Jokaisen on oltava itsensä ”oma lääkäri”

Kotipaikkani sairaala on Espoon Jorvas, mutta pääkaupunkiseudulla kaikki sairaalat kuuluvat yhteiseen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HYKSin sairaanhoitoalueeseen. Akuuttihoidon lisäksi kukin sairaala on erikoistunut johonkin. Vantaalla Peijaksen sairaala on erikoistunut lihavuuskirurgiaan ja minulle tehtiin siellä pari viikkoa sitten tähystysleikkaus, jossa ohitettiin vatsalaukku.

Ystävätär rauhoitteli minua ennen leikkausta, ettei kukaan siihen voi sairaalassa kuolla, kun pitävät niin hyvää huolta. Täytyy myöntää, että vaikka sairaanhoitajien ja lääkärien vuorovaikutustaidoissa onkin huimia eroja, niin kyllä sairaalassa resurssien vähentyessäkin pidetään hyvää huolta potilaista.

Mutta toipuminen kotona tarkoittaa kahta askelta eteen – ja joskus kolmea taakse. Sain ihmeellisiä komplikaatiota, jatkuvaa päänsärkyä ja yöllisiä kauhukohtauksia.

Kun yritin saada lääkärin apua Peijaksen osastolta, niin eihän se onnistunutkaan, minut ohjattiin Jorvin päivystykseen. Odotettuani siellä ensin puoli päivää, kesälääkäri totesi jatkohoidon kuuluvan sittenkin Peijakseen.

Siinä sitten sopersin itkien ”ei kai sillä väliä, jos potilas kuolee, kunhan kuolee oikeassa sairaalassa”.

”Totta kai jos te yöllisessä kohtauksessa meinaatte kuolla, niin voitte tulla tänne sitten ambulanssilla”, lääkäri rauhoitteli.

Seuraavana yönä nukuin vain pari tuntia. Heräsin yölliseen kauhukohtaukseen henkeä haukkoen ja itkua vääntäen. Kun syke rauhoittui, päätin selvittää ongelmani itse. Netistä löytyikin unihäiriölleni diagnoosi, ”yöllinen kauhukohtaus”. Mahdollisena syynä mainittiin lääkkeet.

Kun sitten tarkistin antibioottini mahdolliset haittavaikutukset, niin sieltä löytyi satojen muiden mahdollisuuksien lisäksi unihäiriöt.

Päättelyketjun seurauksena soitin aamulla Peijakseen ja sain lääkäriltä luvan kokeilla antibioottien lopettamista. Heti samana päivänä loppuivat vaivat ja ihmeparantuminen tapahtui.

Nyt kiitän Herraa, että hän antoi minulle aamutunteina viisautta, jota en alan ihmisiltä löytynyt. Tai varmasti lääkäreiltä ja hoitajilta tietoa löytyy, mutta aikaa ei.

Nykyisessä taloustilanteessa jokaisen on oltava itsensä oma lääkäri. Mutta pärjää pulassa oleva ihminen ilman nettiä? Ja jos kunto on riittävät huono, mistä riittää voimia oman tilansa analysoimiseen?

Ensimmäistä kertaa elämässä alan kiinnostua kunnallispolitiikasta. Lukuisten tutkimusten mukaan ihmiset pelkäävät sairaalaan joutumista. Ja syystäkin! Silti ainakin Espoossa rahaa laitetaan yhä paljon terveydenhoitoa turhempiin projekteihin.

Keuhkojeni kapasiteetti ei vieläkään ole sama kuin ennen leikkausta. Peijaksen lääkäri lähetti vaivastani lähetteen Peijaksen keuhkolääkärille.

Sain juuri kirjeen, että nyt lähete on siirretty Jorvin keuhkolääkärille. Jossain vaiheessa sieltä otetaan kuulemma yhteyttä.

Pallottelu jatkuu.