Kirjoittanut
Jerusalemin kaivaukset ovat maailman mielenkiinnon kohteena enemmän kuin mikään muu israelilainen arkeologinen kohde. Muistan jo vuosia sitten oman kaivausprojektimme johtajan, Moshe Kochavin, tokaisseen, että Jerusalemin hankkeisiin on helppo saada maailmalta rahoitusta, mutta muihin täytyy kiertää hattu kourassa kerjäämässä.
Israelin pääkaupungin arkeologinen tutkimus on kuitenkin erityisen hankalaa useasta eri syystä. Kaupunki on tiheään rakennettu, eikä talojen alle voi lähteä kaivamaan. Työ on paikoin poliittisesti arkaluontoista tai kiistanalaista, ja kaikkein pyhin paikka, juutalaisten muinainen temppelialue, on islaminuskoisten hallinnassa. Ns. Daavidin kaupunki Ofelin kummulla temppelialueen eteläpuolella on poliittisten intressien lisäksi hankala sen vuoksi, että tuolla kapealla vuorenharjanteella on peruskallio hyvin lähellä maanpintaa. Siinä vuosisatojen kuluessa olleet rakennukset ovat aina joutuneet väistymään edellisten tieltä, eikä kovin paljon jälkiä ole voinut jäädä. Alueella tehdään kuitenkin parhaillaan kaupungin kiintoisimpia kaivauksia. Toinen tärkeä kaivauskohde on Gihonin lähteellä ja sen ympäristössä. Edellistä johtaa tunnetun arkeologisuvun jäsen, tohtori Eilat Mazar Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta, ja jälkimmäistä Ronny Reich ja Eli Shukron Israelin muinaismuistovirastosta.
Kotimaa-lehdessä 16.1. oli mielenkiintoinen artikkeli Jerusalemin kaivauksilta sekä niihin liittyvistä poliittisista intresseistä. Tekstiin oli pujahtanut yksi pieni kömmähdys, kun puhuttiin israelilaisarkeologeista ja sanottiin, että ”yksi heistä on … tohtori Juha Pakkala Helsingin yliopistosta”. Artikkelissa oli haastateltu Juha Pakkalaa, joka korosti, että kuten monet israelilaisarkeologit hänkin pitää Vanhan testamentin kuvauksia Daavidin valtakunnasta reilusti liioiteltuina. Hän sanoi, että Khirbeth Qeiyafassa mikään ei viittaa Daavidiin ja että Jerusalemissa Eilat Mazarin kaivaukset ovat epäluotettavia siksi, että tällä on yhteyksiä sionistisiin järjestöihin. Pakkala on kirjoittanut eri yhteyksissä näistä asioista samansuuntaisesti.
Suunnilleen samoihin aikoihin Kotimaan artikkelin kanssa ilmestyi Biblical Archaeological Review -lehden uusin numero. Siinä on Nadav Na’amanin artikkeli Jerusalemin kaivauksista. Na’aman on Israelin tunnetuimpia arkeologeja ja hän on julkaissut useita kirjoja ja on mm. toimittanut yhden tärkeimmistä Israelin varhaishistorian peruskirjoista From Nomadism to Monarchy. Archaeological and Historical Aspects of Early Israel. Na’aman selostaa Eilat Mazarin kaivauksia ja toteaa, että niiden perusteella on hyvin todennäköistä, että Daavidin palatsin perustukset on löydetty. Yhtenä argumenttina on se, että samaa rakennusta on käytetty hallintorakennuksena vuosisatojen ajan. Mazarin löytämä ison rakennuksen perusta on yhteydessä Yigal Shilon 1980-luvulla esiin kaivamaan massiiviseen kivistä tehtyyn tukirakennelmaan, jota myös on pidetty Daavidin linnan osana. Na’aman ottaa artikkelissaan esiin useita Vanhan testamentin kohtia, jotka sopivat hyvin yhteen molempien kohteiden kaivaustulosten kanssa. Lisäksi hän kirjoittaa kahdesta Mazarin kaivauksista löydetystä sinettileimasta, joissa on Raamatussa mainittujen henkilöiden nimet. Nämä ovat Gedalja Pashurin poika ja Jukalin Selemjan poika (Jer. 38:1 ja 37:3).
Khirbeth Qeiyafasta puolestaan on löydetty suuri Daavidin aikaan sijoittuva kaupunki ja sieltä monia poikkeuksellisen hienoja esineitä ja tärkeä piirtokirjoitus. Paikka sijaitsee Jerusalemista koilliseen noin kolmenkymmenen kilometrin päässä, eikä sitä toistaiseksi ole missään Raamatun kartoissa. Sen raamatulliseksi nimeksi on arveltu Saaraim (Joos. 15:36; 1. Sam. 17:52; 1. Aik. 4:31). Löydöstä kukaan ei ole väittänyt, että siellä olisi jotain Daavidiin viittaavaa. Sen sijaan löytöä on pidetty lähes sensaatiomaisena siksi, että kyseessä on tuolta ajalta peräisin oleva muurien ympäröimä kaupunki melko kaukana Jerusalemista. Se osoittaa Daavidin ja Salomon aikaisen valtakunnan olleen paljon suurempi kuin jotkut kriittiset tutkijat ovat viime vuosina arvelleet. Näin ollen Juha Pakkalalla on vaara syyllistyä samaan, mistä hän Eilat Mazaria syyttää: ennakko-oletuksiin jotka vääristävät Raamatun ja arkeologian tulkintaa.
Kuinka luotettavaa tietoa arkeologia voi sitten antaa? Kun olemme kolmen tuhannen vuoden takaisissa tapahtumissa, tunnemme Israelin vaiheita melko hyvin. Jokainen arkeologi tietää perusfaktat ja tunnistaa rautakausi II:n keramiikan. Ajoituksista kiisteltäessä ollaan yleensä viidenkymmenen vuoden haarukassa. Sen sijaan löytöjen rinnastaminen Raamatun tapahtumiin herättää enemmän intohimoja. Kukaan arkeologi ei voi suhtautua välinpitämättömästi Raamatun antamaan informaatioon, mutta jotkut pyrkivät tietoisesti vähättelemään sen luotettavuutta. Silti hekin joutuvat peilaamaan löytöjä tekstien valossa.
Daavidin historiallisuutta ehdittiin epäillä juuri, ennen kuin löytyi ns. Daavid-stela, jossa hänen nimensä mainittiin. Sittemmin on haluttu heittää varjo Raamatun kuvaaman suurvallan ylle, sillä siitä on ollut kovin vähän historiallista näyttöä. Nyt sekä Jerusalemin että Khirbeth Qeiyafan kaivaukset ovat muistutus suurvallan mahdollisuudesta.
Kun siis ensi kerran menet matkailijana Jerusalemiin ja näet Ofelin kummulla kyltin City of David, voit luottaa siihen, että olet kaupungissa, jonka Daavid valtasi pääkaupungiksi kolmetuhatta vuotta sitten ja joka ei ole koskaan ollut minkään muun maan pääkaupunki.
