Kirjoittanut
Viime aikoina on puhuttu paljon riivaajista ja saatanasta. Olisi pitänyt puhua enemmän Jeesuksesta. Jeesushan tässä on varsinainen kova sana. Hänen mukanaan kirkko seisoo tai kaatuu. Joka uskoo häneen, pääsee taivaaseen. Joka ei usko, joutuu kadotukseen.
Onneksi on pääsiäinen, joten ainakin kirkoissa Jeesuksen voisi näinä päivinä olettaa olevan pääteema. Lehdet ovat tietenkin kiinnostuneempia pääsiäismunista ja virpomisesta kuin ylösnousemuksesta. Luulisi silti, että kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä olisi aina ajankohtainen. Jokainen kuolee ja jokaisen läheltä on joskus joku jo kuollut. Mihin he ovat menneet ja mihin minä olen menossa? On toki myönnettävä, että kun elämää eletään täysillä, ei kuolema todellakaan ole koko ajan mielessä. Eikä pidäkään olla. Mutta kerran vuodessa kannattaisi pysähtyä ja pääsiäinen on sopiva päivä tai ainakin pitkäperjantai.
Minä siis kuolen. Minulla on vakuutuksia tätä elämää varten, mutta kuolemalta ei voi vakuuttaa. Siihen tarvitaan Golgatan vakuutustoimisto. Sen maksut maksettiin täysimääräisenä huhtikuussa vuonna 30 Jerusalemin muurin ulkopuolella, vanhalle louhosalueelle pystytellä ristillä. Siellä lausuttu sana ”Se on täytetty” on sellainen vakuutusmaksu, jonka turvin uskaltaa mennä viimeiselle veräjälle. Tämä vakuutus on siitä ihmeellinen, että sitä tarjotaan jokaiselle ilmaiseksi, mutta silti monet torjuvat sen. Ei vaikuta kovin viisaalta: saisit ilmaisen ja täydellisen varman lupauksen ikuisesta elämästä, mutta sanot, ettei kiinnosta tai ei ole aikaa miettiä; ehkä joskus tuonnempana.
Eihän Jeesus tullut vain pelastamaan meitä kuolemalta vaan myös antamaan elämisen arvoisen elämän. Tämä on tosin mutkikkaampi juttu. Nuorena todistin innokkaasti, että Jeesus on antanut rauhan ja ilon elämään. Sittemmin huomasin, että muutkin voivat olla rauhallisia ja iloisia. Ja omasta elämästä rauha ja ilo ovat monesti tipotiessään. Tämä uskonpuolustusargumentti ei ollutkaan oikein hyvä. Mitä Jeesus elämään toi? Kyllä usko on vaikuttanut elämänarvoihini ja valintoihini. Luottamus Jumalan varjelukseen antaa kalliopohjan jalkojen alle silloinkin, kun myrskyt riepottelevat elämän perustuksia eikä onni koko ajan hymyile. Usko ei suojaa vaaroilta, mutta antaa voimia ja uskallusta kohdata ne. En ole yksin, kun kuljen Jeesuksen kanssa.
Meitä Jeesuksen seuraajia on moneen lähtöön. Välillä ihmetyttää, kuinka kirjava sakki on matkalla samaan taivaaseen. Onneksi kovin suuria laatuvaatimuksia ei ole. Tärkeintä on suostua syntiseksi, joka tarvitsee armoa. Kun kriteerinä on suostuminen kelvottomaksi ja ansaitsemattoman armon vastaanottajaksi, rima ei ole kovin korkealla. Jumalan sekalainen seurakunta tulisi paremmin juttuun keskenään, jos ei pantaisi paljon muita rimoja.
Tämän pääsiäisen uutinen on siis Jeesus, joka kuoli puolestamme, mutta ei viihtynyt haudassa paria päivää pidempää. Nousemalla kuolleista hän teki haudasta vain väliaikaisen lepopaikan. Koska hän elää, kuolema ei ole meillekään viimeinen sana. Se on portti toiseen maailmaan. Vanhat kristityt muistuttivat kuoleman edessä, että ”miksi surisit ihmistä, joka menee vain vaihtamaan pukuaan”. Nyt siis vielä vähän aikaa näissä vaatteissa, mutta kerran niissä juhlissa, joissa pukuongelmia ei enää ole.
