Israelin merkitys Jumalan suunnitelmissa ei päättynyt helluntaina

Raamatuntulkinta on kuin värilliset silmälasit nenällämme – kun katsomme niiden läpi tekstiä, koko maisema värjäytyy, huomasimme sitä tai emme. Korvausteologia (tulkinta, jonka mukaan seurakunta on tullut Israelin tilalle) on kirkon historiassa vuosisatoja ollut tuollainen sävytetty linssi. Vaikka melko harva nykyään ainakaan herätyskristityistä myöntää sitä kannattavansa, vuosisatoja vanhojen ajatusmallien pois juuriminen ei ole ihan yksinkertainen prosessi.

Yksi mielestäni virheellinen käsitys on se, että Vanhassa testamentissa Jumala puhuu Israelista, kun taas Uudessa testamentissa muista kansoista. Toki erilainen painopiste näiden Raamatun osien keskeisessä sanomassa on ilmeinen. Johtopäätös, jonka mukaan evankeliumin tuleminen myös muiden kansojen osaksi mitätöisi Israelin aseman, ei silti ole välttämätön. Itse uskon, että Israel on edelleen osa Jumalan pelastussuunnitelmaa sekä Jumalan työn kohteena että sen aktiivisena toteuttajana. Raamatun kertomus maailman lunastuksesta kytkee erottamattomasti yhteen Israelin ja muiden kansojen kohtalon.

Helluntaista puhutaan perinteisesti seurakunnan syntymäpäivänä. Teologiassa on usein nähty, että silloin pelastushistoriassa kääntyi uusi lehti, ja Jumalan suunnitelman kärki siirtyi Israelista kirkkoon. Ajatellaan, että Jeesuksen jälkeen Israel kansakuntana menetti merkityksensä ja asemansa Jumalan valittuna kansana. Vanhassa testamentissa Israelille annetut lupaukset kulkeutuivat kuin suppilon läpi, ja tuon suppilon nimi oli Jeesus. Ne hengellistettiin ja usein muutettiin kirkon omaisuudeksi.

Helluntai eli viikkojuhla oli juutalaisille viljankorjuun päätösjuhla, jolloin sadosta tuotiin Jumalalle uhriksi ”ensi lahja” (4. Moos. 28:26). Helluntai, hepreaksi shavuot, oli myös Abrahamille annetun lupauksen ja liiton uudistamisen sekä Tooran antamisen juhla. Se oli yksi juutalaisuuden kolmesta suuresta pyhiinvaellusjuhlasta, jolloin Mooseksen laki käski kaikkia miehiä matkustamaan Jerusalemin temppeliin. Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen Jerusalem oli siis pullollaan paitsi eri puolilta Israelin maasta saapuneita, myös kauempaa palanneita diasporajuutalaisia. Diasporajuutalaiset olivat jääneet pakkosiirtolaisuuden seurauksena muualle asumaan, ja jotkut heistä olivat nyt vain käymässä pyhässä kaupungissa. Apostolien teot kertoo, että osa oli syntyperäisiä juutalaisia, osa proselyyttejä eli uskoon kääntyneitä. Vaikka kreikka oli hellenistisen maailman valtakieli, jota useimmat osasivat, monet näistä ihmisistä puhuivat äidinkielenään synnyinmaansa kieltä.

Hengen vuodattamisessa oli ilmeisiä yhtymäkohtia lain antamiseen Siinailla: molemmissa tapahtumissa esiintyvät tuli ja tuuli. Siinailla kansa ei rohjennut lähestyä tulta, mutta Apostolien tekojen Siinai-tapahtumassa liekit laskeutuivat jokaisen opetuslapsen ylle. Nämä alkoivat puhua vieraita kieliä, ja juutalaiset paluumuuttajat ja pyhiinvaeltajat kuulivat yhtäkkiä omalla kielellään julistusta Jumalan teoista. Heidän mukanaan ilosanoma Messiaasta lähti leviämään synagogiin eri puolille Rooman valtakuntaa ja kauemmaksikin.

Israelin kansan pakkosiirtolaisuus oli merkki Jumalan tuomiosta. Hengen vuodatus helluntaina oli hyvin tuntemamme alku koko maailman evankelioinnille. Kirjassaan Israel & The Great Commission Samuel Whitefield sanoo, että se oli myös Jumalan erityinen armon osoitus kansalleen, joka kärsi rangaistusta elämällä hajaannuksessa ja puhumalla juutalaiselle vieraita kieliä. Se tosiasia, että valtaosa juutalaisista edelleen elää muualla kuin Israelissa, kertoo karulla tavalla synnin seurauksista. Raamatun lupauksen mukaan Jumala ei kuitenkaan ole unohtanut kansaansa, vaan tulee viemään loppuun lunastussuunnitelmansa, joka koskee sekä Israelia että muita kansoja. Helluntain lyhteiden tuominen Jumalalle uhriksi viittaa profeetallisesti suureen sadonkorjuuseen, joka on vielä edessä myös juutalaisten keskellä.

Koska helluntain jälkeen evankeliumi lähti pian leviämään niin voimakkaasti pakanoiden keskuudessa, olemme tottuneet ajattelemaan, että silloin Jumala suuntasi pelastussuunnitelmansa muihin kansoihin Israelin sijasta. Pyhän Hengen vuodatus helluntaina oli kuitenkin jotakin, joka oli luvattu Israelille profeettojen suulla. Se oli osa Israelin kansan perintöä (kts. esim Hes. 36: 27, 37:28, 39:29). Heidän kanssaan Jumala oli luvannut solmia uuden liiton, jota profeetta Jeremia kuvaa luvussa 31: Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” Pyhän Hengen vaikutusta tulisi olemaan Jumalan tahdon tunteminen omassa sydämessä, ei vain kivitauluihin tai kirjakääröihin kirjoitetussa sanassa.

Vähän myöhemmin Paavali sanoitti oman lähetysstrategiansa: ensin juutalaisille. Apostolien tekojen tapahtumat vahvistavat tämän jumalallisen periaatteen evankeliumin levitystyössä. Samalla helluntai oli alkusoittoa sille, että muut kansat kutsuttiin osaksi Israelin lunastuksen suurta kertomusta. Se oli hyvin radikaali käänne, jota juutalaisten opetuslasten oli ensin vaikea ymmärtää ja hyväksyä. On silti väärin päätellä, että sen seurauksena Israel olisi kokonaan menettänyt merkityksensä. Paavalin muistutus meille jaloon oliivipuuhun oksastetuille villioksille on aina ajankohtainen. Oksan ei kannata yrittää sahata itseään irti Israelin oliivipuusta (Room. 11: 17-18).

Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua.

Jumalan tahto on, että evankeliumi leviää ympäri maailman. Me muiden kansojen jäsenet olemme osa Israelin oliivipuuta, emmekä voi omavaltaisesti leikellä siitä osia pois. Historian painolasti vaikeuttaa edelleen kirkon suhtautumista juutalaisuuteen. Alkuseurakunnan aikojen jälkeen juutalaiset eivät ole olleet suuresti edustettuina Jeesuksen seuraajissa. Tällä hetkellä voi näyttää siltä, että Jumalan Israelille antamat lupaukset Pyhästä Hengestä ja uudistuneista sydämistä ovat auttamattomasti jääneet toteutumatta. Se ei kuitenkaan saisi hämätä meitä uskomaan, että Jumala olisi jotenkin muuttanut mieltään suhteessa omaisuuskansaansa. Hänen koko maailmaa koskeva suunnitelmansa täydessä laajuudessaan avautuu meille vähän kerrassaan, eikä viimeistä sanaa ole vielä sanottu.