Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian maisteri ja Lähetysyhdistys Kylväjän viestintäpäällikkö. Hän innostuu helposti ja ihmettelee armoa, ehkäpä koko elämän matkan.Tein lokakuussa jutun, jonka kirjoittaminen inspiroi valtavasti. Jutussa sukellettiin taiteen maailmaan kahden kristityn taiteilijan, Jukka Leppilammen ja Sofi Valkealinnun kanssa. Heille taide ei ole vain tekemistä vaan tapa elää ja olla olemassa. Luovuus voi myös avata jotain ainutlaatuista. Jukka Leppilampi kuvasi sitä näin:
”Taide pystyy kantamaan jotain sellaista Jumalasta, mikä ei avaudu muuten.”
Miten sinä hahmotat ja elät todeksi uskoa? Oletko ”insinööriuskovainen”, jolle rationaalisuus on keskeisintä? Vai onko nenälläsi tunteen ja kokemuksen linssit? Entä millainen merkitys luovuudella, musiikilla, teatterilla ja kuvataiteella on uskosi rikastuttajana?
Kun seurakunnasta puhutaan ruumiina, jossa on monta jäsentä, se on tapa kertoa, että kukaan meistä ei yksin pysty tavoittamaan uskon kaikkia ulottuvuuksia. Mutta eri lahjojen ja erilaisten persoonien kautta pääsemme lähemmäs. On siis uskaltauduttava yhteyteen.
Leppilammen mukaan Pyhän Hengen vaikuttama taide voi laajentaa kristityn identiteetin rikkautta. Kehottihan Paavalikin seurakuntaa yhdessä nauttimaan Daavidin taiteesta, siis laulamaan psalmeja, täyttyäkseen Pyhällä Hengellä. Olipa freesi näkökulma!
Sofi Valkealintu totesi näin:
”Kauneuden ja luomakunnan kuvaaminen ovat aina Jumalan todellisuuden kuvaamista. Taide on valtava mahdollisuus koskettaa ihmisen syviä tunteita.”
Jotta uskaltautuu siihen, on kasvettava itsensä mittaiseksi. Silloin ei pelon tai hyväksynnän paineessa pienennä tai paisuta itseään. Nöyryyttä on tulla tunnetuksi sellaisena kuin on.
Ja kuinka kaunista onkaan, kun ihminen löytää oman äänensä, persoonansa ja uskaltaa olla totta. Mutta miten se voikaan olla vaikeaa! Sisältäpäin tulevat pelot ja toisaalta ulkoapäin tuleva mahdollinen arvostelu saa monen pienentämään itseään, jotta olisi hyväksytty. Miten paljon potentiaalia jää lähtötelineisiin eikä koskaan tule esiin rikastuttamaan muita? Tai kuinkahan moni koettaa survoa itseään johonkin tiettyyn, ulkoa opittuun muottiin kelvatakseen ihmisille ja Jumalalle?
Tulen kosketetuksi yhä uudestaan Ilmestyskirjan kuvauksesta, jossa meille maalataan tarinamme loppuhuipennuksen alku: kaikista kansoista, kielistä ja heimoista on ihmisiä ylistämässä Jumalaa ja heidän puolestaan uhrautunutta Jeesusta. Sitten sanotaan, että kansojen aarteet kootaan tuon valtaistuimen eteen. Näin ollen Jumalan suunnitelmana on koko ajan ollutta diversiteetti, moninaisuutta juhlitaan yhdessä.
Uskalla ojentautua omaan mittaasi ja näytä rohkeasti kaikki talenttisi.
Jutun Jukan ja Sofian ajatuksista voit tuoreesta Kylväjä-lehdestä.
