Israel on ensisijaisesti hengellinen ja siksi myös poliittinen kysymys

Osallistuin vapunpäivänä Jeesus-marssille vaimoni ja parin tuhannen muun kristityn kanssa. Kulkiessamme auringonpaisteessa pitkin Pohjois-Espaa, vierelleni ilmaantui eräs rouva, joka tiesi minut Israel-ihmiseksi ja paheksui muutaman metrin päässä edellämme kulkeneita miehiä, joilla oli marssirekvisiittana pienet Israelin liput.

-Tämä ei ole poliittinen tapahtuma, eikä täällä saa heiluttaa Israelin lippuja, rouva totesi tanakasti, ikään kuin olisin ollut tuntemattomien veljieni vartija.

Toivuttuani tästä yllättävästä kommentista, vastasin arvoisalle rouvalle, että minulle Israel on ensisijaisesti hengellinen kysymys, ei poliittinen, ja samaa luulen noista veljistäkin.

Olen ollut reilun 10 vuoden ajan kohtuullisen aktiivinen Israel-asian kanssa, ja puhunut siitä sadoissa hengellisissä tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näissä tilaisuuksissa on ollut mahtavaa kohdata ihmisiä, jotka jakavat saman poltteen ja hengellisen innostuksen Israelia ja juutalaista kansaa kohtaan. Toisaalta on äärimmäisen surullista kohdata kristittyjä, jotka eivät pelkästään ole tietämättömiä Raamatun Israel-ilmoituksesta, vaan kyseenalaistavat koko asian. Yleensä se tulee juuri politisoituneessa muodossa, mutta erityisen hämmentävää on kohdata jopa seurakuntien vastuuasemissa olevia, joiden argumentaatio perustuu kysymykseen ”uskotko sinä ihan oikeasti Vanhan testamentin profetioihin?”

Mitä tähän voi vastata?

Itse päädyin hiljattain vastaamaan tällaiseen veret seisauttavaan kysymykseen vastakysymyksellä – tietäen, että kysyjä uskoo vilpittömästi VT:n messiasennustuksiin – että millä logiikalla voimme erottaa Raamatusta vakavasti otettavat profetiat niistä, joihin meidän ei kannata kiinnittää huomiota?

En saanut vastausta.

Vanhassa Testamentissa löytyy Jews for Jesus -järjestön mukaan n. 40 suoraa messiasprofetiaa, kun taas Israeliin ja juutalaiseen kansaan liittyviä suoria ennustuksia on vähintäänkin useita satoja.

Että me kristityt hyväksyisimme nuo 40 ja hylkäisimme muut?

Ei mene läpi moinen logiikka ainakaan minulle, mutta kirkko vilisee äänekkäitä teologeja, joiden tulkinta Raamatusta menee kutakuinkin noin. Raamatun mukaan Israeliin ja Messiaaseen liittyvät profetiat kulkevat toisiinsa kietoituneina punaisena lankana.

Israel on tärkeä minulle hengellisesti, koska ymmärrän, että se on sitä myös Jumalalle, mistä Psalmi 87 todistaa:

Herra on perustanut oman kaupunkinsa pyhille vuorille. Hän rakastaa Siionia, sen portteja, enemmän kuin mitään muuta Jaakobin kaupunkia. Kunniakasta on kaikki, mitä sinusta kerrotaan, Jumalan kaupunki! (sela) Kuulkaa, Egypti ja Babylon, Filistea, Tyros ja Nubia, kuulkaa, naapurit, mitä kerron teille: ”Hän on syntynyt siellä!” Ja Siionille ilmoitetaan: ”Se mies on syntynyt täällä!” Korkein pitää Siionin lujana. Herra kirjoittaa kansojen kirjaan: ”Hän on syntynyt Siionissa.” Ja kaikki tanssivat ja laulavat: ”Sinussa ovat minun lähteeni!”

Sakarjan kirjassa (1:14) Jumala ohjeistaa enkeliä ilmoittamaan seuraavaa:

– Minä rakastan palavasti Jerusalemia, minä puolustan Siionia. Mutta minä vihaan niitä kansoja, jotka kerskuvat olevansa turvassa. Kun minä hetkeksi vihastuin omalle kansalleni, nuo kansat tekivät sen kärsimyksen raskaaksi.

Toinen huomionarvoinen Jumalan ilmoitus löytyy Jesajan 54. luvusta, joka kulminoituu jakeeseen 10:

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

UT:n puolelta jatkoa löytyy mm. Roomalaiskirjeen luvuista 9-11.

Muutama vuosi sitten olin Helsingin yliopistolla Timo R. Stewartin väitöstilaisuudessa ja olen sen jälkeen aika ajoin ottanut käteeni hänen hienon väitöskirjansa ”Ja sana tuli valtioksi – Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria”. Stewart nostaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä mm. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa alkaneesta hengellisestä odotuksesta, jonka kohteena oli juutalaisten paluu omaan maahansa ja juutalaisvaltion synty.

Surullisena olen miettinyt, mihin kaikki se ymmärrys, mikä oli yleisesti hyväksyttyä ja julistettua niin monissa luterilaisissa herätysliikkeissä kuin vapaissakin suunnissa, on viimeisten vuosikymmenten aikana kadonnut.

Oma johtopäätökseni perustuu roomalaiskirjeen 10. luvun jakeisiin 14-15, joita etupäässä siteerataan evankeliointiin liittyvissä puheenvuoroissa, mutta niiden logiikka soveltuu mihin tahansa tärkeiden raamatullisten periaatteiden opetukseen:

Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?

Koska niin harvat aikamme hengellisistä auktoriteeteistä opettavat Raamattua kokonaisvaltaisesti, iso osa kristityistä ei enää usko Raamatun Israel-ilmoitukseen, tai pidä sitä mitenkään merkityksellisenä.

Luukkaan evankeliumissa (18:8) Jeesus esittää opetuslapsilleen tärkeän kysymyksen: Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”

Uskoa mihin?

Jeesuksen neitseestä syntymiseen? Ylösnousemukseen? Hänen opetuksiin?

Ei. Ei mihinkään yksittäiseen asiaan vaan Raamatun ilmoitukseen kokonaisuutena.

Israel on minulle ensisijaisesti hengellinen kysymys, ja siihen perustuu myös käsitykseni juutalaisen kansan asiasta kokonaisuutena. Tämä sisältää myös tuen Israelin valtiolle, koska suuri osa Israeliin liittyvistä profetioista voisi toteutua vasta silloin, kun Israelin maa ja Jerusalem ovat uudelleen juutalaisten hallinnassa. Nämä virstanpylväät toteutuivat 1948 ja 1967, ja on täysin Jumalan tahdon vastaista kannattaa ajatusta, että ne jaettaisiin uudelleen. Profeetta Joelin pasuuna antaa tästä hyvin selvän ilmoituksen (4:1):

– Katsokaa, mitä tulee tapahtumaan! Tuohon aikaan minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon. Minä kokoan kaikki kansat Josafatinlaaksoon ja käyn siellä oikeutta niitä vastaan oman maani ja kansani Israelin tähden. Ne hajottivat Israelin muiden kansojen sekaan ja jakoivat minun maani. 

Juuri tästä syystä marssin Jeesuksen, juutalaisen kansan ja Israelin puolesta.