Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Kankaan taustablogeihin ja kolumneihin sekä Radio Dein Israel -raportteihin voi tutustua www.kinnerettours.fi nettisivun linkeistä.
Tapasin reilu viikko sitten, juuri ennen kuin presidentti Hosni Mubarak erosi, islamilaisen politiikan israelilaisen asiantuntijan, emeritusprofessori Raphael Israelin. Hän kiteytti Egyptin ja laajemmin arabimaailman nykyisen kriisin seuraavasti: ”Ensi sijassa on kyse siitä, että protestoijat ovat uskaltaneet haastaa hallituksia, joita he pitävät laittomina.” Mielenosoittajien joukossa on suuri joukko islamfundamentalisteja.
Professori muistutti, miten sanoilla on eri kulttuureissa erilainen merkitys. Arabimaailmassa voidaan puhua sujuvasti demokratiasta ja ihmisoikeuksista, mutta niiden sisältö on jotakin muuta, mihin lännessä on totuttu. Lähi-idän arabikulttuurissa tulkitaan demokratiaa yleensä islamilaisista lähtökohdista.
Esimerkkinä sanojen merkityksistä professori kertoi kaskun entisen Neuvostoliiton loppuvaiheista. Vapautta ajavan politiikan, perestroikan uranuurtajan Mihail Gorbatshovin johdolla Venäjän hallitus pohti, miten he voivat saavuttaa ja ohittaa Yhdysvallat tieto-taidossa. He päättivät ostaa USA:sta supertietokoneen, joka ohjelmoitiin kääntämään asiat suoraan englannista venäjäksi. Kun koneen käyttöönottoa juhlittiin Kremlissä, tietokantaan syötettiin Uuden testamentin jae, jossa kerrotaan, kuinka ihmisen henki on altis, mutta liha on heikko. Venäjäksi jae kuitenkin kääntyi siten, että siinä todettiin, miten votka (spiritus) on täydellistä, mutta liha on mädäntynyttä.
Professori Israeli vakavoitui ja pohti arabimaitten kansanousujen taustaa. Toiset ekspertit sanovat, että kansa on rynnännyt kaduille protestoimaan pitkään patoutunutta kaunaa, kun johtajat yrittävät siirtää vallan sukunsa nuorelle polvelle. Toiset taas väittävät mellakoitten syyksi valtavaa työttömyyttä ja talousahdinkoa tai nuorten kapinaa demokratian puolesta. Esimerkiksi yli 83 -miljoonaisessa Egyptissä väestön keski-ikä on vain hieman yli 20 vuotta.
Läntisissä liberaaleissa ja demokraattisissa hallintojärjestelmissä, vallankäyttö perustuu vaaleissa saatuun valtuutukseen. Jos kansalaiset ovat tyytyväisiä, he ilmaisevat luottamuksensa tai pettymyksensä hallitukseen yleensä seuraavissa vaaleissa.
Oppositio on parlamentissa kansanvallan vahtikoirana ja haastaa hallitusta välikysymyksillään, jotka voivat johtaa ennenaikaisiin vaaleihin. Arabimaailmassa vastakohtaisesti ylin vallankäyttö on absoluuttista harvainvaltaa, joka on usein syntynyt sotilaskaappauksissa, ja on sen jälkeen vahvistettu yhden kandidaatin vaaleissa. Egyptin lisäksi esimerkkejä ovat Libya tai Syyria. Vallan jatkuvuus suvussa tai luotetussa lähipiirissä on taattu poikkeuslaeilla. Näissä arabien ”tasavaltaisissa monarkioissa” valta periytyy kuin kuningashuoneissa. Saddam Husseinin Irak lukeutui aiemmin samaan kategoriaan.
Hallitus ja parlamentti ovat presidentin tai kuninkaan kumileimasimina. Jos näin ei toimita, todellinen oppositio istuu jatkuvasti parlamentin sijasta vankilassa.
Lähi-idän kuningasvalloissa kansalaisilla olisi periaatteessa oikeus syrjäyttää vaaleissa vallanpitäjä, mutta tämä ei käytännössä toimi. Kuningas torpedoi epämiellyttävät esitykset veto -oikeudellaan.
Kolmas Lähi-idän arabien hallitusten tyyppi on islamilainen, jossa herruus oikeutetaan pyhän kirjan, Koraanin pohjalta. Sharian laki antaa valtaeliitille jumalallisen vallan. Shariaa toteutetaan tänä päivänä Iranissa ja Sudanin pohjoisosassa, josta etelä on vuoden alun kansanäänestyksen jälkeen irtautumassa. Vallankäyttäjien arvostelijat tuomitaan harhaoppisina. Afganistanissa Taleban –liike toteutti kymmenkunta vuotta erittäin tiukan linjan shariaa, jossa poljettiin räikeästi muun muassa naisten oikeuksia. Syyskuun 2001 New Yorkin pilvenpiirtäjäiskujen jälkeen talebanit syrjäytettiin, ja USA:n johdolla kansainväliset joukot yrittävät pitää sissejä järjestyksessä.
Islamissa Koraanin lait ovat absoluuttisia, kuolevainen ihminen ei voi niitä muuttaa. Siksi hallitsija väittääkin olevansa laillinen eli jumalallinen vallankäyttäjä. Esimerkiksi Saudi-arabian kuningas kutsuu itseään ”Islamin kahden pyhän kaupungin, Mekan ja Medinan puolustajaksi.”
Sekulaarit arabijohtajat, jotka eivät kykene perustelemaan yksinvaltaansa vapailla vaaleilla, puhuvat vallankumouksen perinnöstä, jossa yhdistyvät sotilasvalta ja vihanpito Israelia vastaan.
Oppositiossa islamilaisten oppineitten saarnat ruokkivat näkemystä, että arabijohtajien sopimukset ovat virheellisiä eivätkä ne sido tulevia päättäjiä. Tämän vuoksi muun muassa Egyptin vahvan muslimiveljeskunnan johtajat ovat todenneet, että he todennäköisesti purkavat rauhansopimuksen ja valmistautuvat sotaan Israelia vastaan.
Tämä asenne huolestuttaa kovasti Israelin päättäjiä. Kylmästä rauhantilasta huolimatta presidentti Mubarak piti kiinni rauhansopimuksesta, jonka Israelin hallitus ja Egyptin presidentti Anwar Sadat vahvistivat vuonna 1979. Professori Israeli arvioi, että ääri-islamilaiset ovat kärsivällisesti odottaneet tilaisuuttaan. Nyt he ovat Egyptissä innokkaita hallitusvastuuseen.
