luotu maan tomusta, vaan jo luodun ihmisen lihasta. Siksi nainen on niin paljon kauniimpi, herkempi ja kaikin puolin ihanampi kuin mies. Mies on luomakunnan kruunu ja nainen on jalokivi tuossa kruunussa, on eräs kirjailija hienosti sanonut.
Kristuksen lunastamaa seurakuntaa kuvataan morsiusmystiikan kautta. Hesekielin kirjassa on hieno vertaus Jumalan kansasta, jonka Jumala itse kaunistaa. Jumala tekee seurakuntansa täydelliseksi Kristuksen antamilla lahjoilla. Samalla Jumala paljastaa jotain syvää siitä, miten naiset saavat iloisesti ja vapaasti olla pikkutytöstä alkaen prinsessoja, joiden mekot tanssivat.
Minä puin sinut kirjailtuihin juhlavaatteisiin, panin jalkaasi pehmeät nahkakengät, kiedoin päähäsi pellavaisen liinan ja asetin upean viitan harteillesi. Minä kaunistin sinut koruilla ja sinun ranteesi kultarenkailla ja kiedoin kaulaasi kultaiset ketjut. Minä kiinnitin nenääsi kultarenkaan, ripustin korut sinun korviisi ja laskin hiuksillesi kimaltavan otsarivan. Sinä koristauduit kullalla ja hopealla, sinun vaatteesi olivat hienointa pellavaa ja kallista, kirjailtua kangasta. Ruoaksesi sait parhainta vehnäleipää, hunajaa ja oliiviöljyä. Niin sinusta kehkeytyi ihanan kaunis nainen, kuninkaille olisit kelvannut. Sinun maineesi kiiri kansojen keskuuteen, niin kaunis olit, olit täydellinen ihanuudessasi, jonka minä sinulle lahjoitin. Näin sanoo Herra Jumala. (Hes. 16:10-14)
