Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Minulla roikkuu kaulassa krusifiksi. Ostin sen kesällä Roomasta. Risti minulla kyllä ennestään jo oli, muttei sellaista, missä kuvattaisiin myös kuolemaa varten syntynyt Ihmisen Poika.
Noin nelisenttinen riipus on juuri tarpeeksi suuri tuntuakseen heiluessaan juoksulenkillä rintaani vasten. Ajattelen tarvitsevani sellaistakin muistutusta siitä, kuka minut on lunastanut ja kenen olen. Silti se on tarpeeksi pieni ollakseen herättämättä huomiota paidan alla piilotellessaan tai vaikka uimarannalla näkyessään. Mitään bling bling -krusifiksia en kaivannut.
Miellyin krusifiksissa erityisesti siihen, että ristin poikkipuu taipuu siinä kaarelle alaspäin. Minunkin syntini häntä painoivat. Kristuksen asento näyttää epämukavalta. Hänen polvensa ovat erillään ja koukussa, käsivarret suoriksi venytettyinä. Minunkin syntini hänet murskasivat.
Hiljattain jäin kiinni krusifiksini takia. Lentokentän metallinpaljastin piipahti sen laukaisemana. Minut taputeltiin joka puolelta ja kehoni ympärillä heiluteltiin kapulamaista metallinpaljastinta. Rintakehäni kohdalla vingahti äänekkäimmin. Virkailija pyysi näyttämään, mitä paidan alla piilee. Vedin krusifiksin esille kauluksen kautta.
Virkailija oli muslimi. Mitä lie ajatellut näkemästään. Vakavana hän pysähtyi katsomaan näkemäänsä hetken ja antoi sitten mennä.
Ehkä hän tuossa lyhyessä hetkessä analysoi, voisiko roomalaisen teloituslaitteen miniatyyri toimia teloitusvälineenä tässä ja nyt. Ehkä hän antoi minulle vapautustuomion Vapahtajan tunnusmerkin kantamisesta. Ehkä hän keskittyi vain työhönsä ja lentoturvallisuuden takaamiseen.
Tuossa hetkessä olisin voinut sanoa jotain. Brittiläisen pahoitteleva ”Anteeksi, olen kristitty” kävi mielessä. Olin kuitenkin hiljaa.
Silti toivon krusifiksin puhutelleen virkailijaa. Toivon, että kärsivän Messiaan kohtalo jäi askarruttamaan ainakin tovin. Miksi kukaan uskoo noin surkeaan profeettaan? Miksi Kaikkivaltias alistuisi häpeälliseen kuolemaan luotujensa puolesta? Mitä tällainen kärsivä Jumala hyödyttää ketään?
Synnin tähden kuolemaan suostunut ja kuolemalla kuoleman voittanut Jumala ei hyödytäkään muita kuin syntisiä. Omillaan pärjääville kelpaa omilleen jättävä jumala. Vain kurjat ja avuttomat tarvitsevat lähelle kärsimykseen ja kuoleman pimeyteen asti astuvaa Auttajaa.
Krusifiksi haastaa kysymään, kuka Jumala on, mutta myös, kuka minä olen.
”Olen syntinen. Tämä on kaikkein tarkin määritelmä. Se ei ole kielikuva, kirjallisuudenlaji. (…) Olen syntinen, jonka puoleen Herra on katsonut. (…) Olen syntinen, mutta luotan Herramme Jeesuksen Kristuksen loputtomaan armoon ja pitkämielisyyteen ja otan vastaan katumuksen hengen.”
Olen syntinen mutta Kristuksen tähden armahdettu. Siitä kertoo krusifiksi. Ja siitä on ihan hyvä välillä jäädä kiinni.
