Kirjoittanut
Kaksi vuotta sitten joulun alla tiesin odottavani esikoistamme. Lukiessani Marian kohtaamisesta enkelin kanssa ja sitä seuraavista tapahtumista ajatukseni alkoivat lentää, kuten vain raskaana olevalla naisella voi.
Mariahan käyttäytyi kuin kuka tahansa ensi kertaa raskaana oleva nainen! Kuultuaan odottavansa pienokaista, hänen oli heti rynnättävä puhumaan elämää mullistavasta tapahtumasta jonkun toisen naisen kanssa, mielellään jonkun riittävän tutun ja ehkä kokeneemman. No, Maria löysi sellaisen henkilön sukulaisestaan Elisabethista. Tämähän oli nuoren Marian silmissä suuren mahansa kanssa juuri oikea henkilö kertomaan, mitä olisi luvassa. Marian pää varmasti täyttyi arkisista kysymyksistä: onko normaalia, että välillä alavatsassa vihlaisee? Miksi minun pitää syödä koko ajan? Ja välillä minua etoo aivan kamalasti joku tuttu tuoksu, onkohan se normaalia?
Naiset saivat jakaa tuntemuksiaan rauhassa Marian vierailun ajan. Mutta sitten koitti aika palata kotiin. Kolmen kuukauden vierailun aikana Mariankin ulkomuoto oli jo pyöristynyt ja kotikylään palaaminen varmasti pelotti. Moni nainen kaipaa juuri raskaana ollessaan enemmän hellyyttä ja huomiota. Marian sydäntä poltti kysymys: Miten minuun suhtaudutaan?
Jumala oli valmistellut myös Poikansa kasvatti-isäksi valitsemaansa Joosefia. Taivaallinen sanansaattaja oli onnistunut vakuuttamaan sydänkipeän miehen siitä, että kihlatun raskauden taustalla olivat korkeammat voimat, eikä Joosefilla olisi mitään syytä muuttaa kunnioittavaa suhtautumistaan Mariaan. Hänen kihlattunsa oli saanut aivan erityislaatuisen tehtävän: kantaa Jumalan Poikaa sydämensä alla seuraavat yhdeksän kuukautta.
Siihen tehtävään Jumala ei laittanut Mariaa yksin, vaan hän sai rinnalleen jumalaapelkäävän, rohkean miehen, Joosefin, joka vakuututtuaan olevansa itsekin osa jumalaista suunnitelmaa seisoi urhoollisesti nuorikkonsa rinnalla ja puolusti tätä tarjoten Marian kipeästi kaipaaman henkisen olkapään ja taivaasta annetun elämäntehtävän jakajan.
Jumala syntyi ihmiseksi, tavallisten työtä tekevien kasvattivanhempien lapseksi. Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas astui luoksemme nöyränä.
Samalla koko maanpäällisen elämänsä ajan Jeesuksella oli kuitenkin selvä käsitys, ettei hän ollut tästä maailmasta. Hän tiesi identiteettinsä ja kutsumuksensa Jumalan Poikana ja maailman Vapahtajana.
Lopulta hänen nöyryyteen puettu rakkautensa johti hänet ristille, jotta meillä olisi rauha. Sen jälkeen maailma ei ole ollut entisensä.
