Kirjoittanut
Presidenttivaalikampanjan yhteydessä on puhuttu paljon presidentin roolista. Muodollisten valtaoikeuksien vähentyessä presidentille on nyt aktiivisesti tarjottu arvojohtajan roolia.
Arvojohtajateemaan tartuttiin myös arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa tehdyssä televisiohaastattelussa päivää ennen ensimmäisen kierroksen varisnaista vaalipäivää. Arkkipiispan mukaan arvojohtajan viitan asettaminen yleensä jonkun harteille on epäinhimillistä. Kukaan ei voi esiintyä arvojohtajana, mutta kaikki voimme olla arvokeskustelija. Niin presidentti kuin arkkipiispa ja tavallinen taapertajakin. Kaikki voimme olla arvokeskustelijoita, mutta kukaan ei voi olla arvojohtaja.
Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että keskustelujen kautta useimmiten saavutetaan parempia tuloksia kuin johtajan elkeillä. Olen myös samaa mieltä siitä, ettei kukaan ihminen voi väittää olevansa sellainen arvojohtaja, joka tietää kaiken ja on kaiken keskustelun yläpuolella.
Minusta tästä ei kuitenkaan voi eikä pidä tehdä meistä kaikista samanarvoisia, tasapäisiä arvokeskustelijoita. Niin voi olla vain ja ainoastaan teoriassa. Elävässä, todellisessa elämässä, on aina arvojohtajia. Myös sellaisia, jotka edustavat tuhoisia arvoja. Tästä historia puhuu omaa karua kieltään.
Kysymys ei siis ole siitä, haluaako esimerkiksi presidentti, arkkipiispa, näkyvä poliitikko tai yritysjohtaja olla arvojohtaja. Sellaiseksi hänet joka tapauksessa mielletään ja siksi hän ei pääse vastuusta, joka johtajuuteen liittyy.
Kun puhumme arvojohtajuudesta kirkollisessa ja uskonnollisessa yhteydessä on muistettava, että johtajuustehtävä annetaan ylhäältä. Se on paimenen tehtävä. Hyvän paimenen tehtävä. Valtakirjan tulee olla kirkon Herralta ja arvojohtajan on voitava sanoa: Näin sanoo Herra. Hänen tehtävänsä on annetun ilmoituksen pohjalta osoittaa ihmisille kestäviä arvoja, oikean suunnan ja siihen johtava oikean tien.
Hyvä paimen, josta Raamattu puhuu, on tällainen arvojohtaja. Hänen tehtävänsä on johtaa laumansa, puolustaa sitä, lohduttaa sitä ja kannustaa sitä. Hän ei ole keskustelija keskustelijoiden joukossa, lammas lampaitten joukossa.
Raamattu kehottaa toistuvasti paimenia huolehtimaan lampaistaan ja varoittaa kovin sanoin niitä paimenia, jotka eivät näin tee. Eikä Israelin kansa ilman Moosesta ja pelkästään keskustelemalla olisi päässyt perille luvattuun mahan. Ja niin edelleen.
Minusta on huolestuttavaa, että arvojohtajuutta tunnutaan tänään vieroksuvan. Juuri tänään arvojohtajuutta kipeästi tarvitaan. Kun avoimin, rehellisin silmin katselee ympärilleen tulee hyvin elävästi mieleen Raamatun sana: ”… ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia.”
Kysymys ei ole siitä, tarvitaanko arvojohtajia. Kysymys on siitä, ketkä me arvojohtajiksemme valitsemme ja kelpuutamme.
