Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Vuoden lyhin päivä on talvipäivänseisaus. Äärimmäisessä pohjoisessa aurinko ei nouse lainkaan.
Vuosituhansia tätä käännekohtaa on pelätty, kunnioitettu ja juhlittu. Jopa uhrimenoin on joskus haluttu varmistaa valon paluu.
Nykyihminen ei oikein tajua tätä muinaista hätää. Neil MacGregor on kirjassaan Living with the Gods: On Beliefs and Peoples ilmaissut asian hyvin.
Olemme siinä määrin unohtaneet riippuvuutemme vuodenajoista, että lähimmiten esi-isiemme ahdistunutta odotusta pääsemme kun odotamme jotakuta, eikä jotakin.
Ihminen odottaa toista paikalle tapaamiseen. Aika ja paikka on sovittu. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Ihminen ei kuitenkaan voi olla täysin varma, että toinen saapuu paikalle.
”Ei ole rauhoittavaa varmuuden tunnetta siitä, että odottamamme ja toivomamme täytyy tapahtua”, huomauttaa MacGregor.
Oma lukunsa on nykyajan omanlainen epävarmuus tulevasta. Kaiken elämän tulevaisuus vaikuttaa olevan avoin. Esimerkiksi ilmasto muuttuu, eikä tulevaisuus tunnu niin taatulta. Harva enää olettaa huolettomasti elämän jatkuvan samanlaisena.
Havahtuminen omaan ja kaiken muuttuvaisuuten on lähes Jumalan kutsu. Herätys voi myös olla raju, vaikkapa sairauden tai onnettumuuden myötä. Aika vähän elämässä kannattaa olettaa. Sen tajuaminen voi olla hyvinkin raskas kokemus.
Kyse ei kuitenkaan ole kielteisestä asenteesta elämään. Tehtävänä ei ole synkistellä. Pyrkimyksenä on tajuta elämä lahjana ja kaiken olemassaolevan ihmettelynä. Tällöin jopa hengitys voi muodostua yhteydeksi Jumalaan, kaiken luojaan ja ylläpitäjään.
Ortodoksipiispa Anthony Bloom koki elämänsä aikana epäuskon, pakolaisuuden ja toisen maailmansodan. Hänelle katoavaisuus oli tullut tutuksi.
Rukouskoulu kirjassaan hän neuvoi näkemään jokaisen päivän uutena ja tuoreena, jo aamusta ja ”vaikka et olisikaan erityisen onnellinen alkavasta päivästä”. Kyse elämän näkemistä lahjana, kaikkinensa.
[Jokainen päivä] on ehdottoman uusi ja ehdottoman tuore. Sitä ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa. Puhuakseni venäläiseen tapaan se on kuin laaja kenttä puhdasta lunta, johon kukaan ei ole vielä jalallaan astunut. Se on neitseellisenä ja puhtaana edessäsi.
