Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Kauneimmat laulut ovat yhteistä omaisuutta. Puhuttelevimmat sanoitukset eivät kysy seurakunnan jäsenyyttä, kun ne koskettavat ihmistä. Herkimmät sävelet ja hauraimmat sanoitukset ovat niitä, jotka ovat meille kaikille annettu. Jotta, me niiden kautta jaksaisimme eteenpäin. Joskus jaksamme vain päivän ja askeleen kerrallaan.
Monien laulujen tekstit ovat syntyneet tilanteissa, joissa kirjoittaja on itse käynyt vaikeita asioita läpi. Ne ovat voineet olla hetkiä, jossa tuska, ahdistus ja pelko ovat olleet niin päällä, että ne ovat voineet lamauttaa ihmisen täysin. Tilanteita, joissa ollaan umpikujassa ja puristuksessa. Ikään kuin pihdeissä. Tilanteissa, joissa ei ole lohtua, iloa eikä toivoa.
Itseäni on puhutellut paljon Ruotsalaisen virsirunoilija Lina Sandellin elämä. Hänhän eli 1800-luvulla ja kuoli 1900 luvun alussa. Hänen lauluja ja tekstejä on ollut lukuisissa laulukirjoissa ja niitä lauletaan monien eri kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja seurakuntien tilaisuuksissa. Niiden monet sanat voivat olla mielessämme, vaikka emme itse tiedä mistä laulusta sanat ovat.
Muistan, kun kerran olimme, Suomalainen ryhmä Kreikan Patmoksen saarella ja lauloimme Ruotsalaisen Lina Sandellin laulua. Viereisessä huoneessa oli Australialaisia kristittyjä, jotka tunnistivat laulun sävelen ja tulivat sisälle kuuntelemaan laulua. He sanoivat, että se on heille rakas laulu, vaikka eivät osanneet suomalaisia sanoja.
Lina Sandellin laulut tunnetaan, mutta monet eivät tunne sitä elämää, mikä oli laulujen takana. He eivät tiedä, millaisessa puristuksessa ovat syntyneet kaikkein kirkkaimmat laulut ja tekstit. Hänen laulut ovat kuin valkoinen pilvitaivas, jonka keskellä näkyy selvästi tummaa pilveä. Hänen laulut ovat kuin helmiä, jotka ovat puristuneet kovan paineen kautta.
Hän menetti nuorena pikkuveljensä kuoleman kautta. Linalla itsellään oli sellainen keuhkosairaus, jonka takia hän ei voinut leikkiä muiden lasten kanssa. Hän vietti pitkiä aikoja kirkkoherra isän työhuoneessa, jonka seurauksena tuosta isästä tuli hänelle poikkeuksellisen rakas.
Lina Sandell näki nuorena isänsä hukkumiskuoleman samassa veneessä. Tästä syystä hän sairastui henkisesti, mutta hänen äitinsä sairastui henkisesti ja fyysisesti niin vakavasti, että ei koskaan toipunut asiasta kunnolla. Hän joutui tämän takia hoitamaan äitiään pitkiä aikoja.
Hän meni myöhemmin naimisiin ja sai yhden lapsen. Ainokaisensa, jonka hän synnytti kuolleena ja eli sen jälkeen lapsettomana. Lina Sandellin lähiomainen oli uskon käsitysten suhteen täysin eri linjoilla hänen kanssaan. Hänen aviomies koki työssään taloudellisia vaikeuksia. Koki jonkinlaisen konkurssin.
Lina Sandell kirjoitti laulujensa loppuun usein nimikirjaimet L.S. jonka jälkeen lauluja lainattiin eri seurakuntien ja hengellisten liikkeiden laulukirjoihin ja monisteisiin. Sen seurauksena, vaikka lauluja laulettiin paljon, hän itse ei saanut korvausta näistä tekemistään lauluista.
Oletko koskaan ajatellut, millaisia tekstejä tai lauluja synnytti tällainen elämä? ”Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa. Varjot väistyy ja vajavuus…” Tai ”päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan…” tai ajattele mitä hän kirjoitti vähän yli kakskymppisenä nuorena naisena saarnipuussa, ”kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…”
Kauneimmat ajatukset, puhuttelevimmat laulut ja koskettavimmat tekstit syntyvät usein ahdistuksen, tuskan ja kivun keskellä. Siinä, missä ei ole enää mitään jäljellä omasta voimasta. Siellä, missä eletään päivästä toiseen mahdottomuuden keskellä. Missä olematon pyrkii olevaiseksi ja mahdoton etsii mahdollisuutta. Siellä, missä petytään ja aina uudestaan vaivutaan toivottomuuteen.
Tekstit, jotka meitä koskettavat eniten, ovat niitä jotka tulevat iholle. Ne osuvat meihin hellimmin juuri silloin, kun kipu on osunut meihin kovimmin. Sanat, joita emme pääse karkuun, ovat niitä jotka osuvat haavamme arimpaan kohtaan. Lauseet, jotka lohduttavat ihmisiä vuosikymmenestä toiseen. Laulut, jotka ovat ahdistuksen keskellä itkemättömien itkujen valuessa syntyneet, ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta.
Tekstit ja kirjoitukset, jotka antavat meille eniten, ovat niitä joiden syntyminen on ollut kaikista vaikeinta. Lauseet, jotka vievät meitä kappaleen matkaa eteenpäin, ovat niitä jotka ovat syntyneet umpikujassa. Laulut, jotka koskettavat eniten kipeää sieluamme, ovat niitä jotka seuraavat meitä vuodesta toiseen. Ne eivät jätä meitä rauhaan silloinkaan, kun haluaisimme jättää kaiken.
Kyse on Jumalan tukahduttavasta läsnäolosta, jolloin ainoa asia joka tuntuu, on se, että Hän on poissa. Jumala on kuin tukahduttava helle ja kuumuus kesäpäivänä, emmekä löydä mistään suojaa ja vilvoitusta. Jumala on puristanut meidät niin ahtaalle, että meistä on tullut mykkiä. Jolloin vain pelkäämme ja odotamme pahinta tai olemme niin turtuneet, että emme enää edes odota.
Kärsimys, joka ei kerro meille tarkoitusta, puhuu Jumalan läsnäolosta, joka ratkaisee meille kärsimyksen selittämättömyyden. Kärsimys ei väisty elämästämme, mutta muiden kirjoittamat sanat voivat jotain selittää siitä meille. Kärsimys, joka synnyttää herkimmät ja koskettavimmat sanat syntyvät silloin, kun Job käy meillä.
Teuvo V. Riikonen
Kirjoittaja on Savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja
