Kirjoittanut
Toukokuisen ratikan ahtaudessa ihmisten katseet kääntyivät hiirenkorvilla olevien puiden varjostamiin, ohi vilahteleviin katuihin. Vappupäivän juhlijat vaikuttivat raukeilta. Ratikan hytkytellessä eteenpäin takaosasta kuuluvat äänet alkoivat kuulostaa ikäviltä. Joku haastoi riitaa.
Keskikäytävällä seisoessani pystyin seuraamaan, mikä siellä oikein rassasi. Perällä sanaili kaksi tyyppiä, joiden koko olemus uhkui riidanhalua. Pian he äkkäsivätkin pariskunnan ja alkoivat arvioida naisen ulkonäköä törkeästi. Vaitonainen miesystävä lehahti tulipunaiseksi, naisen kärsiessä silminnähden tilanteesta. Muut matkustajat keskittivät katseensa tiukasti eteenpäin, ikään kuin mitään ei tapahtuisi.
Haastaminen jatkui. Rähisijät laittoivat koko mielikuvituksensa peliin häväistäkseen tuon pariskunnan. Lopulta eräs mies astui esiin ja pyysi hyvin sovittelevaan sävyyn miehiä lopettamaan halventamisen. Se oli juuri mitä rähisijät olivat kaivanneet: he saivat aktiivisemman kiusattavan.
Toinen heistä oli ehtinyt sytyttää tupakan ja pyöritteli sitä sovittelijan edessä. ”Mihinkäs mä tän tökkäisin? Laittasinko korvaas vai silmääs”, pidempi rähisijä kähisi pyöritellen tupakan natsaa miehen kasvojen edessä. Bodarin näköinen nauraa hörisi taustalla ja sylki suustaan piruiluja. Kiusattavaansa katsoen hän avasi takkiaan. Silmäni laajenivat. Takin kätköissä oli 20-30 senttisellä terällä varustettu veitsi. Mihin tilanne vielä johtaisi, mietin ja tunsin oloni tukalaksi.
Onneksi ratikka pysähtyi ja sovittelija katsoin viisaimmaksi astua ulos. Samalla pitkä mies nappasi kiinni katon rajaan kiinnitetystä putkesta ja heilautti itseään niin, että potkaisi koko voimallaan miehen ratikan portailta kadulle. Se oli minulle liikaa. ”NYT RIITTÄÄ!” minä rääkäisin spontaanisti.
Ratikkaan laskeutui täydellinen hiljaisuus.
Jalkani valahtivat muusiksi ja sydän alkoi hakata. Voi ei!
”Kuka huusi”, bodari kysyi korostetun rauhallisesti. Koska olin sulloutuneena muiden matkustajien keskellä, hän ei heti äkännyt minua. Kun hän kysyi uudestaan, kovemmalla äänellä, kuka oli huutanut, huomasin omaksi kauhukseni raivaavani tietä rähisijöiden luo. Heitä silmiin napittaen vastasin haastavasti ja omaa pelkoani peitellen: ”Minä huusin.”
Miehet mittailivat minua katseillaan ja tilanne sai heidät huvittuneiksi. Pyh, tuollainen pienikokoinen opiskelija, voimasuhteet olivat selvät. Hoipuin seuraavalla pysäkillä ulos ja puiston penkillä tasasin hyvän aikaa sykettäni ja odotin jalkojeni taas kantavan.
Olin juuri saanut oppitunnin siitä, miten enemmistön passiivisuus mahdollistaa alistajien mellastamisen.
Ihmiskauppa on yksi aikamme kammottavimpia ilmiöitä. Sen julmuus saa monet lamaantumaan, koska oma panos valtavan ongelman edessä tuntuu niin vähäiseltä. Yksi ihminen kuitenkin voi, paljonkin. Ja jos muutkin syttyvät hyvälle asialle, suuren joukon ääni kantaa jo kauas.
Maailmassa arvioidaan olevan 27 miljoonaa orjaa. Joka vuosi 800 000 ihmistä siirretään maasta toiseen kaupattuina. Heistä 80% on naisia ja tyttöjä. Seksibisnes on ihmiskaupan yleisin muoto. Seksibisnekseen joutuneista naisista 70% arvioidaan kärsivän posttraumaattisesta stressireaktiosta samalla tavalla, kuin kidutuksen uhreiksi joutuneet tai hoitoon hakeutuneet sotaveteraanit. Unicefin arvion mukaan 1,2 miljoonaa lasta myydään vuosittain. Seksibisnekseen myydään joka minuutti kaksi lasta. (Lähde: Seis! Pysäytä ihmiskauppa. Steve Chalke & Cherie Blair)
Joko riittää?
Älä ole yksi heistä, jotka esittävät etteivät näe tai kuule. Katso faktoja ja avaa sydäntäsi. Ota sitten ensimmäinen askel kohti muutosta, jossa sinä voit olla osallisena.
Ensi toukokuussa sadat juoksijat ilmaisevat yhdessä: Nyt riittää!
Katso lisää:
